kesäkuuta 23, 2015

Elämän haurautta

Eilen oli suru-uutisten päivä, eikä blogin kirjoittaminen oikein tuntunut asianmukaiselta. Tänäänkin mietin naamakirjaa päivittäessä arjen jatkumisen ja menetyksen yhtäaikaisen olemassaolon ristiriitaa. Surun kohtaamisen vaikeutta. Kuinka kiitollinen saa olla siitä, miten jotkin asiat ovat omassa elämässä kulkeneet. Kiitollisuutta elämän pienistä ihmeistä. Sitä miettii myös elämän yllätyksellisyyttä, jonka vuoksi emme voi koskaan tietää, mitä huomenna tapahtuu. Suunnitelmat eivät aina toteudu, niin kuin oli ajatellut. Aikaa ei ehkä ole myöhemmin tehdä kaikkea, mitä halusi, minkä vuoksi elämää on oikeasti elettävä nyt. 


kesäkuuta 21, 2015

Aurinko on näyttäytynyt

Aurinko paistaa kunnolla pitkästä aikaa. Ainoa huono puoli on se, että tyttölapsi ei näin valoisassa tunnu tajuavan, että on jo ilta ja aika nukahtaa. Istuu vaan selaamassa kirjaa. Muuten onkin vietetty varmaan suurin osa päivää ulkona nauttimassa kesäisestä säästä. Kuuden aikaan oli rannassa jo niin lämmin, että saattoi olla teepaidassa ja viruttaa varpaita vedessä. Ensimmäinen mökkipäivä myös, kun ulkona pystyi kävelemään ilman kenkiä. Kyllä se tästä vielä kesä tulee. 


kesäkuuta 20, 2015

Jousiammunnan opetuksia

Haravoin tänään kirjaimellisesti metsää, kun yritin etsiä nuolta – mutta tuloksetta. Lopulta päätin luovuttaa ja jatkoin ampumista muilla nuolilla. Kun yksi nuoli sujahti taas metsään, päätin luottaa itseeni, koska minulla oli hyvin vahva mielikuva siitä, mihin eilinen nuoli oli mennyt. Se vain oli suhteellisen selkeä paikka kaiken muun mustikkaryteikön keskellä eikä siinä vain ollut näkynyt nuolta, vaikka olin etsinyt sen läpi jo monta kertaa. Mutta kun vaihdoin näkökulmaa ja nostin sammalta, niin siellähän se oli kuitenkin. Aivan täysin hautautuneena maan alle, mutta kuitenkin juuri siinä, mihin olin nähnytkin sen laskeutuvan. Siinä oli jotain vertauskuvallista monessakin suhteessa.

1) Välillä täytyy luovuttaa, että pääsee toivottuun lopputulokseen.
2) Välillä täytyy luottaa itseensä.
3) Välillä ratkaisut ovat aivan silmien edessä, vaikkei niitä näekään.
4) Ja välillä sen ratkaisun näkeminen vaatii näkökulman tai perspektiivin muutosta. 


kesäkuuta 19, 2015

Hyvää Juhannusta!

Juhannusaatto. Juhannukseemme ei ole koskaan oikeastaan kuulunut mitään perinteitä, mutta tänä vuonna käytiin toista kertaan peräkkäin katsomassa seurakunnan kokkoa. Menimme kävellen, mikä oli mukavaa, erityisesti paluumatka vielä valoisassa illassa. Kärryt olivat mukana, mutta jostain syystä tyttölapsi on päättänyt boikotoida niitä. Hän käveli koko matkan perille ja lähes koko matkan takaisinkin ennen kuin mummoporras heltyi. Itse olisin ollut yhtä itsepäinen kuin neitikin. Oli hieno kokko ja mukava perinteen alku. Ensi vuodeksi kyllä haluaisin keksiä jonkin perinteen vaikka ruokapuolellekin. Tai ainakin jotain juhlistamaan päivää niin, että se vähän poikkeaisi muista.


Päivä poikkesi kyllä muista tämän kesän päivistä siinä, että ensimmäistä kertaa luin kirjaa ulkona. Tosin tenttikirjaa, mutta hienoa silti. Tai no olen lukenut tenttikirjaa myös hiekkalaatikon reunalla, mutta siinä täytyy koko ajan olla toinen silmä jossain muualla. Nyt istuin hetken aikaa ihan yksin terassilla, vanhempi sukupolvi oli päiväunilla ja nuorempi istui ikkunan takana tuijottamassa DVD:tä. Pitkähihainen sai yhä olla päällä, mutta sen kanssa olikin jo hetken ihan lämmin. Olen myös testannut jousta uudelleen ja vaikka yhä usemmin osun tauluun, niin olen myös onnistunut hukkaamaan yhden nuolen metsään. Etsintä jatkuu huomenna.

kesäkuuta 18, 2015

Sateista juhannuksen odotusta


 Sataa, sataa ropisee. Käytiin Joutsenossa kaupassa ja sade oli onneksi lakannut kauppareissun aikana, joten päästiin viereiseen puistoon. Ja tyttölapsi onneksi nukahti paluumatkalla, niin meni ilta vähän rauhallisemmissa merkeissä kuin viime päivinä. Muutoin päivä meni sisätiloissa, jolloin ei oikein edes huomaa olevansa mökillä. Tämä ”mökki” kun on niin iso ja moderni, että talohan tämä varsinaisesti on. Asiassa on selkeät hyvät puolensa, mutta huono puoli on se, että luonto on askeleen kauempana kuin perinteisissä vanhoissa mökeissä: sisälle ei esimerkiksi kuule linnunlaulua eikä laineiden liplatusta. Hyvä puoli sisällä vietetystä päivästä puolestaan on se, että olen taas hivenen edellä käännöstöiden aikataulussa. Toivottavasti huomenna on silti vähän parempi ilma. Ja toivottavasti heinäkuussa tulee oikeasti lämmin kesä. Nyt ei 15 päivän ennuste vielä lupaa oikein minkäänmoista parannusta.  

kesäkuuta 17, 2015

Hiano päivä

Harvinaisen aktiivinen mökkipäivä. Olemme pelanneet mölkkyä, yrittäneet ampua jousella ja etsineet nuolia metsästä. Tyttölapsen kanssa käytiin päiväunikärrykävelyllä, joka varsinaisen päämääränsä kannalta oli tulokseton, mutta kameraan sain yli sata kuvaa. Välillä tihutti vähän vettäkin, mutta ei käännytty takaisin. Mölkky on erittäin kivaa ajanvietettä, mutta sekä jousiammunta että kuvaaminen ovat flow-tyyppisesti erittäin mielekästä tekemistä, joissa olisi kiva kehittyä paremmaksikin.


Aamupäivällä tarvitsi pitkähihaisen neuleen lisäksi hupparin ja kevytvuorillisen takin, mutta illaksi tyyntyi ja aurinkokin välillä paistoi. Poikalapsen kanssa käytiin saunassa, ja syötiin makkaraa rannassa. Ilokseni voin myös raportoida, että joistain viimeaikaisista valokuvista pelästyneenä nyt on jo kolmas tai neljäs ilta putkeen, kun en ole sortunut lasten nukkumaan mentyä iltaherkutteluun tai -syömiseen ylipäätään. En edes muista, milloin olisi viimeksi mennyt kokonainen päivä aivan ilman herkkuja, mutta sitä odotellessa.  

kesäkuuta 16, 2015

Poistuttu taas kaupungista

Kesäloma on tavallaan alkanut. Ja toisaalta taas ei laisinkaan. Mikä on jännällä tavalla mukava ajatus, koska jos olisin oikeasti tällainen freelancer-hörhö, niin voisin tehdä töitä esimerkiksi juuri näin Saimaan rannalla, iltamyöhällä lasten nukkuessa. Jossain Julia Cameronin harjoitustehtävässä piti kuvitella itsensä unelmaansa viiden vuoden kuluttua, ja siinä tein juuri jotain tämän kaltaista. No, taisin kirjoittaa fiktiivistä kääntämisen sijaan, mutta hiton paljon helpompaahan tämä on. Olettaen, että toimeksiantoja riittää.

Täytyy kyllä myöntää, että Saimaa on tänään jäänyt ainoastaan ikkunasta nautittavaksi sisustuselementiksi. Niin kauhea tuuli ulkona ja niin kylmää, ettei ulos ole paljoa päästy. Kaupungissa käytiin kaupoilla ja kirjastossa sekä kahvittelemassa serkun tytön/tyttölapsen kummitädin kanssa. Siellä oli huomattavasti lämpimämpää, kun tuuli ei kerännyt voimaa koko aavan Saimaan ulapan edestä. Ja hyvin vehreää ja harvinaisen nättiä tähän aikaan vuodesta.