Eilen illalla meni tunti höpöttäessä, mutta väsyttämisen sijaan se oli virkistävää. Maailmassa ei ole kovin monta ihmistä, joiden kanssa osaisin vain höpöttää, vaikka se niin ihanaa onkin. Hidasta elämää sivustolla sivustolla kysyttiin tänään, miksei voisi soittaa jollekulle tuntemattomalle, vaikkei edes olisi asiaa. Avartavia kohtaamisia arjessa. Minä en vain ole koskaan osannut soittaa edes tutuille, jos minulla ei ole jotain asiaa. Tavallaan kahehdin sitä. Kykyä istua puhelimessa vaikka tuntitolkulla ja vain höpöttää. Minä en vaan osaa. Puhelin tuntuu ylipäätään aika vaivaannuttavalta kommunikaatiovälineeltä, kun ei näe toisen ilmeitä ja eleitä. Ei voi päätellä, onko se kyllästynyt vai iloinen vai mitä. Eipä silti, en oikein osaa höpöttää naamatustenkaan.
Tänään surffailin jollain sivulla ja törmäsin taas pitkästä aikaa pyörivään tanssijaan. Sen, kumpaan suuntaan tanssijan näkee pyörivän, pitäisi kertoa, kumpi aivopuoliskoistasi on hallitseva: looginen vasen vai tunteenomainen oikea. Jännää oli, että kun viimeksi parisen vuotta sitten katselin tanssijaa, se pyöri molempiin suuntiin ja pystyin myös halutessani muuttamaan pyörimissuuntaa milloin vain. Nyt näin tanssijan pyörivän ainoastaan myötäpäivään enkä enää onnistunut kääntämään sen suuntaa. Tunne- ja mielikuvituspohjainen, uskontoa ja filosofiaa luonnontieteiden sijaan painottava oikea aivopuolisko oli siten nyt hallitseva. Mielenkiintoista tässä on se, jos panostamalla henkiseen kasvuun ja omien tunteidensa tunnistamiseen, aivot oikeasti voivat reagoida näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti