tammikuuta 11, 2015

Sisäistä kulinaristia - tai ainakin kokkia - etsimässä


Hohhaa, ensi viikon ruokalista tehty ja kauppalappu laadittu. Tämän terveellisen elämän kunniaksi aion jättää herkkuja ostamatta ja kokeilla sen sijaan joitain uusia ruokalajeja. Poikalapsi ei tule pitämään aurajuustopastasta tai chili sin carnesta, mutta eipä tuo toisaalta pidä paljon muustakaan. Kotona olossa on se hyvä puoli, että ennättää välillä laittaa ruokaa. Tai leipoa – ajattelin tehdä taas peltileipää, kun vanha puuro ja viili pitää piilottaa jonnekin, ja kokeilla lankkuleipää.

Ajatus ruoanlaitosta ei ole mitenkään äärettömän kiehtova, mutta itse tekeminen on kyllä ihan hauskaa. Kunhan muistaa ennakoida. Yleensä ryhdyn ajattelemaan ruokaa vasta, kun minulla on nälkä. Sen seurauksena olenkin alkanut opetella ruoanlaittoa vasta lasten syntymän jälkeen. 

Tänään on tehty lumitöitä ja käyty vieraisilla poikalapsen leikkikaverin luona, mikä oli mukavaa. Riidelty vähän poikalapsen kanssa, mikä ei ollut niin mukavaa. Siitä huolimatta päivän – tai ainakin illan – saldo tukevasti plussan puolella.  

Ei kommentteja: