tammikuuta 25, 2015

Sivuhommia

Eilinen ilta meni sitten blogien parissa ja miettien, mitä minä oikeastaan osaan. Mitä sellaista, jota voisi tehdä kotoa käsin, kun noita lapsia ei voi mukaankaan ottaa. 

Löysin sivuston, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista ansaita rahaa netissä. Minä en osaa graafista suunnittelua tai ohjelmointikieliä, joten vahvimmat vaihtoehdot liittyivät kääntämiseen ja kirjoittamiseen. Tuollaisia palveluja tarjoavat sivustot tuntuvat tosin olevan englanninkielisiä ja maailmanlaajuisia, joten siellä on muutama muukin miljoona ihmistä tarjoamassa palveluksiaan minimaalisen pienillä hinnoilla. Ja vaikka englanninkieleni on ihan kohtuullisen hyvä, niin ei se kuitenkaan riitä esimerkiksi oikolukemiseen. 

Vaikka töiden saaminen sivustojen kautta on todennäköisesti melko epärealistista, näpyttelin kuitenkin tietoni muutamaan. Ehkä jos sitä surffailee vähän pidempään opettelemassa paikan tapoja ja mahdollisesti panostaa pikkaisen mainontaan, niin pidemmällä aikavälillä voisi jonkin homman silloin tällöin saadakin.

Ajatus on nimittäin houkutteleva. Jos kirjoitushommia pystyisi tekemään kotona, muuttuisi ajatus maalla asumisesta askelta realistisemmaksi. Maaseudulla on halvempaa, mutta vähemmän töitä. Jos työt sen sijaan tulisivat mukana lankoja pitkin, niin silloin asuinpaikkaa ei tarvitsisi valita sillä perusteella, että työllistyminen olisi todennäköisempää.

Sitä tosin täytyy miettiä, mitä on valmis tekemään toimeentulonsa eteen. Tarjolla olevissa kirjoitustöissä etsitään paljon ”artikkeleita” ja opinnäytteeseen viittavia töitä. Epäilys tuppaa heräämään, että joku yrittää selvitä rahalla omista koulu- ja opiskelutehtävistään. Hyh hyh sellaiselle.

Ei kommentteja: