Nukutuspuuhia

Istun pimeässä lastenhuoneen lattialla ja odotan kuopuksen nukahtamista. Huudatusunikoulu ei meillä toimi, koska neiti vetää itsensä sellaiseen raivoon, että oksentaa. Paijailu ei meillä toimi, koska neiti vain kampeaa ylös ja huutaa yrittäen samalla kivuta laidan yli. Tämä on toivottavasti vain nopeasti ohimenevä vaihe, mutta siihen asti istutaan taas lattialla koneen kanssa.

Tänään oli jo hivenen keväinen olo. Aurinko kävi näyttäytymässä, ja pikkulinnut lauloivat. Hetken aikaa tehtiin lumitöitä sen jälkeen, kun oli viety poikalapsi omaan kerhoonsa. Plussaa oli varmaan asteen verran ja lievää sulamisilmiötä oli havaittavissa, joten heiteltiin vähän lumia sulamaan. Tyttölapsen mielestä oli huisin hauskaa, ja minusta on aina ilo auttaa kevättä lähemmäs. Tosin yritän vielä kovasti malttaa ja olla laskematta päiviä potentiaaliseen kevääntuloon.

Haukotus. Tämä pimeässä istuminen tekee väsyneeksi eikä unissaan tuhiseva poikalapsi auta asiaa. Tyttölapsi vain höpöttelee ja nauraa kihertää. Nyt, kun istun tässä – sänkyyn laitettaessa nauru oli kyllä hyvin kaukana. Pitäisiköhän laittaa kone kiinni, jos se auttaisi asiaa ja saisi neidin uskomaan, ettei tänään tapahdu enää mitään jännittävää.

Sydämellä ja sielulla

Kyllä on ilta mukavampi, kun lastenhuoneessa nukahdetaan suht kivuttomasti. Yksi hyvä puoli siitä, että päiväunia ei ole nukuttu. Ja varmaan siitäkin, että puolitoista tuntia on leikitty kerhossa, josta neiti ei meinannut haluta lähteä kotiin ollenkaan. On se kyllä ylettömän ihanaa, että viikossa on kaksikin kerhoa, joissa voi vain istuskella kahvikupposen äärellä ja unohtaa hetkeksi kokonaan vastuun lapsista.

Tänään käytiin kirjastossa. Palautettiin poikalapsen DVD ja haettiin varaamani kirkkohistorian oppikirja. Tentti on maaliskuun alussa, ja lukeminen täytynee aloittaa tänään. Tykkäsin aikanaan lukea kirjat läpi kolme kertaa, mutta ehkä nykyään selviän kahdella. Ensimmäinen kerta on yleiskuvaa varten, toisella kerralla voisi yrittää tehdä vähän muistiinpanojakin. Muistiinpanot eivät ole minun juttuni, mutta kyllähän ne auttavat oppimista. Onneksi asia ei ole ihan vierasta, niin sitä on helpompi suhteuttaa aikaisempaan tietoon.

Henkilökohtainen astrologinen kalenterini väitti, että tänään pääsisin tekemisiin sellaisten yhteiskunnallisten tahojen kanssa, jotka pystyisivät tarjoamaan minulle mahdollisuuksia omimpien lahjojeni ja kykyjeni toteuttamiseen. Mielenkiinnolla odotin, josko törmäyksiä ilmestyisi eteen, mutta taisivat kiertää minut tällä kertaa kaukaa. Kalenteri kyllä varoittelikin, että poks kuuluisi vain sellaisten asioiden osalta, joissa olen mukana sielullani ja sydämelläni. Ei kai sitten ihme, että tahot kiersivät minut kaukaa, kun en ole sitonut sieluani ja sydäntäni mihinkään.

Kalenteri kehotti miettimään, mihin oikein aikaani kulutan, jos Hannu Hanhimainen onnekas sattuma jäisi tältä päivältä väliin. Sinänsä hyvä ohje, mutta mitä jos en olekaan tyyppiä, joka sitoutuu asioihin satakymmenenprosenttisesti koko sielullaan? Minä en ole heittäytyjä. On asioita, joista pidän kovasti, mutta järisyttävä rakastuminen tai sitouminen asioihin, aatteisiin tai ihmisiin ei ole minulle tyypillistä. Ehkä näitä itsensälöytämisen ”tee mitä rakastat” -ohjeita onkin luettava omasta tunneskaalasta käsin ja tyydyttävä – sanan positiivisessa, pienempää, omaa elämää heijastavassa mielessä – siihen, mistä pitää.

Nurkissa tuulee

Hiljainen, hidas päivä. Kerhoilua, ulkoilua ja lumitöitä, makaronilaatikon tekoa, toimitustyötä ja neulomista, naamakirjaa sekä yhdistetty kävely- ja bussimatka postiin. Viimeksi mainitun aikana tyttölapsi nukahti ja heräsi vasta puoli viiden aikaan. Ei ehkä ihme, että iltaunille nukahtamisessa kestikin sitten huomattavan kauan.

Nyt tekisi mieleni suklaata. Tai kahvia. Onneksi ensimmäistä ei ole eikä jälkimmäistä viitsi enää näin myöhään keittää. Lauantaimakkara ja mandariini ovat ehkä vähän terveellisempi vaihtoehto, vaikka ei niihinkään olisi pitänyt sortua. 

Ulkona tuulee niin kovaa, että kylpyhuoneen ovi kolisee. Ilma puskee jotenkin tuuletusaukoista sisään. Haukotus. Silmät meinaavat mennä itsestään kiinni. Jos se olisi sitten suihkuun ja sänkyyn taas lukemaan.

Hiljaisuus ja rauha

On se mukavaa, että voi kömpiä sängystä vasta lähempänä yhdeksää. Köllötellä sohvalla keskellä päivää ja kuunnella kellon tikitystä, rapsutella karstaa kuopuksen päästä. Ettei tarvitse saada aikaa mitään, kehittää itseään tai päästä tavoitteisiin. Voi neuloa sukkaa ja katsella toisella silmällä Pikku Kakkosta. Istua nojatuolissa illan hiljaisuudessa, katsella kynttilän liekin lepatusta ja odottaa seikkailuja kirjan sivuilla. 

Tänään on ollut taas melkomoisen hyvä päivä – ja taustalla hyvin nukuttu yö. Jossain vaiheessa matkalla kerhoon tai sieltä kotiin päin päätin, ettei ole mitään järkeä stressata koko ajan tulevista työkuvioista. Eivät ne sillä kuitenkaan selviä. Eivät selvinneet kuusitoista vuotta sitten, kun murehdin valmistumista ja siirtymistä työmaailmaan, eivätkä ole selvinneet yksikään vuosi sen jälkeenkään. On aika unohtaa asia hetkeksi, ja joko hakea loppukeväästä opettajan sijaisuuksia tai syksyllä puutarhurikoulutukseen. Asiaa mietitään taas sitten, kun se on ajankohtaista. 

Muista Eckhart Tolle. Mikä on ongelmasi juuri nyt? Jos sitä ei ole, ole tyytyväinen. Jos on, tee sille jotain. Työ on asia, joka ei ole ongelma juuri nyt tällä sekunnilla. Eikä se ole asia, jolle voi tehdä jotain juuri nyt. Siis unohda, ja ole tyytyväinen.

Vähän pidemmälläkin perspektiivillä suurin ongelma on mielenrauhan puute ja hiljaisuus. Kumpikin pääsääntöisesti pään sisäisiä asioita, joiden ratkaisu on myös pään sisällä. Kummankin kannalta on oleellista unohtaa ongelmien vatvominen. Siksi on hyvä aina välillä muistuttaa itseään, että pään sisäisestä tyyneydestä riippuu, voiko nauttia niistä elämän tärkeimmistä asioista. Köllöttelemisestä sohvalla ja kellon raksutuksen kuuntelemisesta. Kynttilöiden lepatuksesta ja kirjojen lukemisesta. Tyttölapsen tiukoista halauksista ja poikalapsen höpötyksestä.

 

Ajelehtimista

Huristelin tänään autolla keskustaan toimitusneuvoston kokoukseen. Oli hauska nähdä vanhoja, tuttuja naamoja, mutta huomasin samalla jälleen kerran, että oikeus tai oikeustiede ei todellakaan ole minun intohimoni. Valitsin aikoinaan väärin, eikä sille enää mitään voi.

Huh huh, väsymys ja ähky. Nukuin huonosti viime yönä, ja tyttölapsi ei meinannut nukahtaa tänään ollenkaan. Kun viimein hiljeni, niin piti huoahtaa muutaman mustikkahilloleivän ja puolikkaan saunapalvikinkkupaketin kanssa. Luovuin tästä iltaruokailusta joulun jälkeen, ja huomenna palaan taas terveelliseen päiväjärjestykseen. Mutta tänään on ähky.

Eilen tajusin, että olin unohtanut kokonaan tammikuun hyvinvointikalenterin. Yli viikko viimeisestä kerrasta. On ollut taas liikaa puuhaa: töitä ja opiskelua ja tulevaisuuden miettimistä. Tänään unohdan ne kaikki ja lähden sänkyyn lukemaan. Joku toinen päivä mietin ja teen päätöksiä. Huomaan nimittäin, että jollain tasolla odotan, että joku tulee ja kertoo minulle, mitä pitää tehdä tai tarjoaa työtä. Ja se on väärä toimintamalli. Ei siksi, että se olisi epärealistisen mahdoton. Niin on tapahtunut tähän asti aina ennenkin, MUTTA se johtaa siihen, että vain jatkan ajelehtimista. Ajelehdin virran mukana, enkä ohjaa purttani siihen satamaan, jonka olen itse valinnut.  

Sivuhommia

Eilinen ilta meni sitten blogien parissa ja miettien, mitä minä oikeastaan osaan. Mitä sellaista, jota voisi tehdä kotoa käsin, kun noita lapsia ei voi mukaankaan ottaa. 

Löysin sivuston, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista ansaita rahaa netissä. Minä en osaa graafista suunnittelua tai ohjelmointikieliä, joten vahvimmat vaihtoehdot liittyivät kääntämiseen ja kirjoittamiseen. Tuollaisia palveluja tarjoavat sivustot tuntuvat tosin olevan englanninkielisiä ja maailmanlaajuisia, joten siellä on muutama muukin miljoona ihmistä tarjoamassa palveluksiaan minimaalisen pienillä hinnoilla. Ja vaikka englanninkieleni on ihan kohtuullisen hyvä, niin ei se kuitenkaan riitä esimerkiksi oikolukemiseen. 

Vaikka töiden saaminen sivustojen kautta on todennäköisesti melko epärealistista, näpyttelin kuitenkin tietoni muutamaan. Ehkä jos sitä surffailee vähän pidempään opettelemassa paikan tapoja ja mahdollisesti panostaa pikkaisen mainontaan, niin pidemmällä aikavälillä voisi jonkin homman silloin tällöin saadakin.

Ajatus on nimittäin houkutteleva. Jos kirjoitushommia pystyisi tekemään kotona, muuttuisi ajatus maalla asumisesta askelta realistisemmaksi. Maaseudulla on halvempaa, mutta vähemmän töitä. Jos työt sen sijaan tulisivat mukana lankoja pitkin, niin silloin asuinpaikkaa ei tarvitsisi valita sillä perusteella, että työllistyminen olisi todennäköisempää.

Sitä tosin täytyy miettiä, mitä on valmis tekemään toimeentulonsa eteen. Tarjolla olevissa kirjoitustöissä etsitään paljon ”artikkeleita” ja opinnäytteeseen viittavia töitä. Epäilys tuppaa heräämään, että joku yrittää selvitä rahalla omista koulu- ja opiskelutehtävistään. Hyh hyh sellaiselle.

Talousviidakko

Tänään on juhlittu lasten pikkuserkkujen synttäreitä. Aika rientää ja välillä sitä aina muistaa, ettei itsekään ole enää niin nuori. Herkkuja on myös vedetty koko tammikuun edestä. Kotiin palatessa ei ollut yhtään nälkä, vaan iltapala meni teekupillisen voimalla. Onneksi terveellinen elämä sujuu tällä hetkellä hyvin, ja pahimmasta jouluajan mässäyksestä on kohta tippunut kolme kiloa. 

Sain eilen harjoitustehtävän kirjoitettua, ja sisareni opastamana päätin jättää opettajan paikkojen mahdollisen haun myöhempään kevääseen ja sijaisuuksiin. Tänä iltana otetaan siis rennosti. En ole vielä varma, tarkoittaako se sukan neulomista ja televisiota, fantasiaa, pikkuserkuilta saatua (lasten) puutarhakirjaa vai netin downshiftaus-blogeja. 

Googlasin aamupäivällä ”downshiftaus blogi” ja päädyin leppoisan maalla elämisen sijaan jonkun miehen kirjoittamaan blogiin ja siitä eteenpäin toisiin yhtä miehisiin. Niissä on jännällä tavalla toisenlainen näkökulma, joka tuntuu tiivistyvän ajatuksiin ”kuinka sijoitan niin järkevästi, että kykenen elämään tuotoilla” ja ”kuinka teen lisää rahaa sivutöillä”. Rahanteko muutoin kuin yhdeksästä viiteen palkkatyöllä toisin sanoen. Hyvin toisenlainen näkökulma kuin naisten blogeissa – eikä välttämättä kaikilta osin sitä, mitä itse ymmärrän downshiftauksella – mutta nämä tuovat realismia oikeaan elämään. Kirjoituksissa on myös hyvin selkeää järkeä, mutta valitettavasti niissä on kyse talouden ja osakkeiden ja sijoittamisen maailmasta, jonka koen vieraaksi ja pelottavaksi. Siinä maailmassa ei selviä mutu-tuntumalla. Ei selviä todellakaan, ei, mutta hemuli vieköön ajatuksissa on järkeä. 

Sivutöissä ei ainakaan ole kyse sijoitusmaailmasta ja riskeistä. Säästöillä eläminen ei auta lähemmäksi riippumatonta elämää. Pitäisi kehittää sivutyö. Tai siis toinen tämän nykyisen homman lisäksi. Tässä kuussa katsoin, mihin kulutin, mutta menot tulevat silti olemaan noin 400 euroa suuremmat kuin tulot. Täytyy ryhtyä pitämään budjettia säännöllisesti, mutta luulen, että se on aika tyypillinen tulos. Säästöjä onneksi on, mutta järkevyyden vuoksi pitäisi hankkia se sivutyö ja saada budjetti tasapainoon.    

Työ ja hiljaisuus

Tänään en ole saanut aikaiseksi mitään. Tyttölapsi ei nukahtanut matkalla poikalapsen iltapäiväkerhoon, vaan päinvastoin protestoi pää kirjaimellisesti punaisena. Jonkinlainen varhaistahtoikä on ilmeisesti iskenyt, sillä myös pukeutumisen vastustaminen on lisääntynyt huomattavasti. Koska päiväunille ei käyty, niin en myöskään voinut käyttää kerhoaikaa mihinkään keskittymistä vaativaan. Join sitten kahvia – ensimmäistä kertaa tänä vuonna – ja luin Voi hyvin -lehteä.

Olen myös yrittänyt etsiä tutkintotodistuksiani, mutta ne ovat todennäköisesti hautautuneet vaatehuoneen kaaokseen. Tai sitten ne ovat vielä yliopistolla samassa kaapissa, missä oikeushistorian kirjanikin, joita en ole vielä saanut raahattua kotiin. Jonain päivänä parkkeeraan autoni Vuorikadulle ja rahtaan ne sieltä pois. 

Tutkintotodistusten etsintä liittyy pohdintaan, hakeako auki olevia opettajan paikkoja vai ei. Kannattaako tehdä käytännössä turhaa työtä, kun ainut mahdollisuuteni saada tehtävä hoidettavaksi on, ettei virkaan ole yhtään pätevää hakijaa? Minähän en ole pätevä. Mutta jos annan sen estää itseäni, niin en voi hakea ainuttakaan työtä. Niihinkään töihin, joihin minulla on muodollinen pätevyys, minulla ei ole asianmukaista kokemusta. Enkä sitä paitsi halua niitä. Suurempi palkkapussi ei ole sen pään sisäisen stressin ja aivotyön vaatiman energian arvoista.

Sekin on taas ristiriitaista. Tänään kerholle päin kävellessä mietin, että tarvitsisin työn, jossa ei olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Ruokaa on kiva laittaa, kun siinä voi tehdä konkreettisia asioita miettimättä sen kummempia. Taloja on palkitsevaa maalata, kun koko ajan syntyy valmista ilman uuden luomisen tuskaa. Kirjoja on kiva lajitella hyllyyn, kun niillä on oma oikea määrätty paikkansa. Siemeniä on kiva kylvää, kun tietää, että niistä kehittyy jotakin – kaunista tai syötävää.

Ja silti tutkimustyössä, jossa ei todellakaan olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä, nimenomaan kaipasin ihmiskontaktia. Palkitsevinta oli opettaminen tai opiskelijoiden auttaminen. Mutta johtuuko se siitä, että ihmiskontaktit olivat niin harvinaisia? Jos jokapäiväinen työ olisi aktiivista ihmisten kanssa toimimista, kuten opettaminen, niin kestäisinkö sitä kuitenkaan?

 

Missä tasapaino sijaitsee? Voi hyvin -lehdessä oli Anna Tommolan hieno juttu Huminaa ja hiljaisuutta. Tommola tekee töitä kotona ja toteaa tarvitsevansa hiljaisuutta pitääkseen elämän palikat tasapainossa. Niin minäkin. Mutta toisaalta hän muistuttaa, että jos rauha uhkaa kääntyä eristyneisyydeksi, on jälleen etsittävä ihmisiä. Sekin on totta. Kyse on tasapainoilusta. Hiljaisuuden tarvitseminen ei tarkoita täydellistä erakoitumista, vaan sitä, että sosiaalisuuden tarve on olemassa, mutta se on keskimääräistä pienempi. Sosiaalisuuden tarpeeni on suurempi kuin tutkijan työssä, jossa välttämättä koko päivänä – koko viikkona – ei näe ketään muita, mutta toisten kanssa työskentely koko ajan mitä luultavimmin ylittäisi rajani selkeästi.

En tee päätöstä haun suhteen tänään. Ei, en tee. Luen hitusen kirkkohistoriaa ja yritän kirjoittaa jotain kirkon ja demokratian suhteesta.   

Spontaanius

Risteily on nyt varattu, ja ilmaisen matkan kunniaksi panostettu buffettiin ja meriaamiaiseen. Toivottavasti merenkäynti ei ole kova, niin voi nauttia pöytien antimista. Matkailun houkuttelemana klikkailin Kanarian äkkilähtöjäkin, mutten vielä tehnyt varauksia. Päätösten kypsyttely vaatii aikansa, mutta orientaatio on nyt ainakin siihen suuntaan, että maaliskuussa voisi käydä vielä etelän mailla.

Minä en ole nopea tekemään päätöksiä. Esimerkiksi ajatus muuttamisesta on vaatinut minulta sellaisen parin vuoden harkinta-ajan. Työ- ja opiskelukuvioissa jahkailu kestää vielä pidempään. Sekin on ilmeisesti yksi asia, mikä toimii onnellisuutta tai tyytyväisyyttä vastaan. Onnelliset ihmiset tekevät päätöksiä ja elävät sitten niiden mukaisesti. He eivät vello vuosikausia päättämättömyyden ja keskeneräisyyden tilassa. 

Nopea päätöksenteko ei kuitenkaan tunnu asialta, joka olisi helppo oppia. Nopeasti ja harkitsemattomasti kun päättää, joutuu usein katumaan. Asioista on usein helppo innostua – varsinkin toisten kanssa keskustellessa – mutta jälkeenpäin havaitsee, ettei tämä ollutkaan minun juttuni. Toisen innostus tai pyyntö on vain imaissut mukaansa. Monesti jopa sellaisella voimalla, että se vaimentaa intuition, joka yrittää soittaa hälytyskelloja. Toisinaan taas intuitio työntää päänsä pensaaseen eikä viitsi sanoa lainkaan vastaan, vaikka aihetta olisi. 

Uskon kyllä silti siihen, että välillä täytyy vain tehdä päätöksiä, jotta pääsee ulos keskeneräisyyden tilasta. On heittäydyttävä sen uskon varaan, ettei ole olemassa ”oikeaa” ratkaisua. On vain valintoja, ja ne vievät erilaisiin, vaihtoehtoisiin elämiin. Silti sitä haluaisi valita jonkun niistä poluista, joka vievät tyydyttävään elämään.  

Maailma kutsuu

Sain aamun perhekerhosta lahjaksi ilmaisen risteilyn Tukholmaan, ja ajattelin kerrankin olla spontaani ja käyttää sen, vaikkei voimassaoloaikaa ole jäljellä kuin pari viikkoa. Vaikkei minusta olekaan maailmanmatkaajaseikkailijaksi, niin ehkä nämä pienet irtiototkin ovat askel oikeaan suuntaan. 

Poikalapsi sanoi illalla nukkumaan mennessä, että oli hyvä päivä. Siitä huolimatta, että olin tiukkana välipalan kanssa enkä suostunut antamaan muuta mansikkabanaanipirtelön tilalle. Tiukkana, mutten huutanut, vaan päinvastoin kerrankin aikuismaisesti lohdutin pettynyttä lasta. Samoin aamun kerhossa, kun lattiatyynyn jakamisesta toisen pojan kanssa seurasi kohtaus. Ehkä tässä äitiydessäkin hiljalleen kehittyy.

Toimitustyö on edennyt tänään hyvin, ja olen saanut pari muutakin asiaa hoidettua. Kohta viikon verran ovat kaikki illat menneet työ- ja opiskelujutuissa, mikä alkaa näkyä väsymyksenä ja hartioiden jumittamisena. Vaikkei kaikki vielä olekaan tehty, niin tänä iltana aion pitää tauon ja lähteä taas fantasiamaailmoihin seikkailemaan. Sen verran hyvin kaikki on kuitenkin aikataulussa, että tässä välissä on pieni rentoutumisen paikka.

Riittämätöntä äitiyttä

Huh, onhan taas ollut kaksi päivää. Eilen illalla pimahdin poikalapselle, joka aikoi lisätä ”kammottavan” kaurapuuron syötäväksi kelpaamattomien ruokien listalle. Tällä kertaa en antanut periksi ja aamulla söi sitten uhkailun ja kiristyksen kanssa puuron loppuun. Aamupäivällä syliteltiin ja halailtiin paljon eilisestä selviämiseksi.

Tyttölapsi puolestaan on joko kehittänyt akuutin pimeän pelon – tai mahdollisesti tekee poskihampaita. Joka tapauksessa nukkumaan meno on ollut kauhistus. Eilen nukahti vasta puoli kymmeneltä poukkoiltuaan yli tunnin hereillä veljensä jo nukahdettua. Tänään oli varmasti rättiväsynyt, koska ei suostunut nukkumaan päiväunia, mutta silti ei meinannut suostua nukahtamaan.

Haukotus, itsekin pitäisi varmaan tänään yrittää sänkyyn vähän aikaisemmin. Sitä ennen pitää kuitenkin lukea yksi artikkelivedos läpi ja tarkistaa, että se on kunnossa.  

Tik-tok raksuttaa kello

Eilinen kirjoitustyö lähti hyvin liikkeelle, ja oli jopa kivaa. Aiheena naisten rooli varhaisimmassa kirkossa. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa rooli oli tietysti rajoittunut ja miehille alisteinen. Paavali tosin ei ollut aivan niin naiskielteinen kuin hänen huono maineensa antaa ymmärtää, vaan pahimmat kannanotot olivat toisten, Paavalin nimissä tämän kuoleman jälkeen kirjoittaneiden henkilöiden näkemyksiä. Historiallisesti naisten rooli on oman aikansa lähtökohdista ymmärrettävä, teologisesti jäljelle jää ikuinen kysymys: mikä on Jumalan näkemys naisten roolista, kun se raamatun valossa hahmottuu niin negatiivisena.

Ilokseni oppikirjassa ei edes yritetty väittää, että Raamatun tai ylipäätään kirkollisen historian näkemys naisista olisi ollut positiivinen ja tasa-arvoinen. Näitäkin epähistoriallisia kirjoja olen lukenut ja vaikka kirjojen tarkoitus on varmasti hyvä – naisten roolin tekeminen näkyvämmäksi naismyönteisessä hengessä – on jäljelle jäävä tunne kuitenkin vahva lukijan aliarvioiminen.

Mutta jos sitä sitten yrittäisi saada työn loppuun ja sen jälkeen voisi ehkä jatkaa vielä tuon villasukan kutomista. Lankakerä ja puikot olivat joululahjoista paras ja vaikken ole saanut työtä edistymään loman jälkeen, niin erinomaisen rentouttavaa puuhaahan se on.

Keittiön ja kaukosäätimen välissä

Väsyttää taas, mutta pakko ryhtyä tänään kirjoittamaan harjoitustyötä. Ensi viikon illat on tiiviisti varattu toimitushommille.

Tänään on ollut keittiöpäivä. Mustikkapiirakkaa vieraita varten, limettibroileripataa ruoaksi ja lankkuleipää. Tuoksut olivat jossain vaiheessa päivää herkulliset. Padasta tuli hyvää. Kun yleensä kanan kanssa mausteiden puute on ollut ongelma, niin tällä kertaa tuli ehkä jopa hitusen liikaa. Vähän huuhdottuna versiona kelpasi silti tyttölapsellekin. Poikalapsi söi kaksi pientä murusta, mikä on häneltä suuri saavutus.  

Tyttölapsi ilmoitti jälleen, ettei halua päiväunille. Hyvin kyllä jaksoi koko päivän. Pientä väsymyksen oiretta alkoi ilmestyä vasta seitsemän maissa, kun alkoikin olla jo aika ryhtyä iltapuuhiin. En kyllä tykkää, jos meinaa luopua päiväunista jo vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä. Poikalapsi sentään nukkui kolmivuotiaaksi asti.

Poikalapsen leikkikaveri kävi taas vierailulla. Leikkiä riitti joksikin aikaa, sen jälkeen söivät herkkuja, katselivat Autot 2:sta ja kinastelivat. Sellaista se pojan elämä on.

Jääkaapissa oleva mustikkapiirakka yrittää vaimeasti kutsua minua. Heti kun on herkkuja tarjolla, niin syöminen on mielessä. Ei edes oikeasti tee mieli syödä, mutta silti ajatus on päässä. Ainakin tämä vahvistaa sitä strategiaa, että kaapit on paras pitää tyhjänä kaikesta makeasta.