Elämää hymyilee, sano Matti kun sikaa osti.

Miksiköhän työllä on niin suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille? Kolmen asian aikataulun laatiminen jatkuu menestyksekkäästi toista viikkoa  ja toimitussihteerin työ tuntuu kuin minulle tehdyltä. Uusista projekteista kieltäytymisen sijaan sanoin kyllä tutkimushankkeelle. Vaikka aihe on todella vieras eikä millään lailla liity kiinnostuksen kohteisiini, olen ahdistuksen sijaan innostunut. Vaihtoehtoisten urasuunnitelmien sijaan tuntuu taas vaihteeksi siltä, että ratkaisu voisikin olla panostaminen nykyiseen. Tietokoneen ääressä notkumisen sijaan taidan ottaa entistä useammin iltojen projektiksi lukemisen. Fiktion ja itseapuoppaiden lisäksi toisinaan myös työorientoitunutta faktaa.

Tämän illan lukuelämys ei kuitenkaan liity työhön. Sain eilen vihdoin lainaksi Susan Cainin "Hiljaiset: introverttien manifesti." Mahtava opus ja tunnistan siitä niin itseni. Se selittää niinkin erilaisia asioita, kuin miksi olen ensimmäisten joukossa lähtemässä illanvietoista ja miksi minun on vaikea nukahtaa, jos kuulen kellon tikittävän. Kirja muistuttaa myös siitä, että hyvinvoinnista huolehtiminen on samalla huolehtimista siitä, että saa sopivasti ärsykkeitä. Ei liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Esimerkiksi työssä viihtymisen suhteen se tarkoittaa, että tarvitsen rauhaa ja keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan. Täytyy harkita kirjan ostamista omaan hyllyyn.  Eckhart Tollen "Läsnäolon voiman" ja Kaarina Davisin "Irti oravanpyörästä" ohella varmastikin vuoden herättävin kirja.

Onkohan poikalapsestani tulossa ekstrovertti? Olin jossain vaiheessa huolissani, kun hän oli niin hiljainen, mutta nyt tuo höpöttää koko ajan. Sanavarasto karttuu päivä päivältä. Viimeisen viikon aikana hän on oppinut sanomaan "mie". Tyytyväisyydellä toteamme, että toistaiseksi vielä ottanut mallia äidistä eikä päiväkodista.

Eekaakoo

Viime syksynä yritin lukujärjestyksen laatimista töissä, mutta se ei toiminut viikkoa kauempaa. Olin laatinut aikataulun lähes tunnin tarkkuudella ja sen noudattaminen osoittautui mahdottomaksi ja masentavaksi. Luin jostain, ettei niin yksityiskohtaisesti kannattaisi aikaansa jakaakaan, vaan parempi järjestelmä olisi esimerkiksi määritellä yhdelle viikolle kolme tehtävää. Päätin siis kokeilla sitä.

Ensimmäinen vaikutelma on, että tämä toimii. Maanantain tentti on kokonaisuudessaan korjattu, lehden ensimmäinen oikovedos niin valmiina kuin se vain on minun puolestani mahdollista ja tänään vihdoin päästy työskentelemään kevään ensimmäisen artikkelin parissa. Paitsi että tämä toimii, on todettava, että on ollut antoisaa työskennellä ja olen jopa hyvin innoissani tästä artikkelista. Miten voikin olla näin erilainen fiilis kuin viime vuoden lopulla.

Maailman ihanin poikalapsi nukkuu omassa sängyssään, vatsassa harrastaa iltajumppaa toinen eläjä ja mamma uskoo taas vaihteeksi itseensä ja tulevaisuuteen.  

Arjen parempia puolia

Arkeen on taas palattu. Poikalapsi ryntäsi aamulla halailemaan tarhakavereita ja tuttua tarhantätiä, joten ehkä tämä loma ei johdakaan uudelleentotuttautumisjaksoon ja viikon kiukutteluun. Kivaa oli kuulemma ollut vielä tarhapäivän jälkeenkin. Vähän huolestutti, kun eläkkeelle jääneen tarhantädin tilalle tuli syksyn evakkotarhasta se vähän omituisempi nainen. Tänään hän oli kuitenkin poikalasta hakiessani kovin hymyileväisellä päällä, joten täytyy toivoa, että hän tottuu talon tavoille eikä talo hänen. 

Töissä meni koko päivä sähköpostien purussa ja toimitussihteerin töitä aloitellessa. Viime kevään työmenestyksen suurimpia tekijöitä oli ensimmäisen artikkelini valmistuminen. Pidemmällä tähtäyksellä prosessin tärkein hedelmä oli kuitenkin ehkä se, että artikkelin valmistuttua lehden päätoimittaja otti yhteyttä ja tarjosi minulle lehden vapautuvaa toimitussihteerin tehtävää. Ylimääräisen rahallisen kompensaation lisäksi tämä tarjoaa niitä kipeästi kaivattuja asioiden valmiiksi saamisen hetkiä. Tutkimus kun on välillä omaan makuuni liian pitkäjänteistä ja tuottaa tulosta kovin hitaasti. Joka päivä ei myöskään jaksa olla niin pirun luova, joten välillä on oikein mukavaa lukea muiden tekstejä ja pohtia lauseenvastikkeita ja pilkkusääntöjä. Toki työntarjoaminen myös hivelee mukavasti itsetuntoa. Jotain on ainakin tullut tehtyä oikein.

Aion jatkaa toimitussihteerin hommia myös äitiyslomalla, joten osaltaan se mahdollistaa sen, että vielä ensi vuoden syksyn voi viettää hoitovapaalla. Pääsee tämäkin pikkuotus nauttimaan kotoelämästä ainakin puolitoistavuotiaaksi asti.

Ei lainkaan hassumpi päivä. Nyt kun vielä saisi tuon poikalapsen nukkumaan.

Tuulta päin

Poikalapsi huutelee sängyssään "äiti meni nukkumaan" eikä taatusti herää huomenaamuna pirteänä kellon soidessa. Lomalla menivät rytmit vähän sekaisin, mutta nyt loma on ohi. Lähes kaksi viikkoa Itä-Suomessa ja nyt kolme päivää kotona. Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt palata kotiin vähän aikaisemmin, sillä intoa olisi löytynyt esimerkiksi kaappien siivoukseen.

Kaksi viikkoa on selvästi riittävän pitkä aika jonkinasteiseen energian kerryttämiseen. Viimeiset kolme päivää ovat olleet oikein mukavia. Käytiin perjantaina kaupassa ja sorruin herkutteluun: vohveliraudan ostoon, limuun, tortilloihin, smoothie-aineksiin ja ties mihin. Ihan vain normaaleista aamiaisrutiineista poikkeaminen ja mustikka-banaanismoothien väsääminen voi olla pienimuotoinen elämys. Tänään työn alla oli appelsiini-suklaaakakku, jota ei onneksi tarvinnut tuhota yksin. Leipominen on mukavaa. Täyttää myös sitä "minä tarvitsen tekemistä" -vajettani.

Olen jälleen viime päivinä lueskellut positiivisten ihmisten blogeja. Loppuvuodesta tuntui, ettei näistä ole mitään apua, kun pelkkä lukeminen ei muutu toiminnaksi. Nyt kuitenkin taas havaitsee, että uskonvahvistukselle on tarvetta ja positiivisemmin ajatteleminen muuttaa myös mielialaa. Vaikka huomenna alkaa neljän kuukauden armoton työputki, niin nyt tuntuu, että tästä selvitään. Toimitussihteerin homman myötä edessä on uusiakin haasteita, mutta uuteen rooliin opitaan. Ja kun tietää, että neljän kuukauden kuluttua alkaa äitiysloma eikä tätä urakkaa ole edessä loputtomiin, niin keväästä voi tulla työsarallakin jopa hauska. Tästä lähdetään ainakin liikkeelle. 

Tulen lämmössä kohti uutta vuotta

Tuli on ihana elementti. Tulen tuoksu, puiden rätinä ja pauke niiden syttyessä palamaan. Lämpö.

Saunan lämmittäminen on yksi lempipuuhistani. Oikeassa saunassa on aivan erilaista tunnelmaa, kun sähkösaunassa. Termostaatin kiepautuksessa ei ole mitään samaa kuin puiden asettelussa, tuohen repimisessä ja tulitikun raapaisussa. En ole käynyt omassa saunassani yli puoteen vuoteen, vaikka kovasti odotinkin sen saamista. Vanhempien saunassa jaksan istuskella pitkään katselemassa tulen loimotusta.

Luin eilen siskon jättämää lehteä, jossa oli juttu naisesta, joka oli elänyt vuoden verran luonnossa. Lämmitellyt ja valmistanut ruokaa nuotiolla. Tuli oli ollut elintärkeä elementti. Tuli, ruoka, vesi, suoja, mutta ei sitten paljon muu. Se oli jotenkin huojentava tarina. Jos tulevaisuudessa ei koskaan työtä saisikaan, niin loppujen lopuksi hyvin pienelläkin voi elää. Välillä aina tuntuu, että säästöjä pitäisi olla niin paljon, että niillä voi aina tarvittaessa elää, mutta ei kai sen varaan voi elämäänsä järjestää. Siihen en luota laisinkaan, että aina töitä saisi. Minä en ole koskaan hakenut töitä vieraalta, enkä luota yhtään siihen, että töitä välttämättä löytyy. Jos en koskaan saisi töitä, niin siinä tapauksessa muuttaisin kyllä huomattavasti mieluummin maalle puulämmitteiseen mökkiin kuin ryhtyisin kerrostaloon kaupunkilaisköyhäksi.  

Televisiossa menee juttu Johan Vennisestä, sokeasta lähes 90-vuotiaasta miehestä, joka asuu yksin mökillä, syö luonnonantimia ja tekee jos mitä käsillään. Kateeksi meinaa käydä tuokin. Mökillä töiden tekeminen kun oikeasti on mielekästä puuhaa. Olen varmaan sanonut muutamankin kerran, että lapsen saannin jälkeen mökin maalaaminen yksin on tähänastisen elämäni suurin saavutus. Se, josta olen kaikkein ylpein. Väitöskirjan kirjoittaminen ei pääse lähellekään. 

Ergo, minä tarvitsen tekemistä.