Ihana aurinko ja multaiset sormet

Olen saanut muutaman ”kiitos, olemme vastaanottaneet hakemuksesi” -viestin. Saimme 49, 31, 27 hakemusta… Kyllähän noita sijaisuuksia on tarjolla paljon, mutta silti todennäköisyys saada paikka ei ehkä ole päätähuimaava. Vaikken saisikaan mitään, niin aion silti laittaa lapset syksyllä tarhaan ja elää ainakin pari kuukautta yksittäisillä sijaisuuksilla ja käännöstöillä. Lapsilisistä, elatustuista ja toimitussihteerin työstä kun kuitenkin napsahtaa pikkaisen reilu tonni käteen, niin sitä ei ole samalla lailla tulojen suhteen täysin puilla paljailla kuin totaalityötön lapseton sinkku.     

Voisin myös yrittää syksyllä hankkia lisätuloja jollain vihertyöntekijän hommilla, jos niitä vielä sesongin ulkopuolella on tarjolla. Niihin tehtäviin kun ei ilmeisesti aina tarvitse koulutusta, vaan työn oppii tekemällä. Vai pitäisikö minun harkita sitä ihan ammattinakin? Suuri huolenaiheeni normaalissa 40 tunnin työssä on se, että vietän kaiken aikani tylsässä toimistossa enkä koskaan ehdi nauttimaan (keväisestä ja kesäisestä) ulkoilmasta enkä elämästä ylipäätään.  Jos valitsisin työn, jossa on hauskaa ja jossa saisin tehdä puutarhahommia sydämeni kyllyydestä, niin se huoli menettäisi merkityksensä. Palkka on pieni, muttei niin pieni, etteikö sillä selviäisi. Hämeenlinnassa alkaisi ensi vuoden alussa se koulutuskin.

Aargh, kuka tietää. Sen vaan tiedän, että tämä auringonpaiste ja lintujen laulu ja puuhailu ulkona on ihan mieletöntä. Elämään tulee niin paljon enemmän iloa tähän aikaan vuodesta, että se on ihan käsittämätöntä.

Kevätkävely

Toinen aamu peräjälkeen, kun piti laittaa kello soimaan. Vietiin auto vuosihuoltoon, ja puoli kymmeneen mennessä, kun saavuimme kerholle, oltiin jo ehditty kävellä kiva aamulenkki auringonpaisteessa. Käännyttiin yksi risteys liian aikaisin, minkä vuoksi matkaa tuli pikkuisen enemmän, mutta nähtiin myös kauniita taloja ja saalistava kissa. Käveleminen oli niin mukavaa, että täytyy ehkä taas herätä perjantaisinkin riittävän ajoissa, jotta ehditään kerhoon kävely/juna -yhdistelmällä.

Kerhossa oli vierailevana tähtenä kitaraa soittava nuoriso-ohjaaja, jonka kanssa myöhemmin höpötettiin paikallishistoriasta. Juuri tällä alueella on kuulemma vielä sata vuotta sitten ollut helsinkiläisten kesähuviloita ja kotimme ympäristössä kesänviettäjien lehmihaka. Eivät tunnistaisi tuon ajan paimenpojat aluetta enää.

Kerhoaskartelu oli tällä kertaa suunnattu aikuisille. Lapsenlapsensa kanssa käyvä mummo oli pari viikkoa sitten tuonut näytille hienoja käsinukkeja ja pehmoeläimiä, joita hän on tehnyt sukista, lapasista ja sormikkaista. Tälle kerralle oli pyydetty tuomaan mukanaan omia vanhoja lapasia – minkä olin autuaasti unohtanut – ja tarjolla oli materiaalia, joista sai sitten itse väsätä eläimiä. Nappasin työhön omat sormikkaani, kun niissä oli jo reikiä. Nukkeja ei kuitenkaan ollut enää malliksi ja ohjeistus oli lähinnä sitä, että tuossa on lankaa ja nappeja ja muuta materiaalia, tehkää. Ärsyynnyksen tilassa en jaksanut odottaa, että nukentekijä itse ehtisi neuvomaan, joten ryhdyin sitten ihan vaan koristelemaan sormikasta käyttöön. Parsin kotona rikkinäiset sormenpäät kasaan ja koristelin vielä toisenkin kaveriksi. Tosin siinä vaiheessa meinasi unohtua, että vähemmän on enemmän. Vihreän kiven olisi ehkä voinut jättää pois, mutta melko tyytyväinen olen silti. Erinomaisen hauskaa tämä oli joka tapauksessa, ja täytyy muistaa jatkossakin, että vaatteille voi itsekin tehdä jotain.

Maanantai on...

Maanantaisin on yleensä ollut viikon kauppapäivämme, mutta tänään olin vielä niin väsynyt viikonlopun jälkeen, etten jaksanut lähteä minnekään. Onneksi maitovarastot riittivät ja pakastimesta löytyi kananuggetteja. Väsymyksen asteen huomasi myös siitä, että tiputin vahingossa keittiössä kukkamaljakon, kun yritimme tyttölapsen kanssa käynnistää astianpesukonetta. Tällaisten pienten vastoinkäymisten sattuessa voi reaktion voimakkuudesta helposti kertoa ihmisen mielentilan, joka nyt tällä hetkellä on hieman stressaantunut. Onnettomuudeksi kyseessä ei myöskään ollut mikään Ikean tusinaruukku, jonka olisi voinut heittää saman tien roskiin, vaan isovanhemmilta peritty kaunis vanha ruukku. Sirpaleet odottavat siis keittiötasolla liimausta ja energiapuuskaa.

Iltapäivällä mielentila alkoi onneksi kohota, kun ulkona oli niin nättiä ja kaunista. Tyttölapsi nukahti päiväunille ja poikalapsi uppoutui DVD:hen. Minä vein tietokoneen ulos ja jatkoin työntekoa keinussa istuen. Jotenkin ihmeellisesti se kevät on oikeasti saapunut, maa alkaa näyttää vihreältä ja kimalaiset pörräävät. Kaiken tämän työnteon keskellä meinaa unohtaa, että huhtikuussa ulkona vaeltelu ja luonnon heräämisen seuraaminen on yksi vuoden kohokohdista. Se täytyy todellakin pitää mielessä.

Onneksi nyt joka tapauksessa tänään sain ensimmäisen saksan käännöspaketin lähtemään eteenpäin. Toivottavasti se on kunnossa eikä siihen tarvitse palata enää. Loppuviikon meinaan pitää lomaa kaikesta saksankielisestä, mikä ei tietysti tarkoita lomailua muutoin, kun käännöstä, toimitustyötä ja opiskelua riittää yllin kyllin.

Kesä tulee

Hyvä päivä, vaikka vähän ahdistaa, etten ole ennättänyt vielä tehdä töitä ollenkaan. Eilen sain onneksi puoleen yöhön mennessä väännettyä kommentit teologian kurssille eikä se ollut niin toivotonta kuin etukäteen pelkäsin. Myöhäisestä illasta huolimatta nukuin hyvin. Lomailun seurauksena aikataulut ovat heittäneet sen verran kärrynpyörää, että poikalapsi kuului kömpivän ylös puoli yhdeksältä, mutta tyttölapsen kanssa noustiin vasta yhdeksän jälkeen.

Päivän teema oli ulkoilu. Käytiin kirjastossa noutamassa varaamani Elaine Aronin ”Erityisherkkä ihminen”. Introvertti olen ehdottomasti, mutta minua kiinnostaa, olenko myös erityisherkkä Aronin määritelmällä. Tunnistan itseni ehdottomasti joistain kohdista: minulla on rikas sisäinen maailma ja saan helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä ja muista ihmisistä; sen sijaan aistiherkkyyttä käsittelevistä tuntomerkeistä kaikki eivät päde minuun. Sormet jo syyhyävät ja odotan, että ehdin lukea opuksen. Niin kuin olen aikaisemminkin todennut, itseymmärryksen kasvattaminen on erinomaisen mukavaa puuhaa (taisi olla myös yksi introverttien lempiajanvietteistä) ja on aina hienoa, jos pystyy ymmärtämään joitain piirteitään. Introverttiuden kanssa sain vahvan ahaa-elämyksen: en olekaan omituinen, vaan tämä on normaalia. Erityisherkkyys on samanlainen ilmiö, joka muuttaa omituisia käyttäytymistapoja selitettäviksi ja positiivisiksi luonteenpiirteiksi ja auttaa hyväksymään itsensä. Valitettavasti se tietysti ohjaa aika lailla lukukokemusta, jos haluamalla haluan olla erityisherkkä.

Kirjaston jälkeen vietettiin ensin aikaa sen yhteydessä olevassa puistossa, sen jälkeen omalla pihalla ja ruokailun jälkeen uudestaan omalla pihalla. Terassilla oli ilman ulkovaatteitakin jopa kuuma, kun siihen paistaa suoraan aurinko eikä tuule. Kärpäset surisivat ja linnut lauloivat, krookuksissa pörräsi yhtä aikaa parhaimmillaan neljä mehiläistä ja ruoho alkoi jo vihertää. Kaivoin istutuslapion esiin ja työnsin kasvimaahan kokeiluluontoisesti yhden sipulin, muutaman perunan ja salaatinsiemeniä. Syksyllä istutetuista sipuleista puskee ylös jo muutama pieni vihreä varsi. Olisin varmaan työntänyt maahan enemmänkin, mutta kaikissa pusseissa luki, että istutus avomaalle vasta touko- tai kesäkuussa. Tähän aikaan vuodesta todellakin toivoisin, että minulla olisi kylmäeteinen, jonka voisin täyttää ruukuilla täynnä erilaisia siemeniä. Ja isompi kasvimaa.

Maalaisunelmaa

Aurinko paistoi ja käytiin taas mökillä. Ajeltiin tyttölapsen kanssa mökille kaunista kylätietä (poikalapsi meni toisessa autossa), laulettiin ”käyn ahon laitaa” – minä siis lauloin pätkää kertosäteestä ja tyttölapsi hymisi – ja näin kevään ensimmäisen perhosen. Sitruunaperhonen, joten ennustaisi hyvää kesää. Lauantaisella mökkiretkellä muuten nähtiin, kun joutsen ja hanhi lensivät kahdestaan Saimaan yli. Lienevätkö eksyneet lajikumppaneistaan vai olivatko tarkoituksella liikkeellä susiparina.

Oli mukava haravoida ja tehdä pihatöitä, kävellä metsässä. Kyllä se olisi aika mahtavaa, jos mökki olisi niin lähellä, että sinne voisi vaan bongahtaa viikonloppuisin tai vaikka arki-iltaisin. Ja jos siellä olisi aina niin paljon tekemistä, ettei tarvitsisi erikseen miettiä, mitä voisi ulkona tehdä.

Käännösrintamalla sain viestin joltain naiselta, joka väitti olevansa ulkomaisen käännöstoimiston projektipäällikkö. Kyseli hintojani ja kiinnostustani liittyä kääntäjätiimiin. En nyt vielä usko, että tämä mihinkään johtaa, mutta pirskatti vieköön tällä kääntämiselläkin voisi ehkä elää. Varsinkin jos asuisi jossain tämän kaltaisessa unelmassa.

Ajassa

Kävin eilen illalla kurkkimassa revontulia useampaan otteeseen, mutta vasta puolenyön aikaan näin ne kunnolla. Komeat olivatkin. Istuskelin yöpaidassa takaoven rappusilla ja tiirailin pää kenossa taivaalle.  Täytyy muistaa käydä katsomassa ulkona tänäänkin, kun niitä voisi ilmeisesti vielä nähdä. Tosin en kyllä ajatellut olla hereillä enää puolelta öin, kun tänään ei ole pakko tehdä enää enempää käännöstöitä. Sen sijaan teologian kirja pitäisi avata, ettei esseen kirjoittamisen kanssa tule liian kiire. Juha Pihkalan Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta on lukulistalla ensimmäisenä, ja se vaikuttaa sisällysluettelon perusteella hyvin mielenkiintoiselta.

Saksan käännöstyö on taas aikataulussaan, ja olin jo odotellut huhtikuun puoliväliä, jolloin pääsen siitä eroon. Pari päivää sitten kuitenkin sama firma tarjosi uutta käännöstyötä. Vähän aikaa piti miettiä, otanko sen vastaan, mutta kun ne pari isompaa englanninkielistä juttua ilmeisesti menivät ohi, niin päätin tänään vastata myöntävästi. Tai esitin tarjouksen: kaksi kertaa se summa rahaa per sivu kuin ensimmäisestä hommasta ja yhtä pitkä työskentelyaika, vaikka uusi työ on reilusti puolet lyhempi. Tarjous meni läpi välittömästi, joten olisin ilmeisesti voinut pyytää vieläkin enemmän. En edes halua ajatella, kuinka paljon enemmän olisin voinut saada tästä nykyisestä käännöstyöstä. Oppia ikä kaikki. Nyt elän sitten saksankielistä autoilumaailmaa toukokuun loppuun asti.

Pitänee soittaa joku päivä verottajalle ja selvittää, missä menee se raja, että näitä töitä varten tarvitsee freelancer-verokortin. Ei näillä rahoilla vieläkään itseään elättäisi, mutta lisättynä kaikkeen muuhun – hoitovapaatukiin, lapsilisiin ja elatustukiin sekä toimitussihteerin palkkioon – pääsen kuitenkin jo kummasti työtätekevän ansioihin. Niin kyllä pitääkin, koska kyllä tässä työtunteja myös kertyy. Ja työt pyörivät mielessä niin, ettei sinne mitään muuta oikein edes mahdu. Paitsi tietysti kevättä ja puutarhaa. Jotkin eläimen pahalaiset ovat taas käyneet syömässä osan kevätkukista. Murrr.

Päivän positiivisin kokemus oli keskustelu poikalapsen kanssa lempijutuista. Välillä vähän muutakin kuin dinosauruksia, hirviöitä ja mielikuvitusmaailmaa. Hyvä havainto itselle oli, että muuttamalla omaa käytöstään saa aikaan muutoksia myös toisessa.

Tehokkuutta ja ulkoilua

Tyttölapsi herätti ennen kuutta eikä rauhoittunut ennen kuin hain viereen nukkumaan. Emme kuitenkaan meinanneet mahtua samaan sänkyyn, joten hetken pyörimisen jälkeen päätin nousta ylös ja aloittaa työnteon varhain. Ei ollenkaan hassumpaa, vaikka valo olohuoneessa sai poikalapsen heräämään jo puoli seitsemältä. Yhdeksään mennessä olin jo päässyt hyvään alkuun päivän töissä.

Lähdimme tänään lähikerhoon autolla, koska parkkipaikka oli pyydetty tyhjentämään hiekan koneellista poistoa varten. Aamun teemaan sopivan tehokkaasti ehdimme käydä pankkiautomaatilla ja HongKongissa narsissi- ja multaostoksilla ennen kerhon alkua. Olin oikein tyytyväinen itseeni.

Kerhon jälkeen jäimme hetkeksi leikkimään puistoon ja kotiin tultua omalle pihalle ja omaan puistoon vielä pidemmäksi aikaa. Aurinko paistoi ylen kesäisesti ja ulkona vierähti puolitoista tuntia. Ei ole yhtään hassumpaa, kun työt voi tehdä aamun ja illan tunteina ja viettää lämpimät hetket ulkoilusta ja auringosta nauttien. Uskomattoman hieno ilma.

Laitoin pari päivää sitten käännössivuston lepotilaan, mutta tein silti tänään yhden ”vakioasiakkaan” työn. Kääntäminen on hieno juttu tietysti rahan kannalta, mutta vähintään yhtä hyväksi itsetunnolle. Palaute on niin positiivista, että alan tuntea itseni oikeasti päteväksi ja osaavaksi. Tosin vain englannista suomeen, koska siinä yhdistelmässä pystyn tekemään ”oikeita” tilannesidonnaisia käännöksiä enkä vain sanasta sanaan tökkökäännöksiä niin kuin saksasta käännettäessä. Kyllä minäkin jotain osaan – vaikka sainkin teologian kurssista arvosanaksi vain 4/5. Olen vähän pettynyt.

Ihana kevät

Todettiin poikalapsen kanssa yksimielisesti, että tänäänkin oli hyvä päivä. Käytiin kirjastossa ja leikkipuistossa, tyttölapsi nukkui pitkät päiväunet ja lämpömittari näytti auringossa yhdessä vaiheessa yli +17. Kuka olisi uskonut, että näin nopeasti päästäisiin siihen vaiheeseen, että kynsien alla on multaa ja kasvun etenemistä pääsee tiirailemaan nenä kiinni maassa?

Sain kirjastosta pari kirjaa teologian seuraavaa kurssia varten sekä Laura Honkasalon teoksen Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman. Kovasti odotan, että pääsen lukemaan sitä, mutta se ei tapahdu tänään. Englanninkieliseltä sivustolta on tänään tippunut käännöksiä yksi toisensa perään. Muistan kuinka luin blogista, josta löysin tiedon tästä sivustosta, että kirjoittaja oli ansainnut sieltä kuukaudessa noin 60 euroa. Ensimmäisten parin viikon aikana mietin, pääsisinkö itse koskaan samaan, mutta nyt pelkästään tänään tuli tilauksia 47 euron edestä, yksi tiedustelu vähän isommasta projektista ja toinen projektista, josta tulee useampia pienempiä tilauksia. Ongelma tällä hetkellä ei ole se, ettei tilauksia olisi, vaan se, ettei minulla riitä aikaa niiden tekemiseen. Tänään pitäisi nimittäin vielä edistää saksankielistä työtä – huh hellettä, että sen tekeminen on raskaampaa kuin englanninkielisten – ja mahdollisuuksien mukaan saada vielä toimitustyötäkin etenemään.

Aktiivinen elämä jatkuu

Pitkästä aikaa ennätti aamupäivällä vähän siivotakin. On ollut niin kiireistä, että alkoi jo vähän tuntua, että kämppä kaatuu päälle. Pari kirjaa on myös varattu seuraavaa teologian kurssia varten ja artikkelien oikovedokset lähetetty tarkistettaviksi.

Viikonlopun lomamoodin jälkeen oli hetki sitten odottamassa jälleen yksi pikkukäännös. Tämä kotona työskentely on kivaa, vaikka lasten kanssa tietysti keskittyminen ei ole parasta mahdollista. Syyllisyys uhkaa myös vaivata, kun leikkimisen ja huomioimisen sijaan yrittää tehdä töitä. Mutta ilman lapsia ei työnteossa olisi mitään järkeä. Jos olisin lapseton sinkku, minulla olisi aikaa loputtomasti työnteolle, mutta se tuntuisi merkityksettömältä: ”minkä takia minä tässä raadan, kun elämässäni ei ole pointtia”. Vaikka välillä hyvin mielellään ottaisi siitä kuuluisaa omaa aikaa, lapsukaiset kuitenkin antavat elämälle tarkoituksen.

Tänään satoi enemmänkin, jopa räntää, mutta ensi viikoksi on luvassa auringonpaistetta ja yhtenä päivänä seitsemän astetta plussaa. Pian pääsee oikeasti istumaan terassin rappusille kirjan ja kahvikupin kanssa. Odotan sitä jo kovasti. 

Nyt pitäisi saada vielä yksi Saksan teksti käännettyä. Jarruletkujen iloiseen maailmaan siis. Toivottavasti se sujuu kohtuuajassa, koska haluaisin tänään vielä viettää hivenen aikaa joko Voi hyvin -lehden tai fantasian parissa.

Elämäni ensimmäinen verkkotentti

Tänään vein lapset hoitoon (kiitos lastenvahdeille!), keitin kahvit ja lämmitin pakastimesta pari laskiaispullaa, laitoin kynttilän palamaan ja kaivoin tenttikirjat valmiiksi esille. Olen aina pitänyt tenteistä, mutta tämä oli ehkä rennoin tentti ikinä. Oma nojatuoli on hyvin mukava paikka vastaamiseen. Kysymykset olivat mielekkäitä ja soveltavia. Alueena oli kummassakin kysymyksessä koko kirja, joten ihan helposti ei varmaankaan olisi vastaaminen onnistunut, jos ei kirjoja olisi lukenut etukäteen. Tosin kakkoskysymykseen olisi pystynyt sepustamaan jotakin ihan yleistiedon pohjalta.

Pieni paniikki meinasi iskeä loppuvaiheessa, kun kysymysten siirto Wordista Moodleen ei ottanut onnistuakseen. Ensin jumittui Explorer, sitten Moodle Firefoxin puolella ja lopulta koko tietokone. Hetken jo pelkäsin, että puolet vastauksestani häipyy bittiavaruuteen enkä saa tenttiä palautettua ollenkaan. Onneksi kuitenkin lopulta onnistui.

Ulkona sataa vettä ja katolta valuva vesi naksuu ja ropisee rännissä. Vesilammikoita on joka puolella. Jos olisi muutama aste kylmempää, lunta tulisi lisää sen sijaan, että loputkin katoavat rivakammin. Joka puolella pihaa alkaa näkyä kevätkukkien alkuja. Omalla pihalla yksi lumikello on tehnyt jo aukeamista odottavan kukan ja naapurin seinän vierustalla niitä oli jo tusinan verran.

Kohti kepeää kevättä

Budjetointi kannattaa. Helmikuu on kuukausista lyhyin eikä tälle kuulle osunut yhtä ainutta suurta laskua. Osa kuukaudesta vietettiin toisten pöydissä syömässä, mutta silti. Menot olivat 500 euroa pienemmät kuin tammikuussa. Menot olivat jopa pienemmät kuin tulot, vaikka olin unohtanut, että Kelalle pitää toimittaa uusi verokortti, ja sieltä sen takia napsahti tilille melkein 200 vähemmän kuin viime kuussa. Kääntämispalkkioita ei myöskään ole vielä laskettu tulopuolelle, kun en ole kotiuttanut vielä euroakaan.

Nyt alkaa siis näyttää enemmän siltä kuin pitää. Kelalle on tilattu uusi verokortti, jotta tässä kuussa tulee sieltäkin kotihoidontuki oikeanmääräisenä. Maaliskuulle osuu menoja enemmän, mutta toisaalta myös sieltä autofirmasta pitäisi tulla palkkio. Merkitsin arvioidun könttäsumman näitä käännöstuloja uuteen verokorttihakemukseen, mutta en ole lainkaan varma, menikö tieto oikeaan paikkaan. Ja jos, niin miten verotus tapahtuu. Maksanko muista tuloista ja etuuksista suurempaa prosenttia, vai pitäisikö näistäkin maksaa erikseen jotain? Täytyy jossain vaiheessa selvittää asia vähän perusteellisemmin, ettei ropsahda jälkiseuraamuksia.

Mutta muutoin jiihaa. Helmikuu meni nopeammin kuin ehkä koskaan ja päättyi erittäin mukavaan sukulaisvierailuun. Käytiin kylpylässä ja syömässä ja poikalapsi pääsi metsäretkelle. Terminen kevät saattaa olla jo alkanut ja puutarhatöiden kutsu kuuluu korvissa. Työhommat eivät ole päässeet kasaantumaan liikaa ja opiskelujen ensimmäinen kurssi saa toivon mukaan onnistuneen päätöksensä huomenna. Huomisiltana on verkkotentti, ja tenttikirjan kanssa meneekin sitten loppuilta. 

Kevät ja terapisaatio etenevät

Tänään olen nauttinut kevään etenemisestä, kaivanut oksasakset esiin ja miettinyt, onko maailmassa mitään ihanampaa kuin puutarhatyöt. Tänään olen oppinut, että on olemassa sellaisia asioita kuin turboahdin ja syöttöilman jäähdytin. Olen syönyt paljon herkkuja ja vaihtanut kuulumisia. Aloittanut pakkauksen viikonloppumatkaa varten ja lähettänyt taittoon toimitettuja artikkeleita.

Olen myös lukenut Yliopisto-lehdestä lyhyen jutun terapisaatiosta. Medikalisaatiota olen miettinyt aiemminkin, sitä että nykyaika vääntää kaikki mahdolliset ylivilkkaudet, ujoudet, erilaiset luonteenpiirteet ja ”ongelmalliset” käyttäytymismallit sairauksiksi. Minua on välillä ärsyttänyt se, että jostain kuvitellusta ”normista” poikkeamiset luokitellaan heti persoonallisuushäiriöiksi tai sairauksiksi.

Terapisaatiosta sen sijaan en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Sillä tarkoitetaan terapeuttisen puheen ja terapian käytäntöjen leviämistä kaikkialle. Ihmiset tottuvat analysoimaan itseään ja kaipaavat terapeutin tukea ongelmiinsa. On tietysti ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat terapiaa, mutta ongelmaksi jutun mukaan terapian maailmanvalloitus nousee, kun ei pystytä enää erottamaan, ketkä oikeasti tarvitsevat apua ja ketkä eivät. Kun maailmasta tulee terapisoitunut, haavoittuvuudesta tulee normi, oletettu tila.

En ollut ajatellut kaikkea hyvinvointipuhetta tästä näkökulmasta aikaisemmin. Jos medikalisaatio tekee sairauksia sellaisesta, mikä on luonnollista ihmisten käyttäytymistä, terapisaatio tekee silloin vastaavasti haavoittuvuutta ja ongelmia sellaisesta, mikä yhtä lailla kuuluu ihmisen normaaliin tunnemaailmaan. Jos medikalisaatio ja terapisaatio riisutaan pois, lukemattomista ihmisistä tuleekin yhtäkkiä normaaleja, ”viattomia” – without fault.

Tämä varmaan palautuu siihen, että onnelliset ihmiset eivät analysoi itseään. He ovat välttäneet terapisaation ansan eivätkä ole alun perinkään kuvitelleet olevansa viallisia ja avun tarpeessa. Hyvää tarkoittava terapia voi muodostua valtaa käyttäväksi terapisaatioksi ja tehdä uhreja normaalin tunne-elämän puitteissa tempoilevista ihmisistä. Valtapuhe on aina armotonta, mutta rakenteen hahmottaminen vapauttaa sen kahleista. Mielenkiintoinen ja huojentava havainto.

Carpe diem

Onpahan ollut kiireinen päivä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni en meinannut viime yönä saada unta ja pyörin hereillä vielä kolmen aikaan. Hammaskin vähän vihoitteli ja päätin sitten jossain vaiheessa pyörimisen sijaan lukea romaania. Nukahdin onneksi lopulta, mutta yhdeksän maissa herätessä oli kyllä melkomoisen tokkurainen olo.

Aamupäivällä ehdittiin kauppaan, ja lounaan jälkeen vietiin poikalapsi kerhoon. Tyttölapsi ei nukahtanut, mutta sain silti vähän töitä tehtyä. Ja kaksi viikkoa lisäaikaa saksan käännösprojektiin, mikä tuli ehdottomasti tarpeen. Varsinkin, kun pienempiä käännöstöitä pukkaa tällä hetkellä enemmänkin. Kolmekymmentä päivää nyt kirjautuneena palveluun ja ansaittuna 96 dollaria, mikä tämän päivän kurssiin tekee 84 euroa. Tarjolla olisi ollut yksi vähän isompikin työ, mutta siitä oli pakko kieltäytyä, koska aika ei enää yksinkertaisesti riitä.

Kerhon jälkeen pyörittiin hetki pihalla kevättä tekemässä. Kevätkukat ovat työntäneet jo lehtiään maan pinnalle ja pihakivetys on lumesta sula. Aikaisin tulee kevät tänä vuonna tätä vauhtia, mutta yhtään en valita.

Iltapäivällä huristeltiin serkkutytön kanssa HopLoppiin. En ole aikaisemmin käynytkään Vantaalla, mutta hieno oli paikka ja jälkikasvu tykkäsi aivan täysillä. Hyvin punaposkiset lapset olisivat viihtyneet sulkemisaikaan saakka. Itsekin tykkään kiipeillä ja ryömiä labyrinteissa, mutta täytyy myöntää, että välillä sain tehdä töitä pysyäkseni yksivuotiaan perässä. Ei ole kunto ihan paras mahdollinen.    

Nukutuspuuhia

Istun pimeässä lastenhuoneen lattialla ja odotan kuopuksen nukahtamista. Huudatusunikoulu ei meillä toimi, koska neiti vetää itsensä sellaiseen raivoon, että oksentaa. Paijailu ei meillä toimi, koska neiti vain kampeaa ylös ja huutaa yrittäen samalla kivuta laidan yli. Tämä on toivottavasti vain nopeasti ohimenevä vaihe, mutta siihen asti istutaan taas lattialla koneen kanssa.

Tänään oli jo hivenen keväinen olo. Aurinko kävi näyttäytymässä, ja pikkulinnut lauloivat. Hetken aikaa tehtiin lumitöitä sen jälkeen, kun oli viety poikalapsi omaan kerhoonsa. Plussaa oli varmaan asteen verran ja lievää sulamisilmiötä oli havaittavissa, joten heiteltiin vähän lumia sulamaan. Tyttölapsen mielestä oli huisin hauskaa, ja minusta on aina ilo auttaa kevättä lähemmäs. Tosin yritän vielä kovasti malttaa ja olla laskematta päiviä potentiaaliseen kevääntuloon.

Haukotus. Tämä pimeässä istuminen tekee väsyneeksi eikä unissaan tuhiseva poikalapsi auta asiaa. Tyttölapsi vain höpöttelee ja nauraa kihertää. Nyt, kun istun tässä – sänkyyn laitettaessa nauru oli kyllä hyvin kaukana. Pitäisiköhän laittaa kone kiinni, jos se auttaisi asiaa ja saisi neidin uskomaan, ettei tänään tapahdu enää mitään jännittävää.