Eilen illalla sain ensimmäiset
työhakemukset lähtemään. Meinasi hieman tökkiä, ja mietin jo, enkö olekaan
kiinnostunut opettajanpaikoista. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minua
ahdisti itse työhakemuksen kirjoittaminen. Ylipäätään vaatimukset, jotka koen vaikeiksi.
Tarvitsen työn, joka ei ole liian vaativa. Opettajan työ on varmasti haastavaa,
mutta se on eri tavalla vaativaa kuin tutkijan tai lakimiehen työ. Kuvittelen,
että haasteet liittyvät ennen kaikkea vuorovaikutukseen ja sosiaaliselle
puolelle, ei niinkään älylliselle ja tiedolliselle. Kynnys ei ole sillä
puolella itselläni niin korkealla: vaadin itseltäni perfektionismia älyllisellä
puolella, sosiaalisella puolella en, joten kaikki onnistumiset tuntuvat sitäkin
paremmalta.
Oli jännää huomata, kuinka
rentouttava vaikutus sillä oli, kun huomasin, etten kaipaa vaatimuksia ja
haasteita. Jos en kaipaa niitä, minun ei myöskään tarvitse saavuttaa tai
suorittaa mitään. Se kuuluisa läsnäolo ja tyytyväisyys olemassa olevaan on
paljon helpompaa. Ainakin taas vähän aikaa.
Mukavan raukea olo. Käytiin aamulla
kerhossa, jossa kerhopappi puhui mukavia siitä, kuinka asiat osuvat kohdalle
silloin, kun on oikea aika – ei silloin kuin haluaisimme niiden osuvan. Kerhon
jälkeen olen viettänyt lähes koko päivän ulkona. Sain aronia-aidan leikattua,
vaikka ensin urakka vaikutti toivottomalta. Mihin kyllä vaikutti suuresti myös
nälkää lähenevä tila – verensokerin lasku ei vaikuttanut ennen mitenkään, mutta
nykyään olen nälkäisenä kiukkuinen kuin mikä. Lounaan jälkeen vedinkin sitten
uudella innolla lähes kolme tuntia aidan kimpussa. Tyttölapsi nukkui,
poikalapsi-parka viihdytti itseään.
Niin, ja sainhan myös heitettyä
talvivaatteita ja -kenkiä vaatehuoneeseen ja kevät/kesävarustusta tilalle. Vai
oliko se eilen? Joka tapauksessa huomasin taas, ettei minulla ole hyviä kesäkenkiä
yhtä ainutta paria. Ja luulen, että vastaus ikuiseen kysymykseen ”mikä on minun
tyylini” on, että jos minulla olisi rahaa, pukeutuisin kuin hillityt
kartanonrouvat englantilaisissa rikossarjoissa. Pelkistetyn tyylikkäästi niin
kuin joku Kristin Scott Thomas. Tosin täytyy varmaan olla kartanonrouva, ettei
se tyyli vaikuta snobbailevalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti