Eilen oli suru-uutisten päivä, eikä
blogin kirjoittaminen oikein tuntunut asianmukaiselta. Tänäänkin mietin
naamakirjaa päivittäessä arjen jatkumisen ja menetyksen yhtäaikaisen
olemassaolon ristiriitaa. Surun kohtaamisen vaikeutta. Kuinka kiitollinen saa
olla siitä, miten jotkin asiat ovat omassa elämässä kulkeneet. Kiitollisuutta
elämän pienistä ihmeistä. Sitä miettii myös elämän yllätyksellisyyttä, jonka
vuoksi emme voi koskaan tietää, mitä huomenna tapahtuu. Suunnitelmat eivät aina
toteudu, niin kuin oli ajatellut. Aikaa ei ehkä ole myöhemmin tehdä kaikkea, mitä
halusi, minkä vuoksi elämää on oikeasti elettävä nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti