Alkukesäväsymys

Eilen illalla sitten lähettelin taas niitä työhakemuksia. Koska edellisestä kierroksesta on kuulunut pelkkää hiljaisuutta ja ilmoituksia virkoihin valituista, niin muokkasin vähän työhakemusta. Laitoin yhden hakemuksen jopa yläasteen historian opettajan sijaisuuteen. Yläaste on kyllä ylettömän jännittävä paikka, mutta historian opettaminen voisi kompensoida jopa senkin. Siihen oli joka tapauksessa helpointa keksiä perusteluja sille, miksi juuri minut tulisi palkata.

Tänään on ollut kaunis ja aurinkoinen päivä, mutta ärsytyskynnys siitä huolimatta jotenkin korkealla. Tai ei ehkä niinkään ärsytys, vaan sellainen ”miksi ihmisen pitää käyttää elämänsä siivoten keittiön tasoja joka ikinen päivä” – yhdistyneenä ”en jaksa kuunnella kolmattakymmenettä päivää, minkä legojutun poikalapsi tänään haluaa syntymäpäiväksi, ja aaargh tätä pitää kestää vielä lähes kuusikymmentä päivää”.  No hyvä on, juuri nimenomaan ärsytys. Ja itsesääliapatia. Kunhan lapset ovat menneet nukkumaan, niin söisiköhän sitä sen Viennetan lopun pakastimesta? 

Vettä, kalaa ja vettä

Tänään satoi vettä koko aamupäivän, mutta siitä ja kiukkuisen työteliäästä aamusta huolimatta jaksoimme lähteä kello 14:n perhekirkkoon läheiselle seurakuntakodille. Hyvin pienimuotoinen ja lapsille suunnattu tilaisuus, jossa oli hartaushetken jälkeen tarjolla ilmaista lohikeittoa ja lapsille ongintaa ja käsimaalausta. Oli muuten erittäin mukava tilaisuus, paitsi että oma aamuinen kiukkuisuuteni oli tarttunut poikalapseen. Hänen tuulensa parani vasta, kun hän sai käteensä terävähampaisen piraijan kuvan. Kalat kun olivat tilaisuuden teema, mutta poikalapselle ei ihan sellainen tavannomainen versio kelvannut. Onginnastakin tuli kala-koru (sillä perinteisellä kristillisellä symbolilla) ja kun se oli aika kiva, niin omin sitten poikalapsen korun itselleni. Tai tyttölapsen. Jomman kumman kuitenkin.

Ehdimme olla kotona hetken ennen kuin oli aika lähteä poikalapsen uimakouluun. Sinne ei tarvitse houkutella tai käskeä vaan sinne ”on päästävä”. Hyvä, että on löytynyt mieluinen harrastus.Tyttölapsi nukahti taas autoon, mutta ei malttanut autossa nukkua kuin reilun puoli tuntia. Koska viime yö meni tavallista vähemmillä unilla, niin olikin sitten väsyneen kiukkuinen koko illan. Haukotukset tuntuvat olevan illan teema, joten heti, kun artikkelit on saatu lähtemään taittoon, on aika laittaa itsekin piste tälle päivälle.

Maanantai on...

Maanantaisin on yleensä ollut viikon kauppapäivämme, mutta tänään olin vielä niin väsynyt viikonlopun jälkeen, etten jaksanut lähteä minnekään. Onneksi maitovarastot riittivät ja pakastimesta löytyi kananuggetteja. Väsymyksen asteen huomasi myös siitä, että tiputin vahingossa keittiössä kukkamaljakon, kun yritimme tyttölapsen kanssa käynnistää astianpesukonetta. Tällaisten pienten vastoinkäymisten sattuessa voi reaktion voimakkuudesta helposti kertoa ihmisen mielentilan, joka nyt tällä hetkellä on hieman stressaantunut. Onnettomuudeksi kyseessä ei myöskään ollut mikään Ikean tusinaruukku, jonka olisi voinut heittää saman tien roskiin, vaan isovanhemmilta peritty kaunis vanha ruukku. Sirpaleet odottavat siis keittiötasolla liimausta ja energiapuuskaa.

Iltapäivällä mielentila alkoi onneksi kohota, kun ulkona oli niin nättiä ja kaunista. Tyttölapsi nukahti päiväunille ja poikalapsi uppoutui DVD:hen. Minä vein tietokoneen ulos ja jatkoin työntekoa keinussa istuen. Jotenkin ihmeellisesti se kevät on oikeasti saapunut, maa alkaa näyttää vihreältä ja kimalaiset pörräävät. Kaiken tämän työnteon keskellä meinaa unohtaa, että huhtikuussa ulkona vaeltelu ja luonnon heräämisen seuraaminen on yksi vuoden kohokohdista. Se täytyy todellakin pitää mielessä.

Onneksi nyt joka tapauksessa tänään sain ensimmäisen saksan käännöspaketin lähtemään eteenpäin. Toivottavasti se on kunnossa eikä siihen tarvitse palata enää. Loppuviikon meinaan pitää lomaa kaikesta saksankielisestä, mikä ei tietysti tarkoita lomailua muutoin, kun käännöstä, toimitustyötä ja opiskelua riittää yllin kyllin.

Leiriltä kotiuduttu

Tänään on palattu parin päivän leiriltä, jonne tietokonekaan ei päässyt mukaan. Leireily on aina vaihtelua arkeen, mutta tällä kertaa kokemus ei aivan vastannut odotuksia. Kun leirin nimi oli huili-viikonloppu ja se oli suunnattu erityisesti yksinhuoltajaperheille, odotin hieman lepoa ja rauhaa. Aikuisten aikaa ja lisää virtaa, jonka avulla jaksaa taas paremmin arjessa. Toki leirissä oli hyvät puolensa: valmiit ruoat, mukavia yhteisleikkejä, saunomismahdollisuus, oikein mukava grillausilta järven rannalla ja kaikki aurinkoisen lämpimässä kevätsäässä. Tahti oli kuitenkin liian tiivis ja aikuisille ei ollut suunniteltu mitään omaa lapsivapaata kivaa. Niin kuin toinen osanottaja totesi, tämä oli perheaktiviteettiloma, ei huili-viikonloppu. Jos leirille olisi lähtenyt viettämään aktiivista perhelomaa lepäämisodotuksen sijaan, ei sieltä ehkä olisi poistunut väsyneempänä kuin sinne meni. Ja kun lapset ovat koko ajan läsnä, ei vertaistukielementtikään oikein toimi niin kuin sen pitäisi. Sitä ei ole se, kun toiset yhtä väsyneet yh-äidit huutavat omille lapsilleen pää punaisena.

Tulipahan ainakin nukuttua. Olin ajatellut lukea yhtä opusta teologian kurssia varten iltaisin, kun lapset ovat nukahtaneet. Ekana iltana en saanut mitään tolkkua kirjasta ja toisena en edes yrittänyt. Tänään pitää vielä saada saksan käännökset tehtyä, mutta sitten voisi yrittää nukkumaan suhteellisen järkevissä ajoin.  

Töitä, töitä

Sain vihdoin aamulla varattua auton huollon. Selvisi, että edessä on yksi isommista määräaikaishuolloista ja hintakin on sitten sen mukainen. Näistä molemmista saksan käännösprojekteista saatava summa uppoaa huoltoon ja vakuutuksiin. Autoilta autolle. Ehkä se on sopivaa, mutta ei erityisesti motivoi kääntämistä. Rahat on jo saatu, käyttökohdekin tiedossa, mutta töitä pitää tehdä projektin loppuunsaattamiseksi vielä kaksi kuukautta.  

Tänään alkoi tuntua, että seuraavalle kuukaudelle on tiedossa liikaakin hommia. Täytyi ilmoittaa, etten pysty tekemään juhlakirja-artikkelia, jonka olin luvannut kirjoittaa. Eivät riitä tunnit, eivät sitten mitenkään. Lievää väsymystä ja stressiä ilmassa, ja sen seurauksena myös kiukuttelua lasten kanssa.

Pääsiäislomalle itään on nyt joka tapauksessa saavuttu, vaikka pelkkään lomailuun ei ennätäkään keskittyä. Ainakin lapset saavat enemmän huomiota sillä aikaa, kun minä naputan konetta.

Univelka lisääntyy

Nyt väsyttää. Pääsin kokeilemaan tätä kellojen vaihtoa työtätekevien näkökulmasta, kun kello oli soimassa aamulla 6.45. Eilisilta puolestaan ei päättynyt töissä käyvän aikataululla, vaan viimeistelin esseetä vielä yhdentoista jälkeen. Aamu oli samalla muistutus siitä, että lasten kanssa töihin lähtö ei suju samalla tavalla kuin yksin. Kello oli viime viikolla soimassa samaan aikaan, vaikka työpäivä alkoi 45 minuuttia myöhemmin. Onneksi sitten oikeina tarha-aamuina ei tarvitse lapsille laittaa aamupalaa, koska syöminen on hidasta. Jos se nyt ylipäätään onnistuu näin aikaisin.

Väsymys. Mitäpä jos sitä vaikka lähtisi nukkumaan. Tai ainakin lukemaan. Ei jaksa kirjoittaa enää tänä iltana mitään.

Niin, ja ulkona näyttää näin hehkeältä. Takatalvi. – Mutta toisaalta myös kesäaika. Kello yli kahdeksan ja näin valoisaa. Ja pitkät valoisat illat eivät mene heti pois, lumi sen sijaan onneksi kyllä.

Pääsiäisaskartelua

On ollut vähän saamaton olo viime päivinä, mutta tänään onneksi jaksettiin lähteä Tikkurilaan askarteluiltaan. Viimeksi kun käytiin sellaisessa, tultiin kotiin virpomisvitsojen kanssa. Tänään ei päästy tekemään vitsoja, mutta pääsiäiskoristeita ja -kortteja tuli mukaan useampia. Poikalapsi tykkää askartelemisesta ja alkaa olla siinä iässä, että jotain syntyy jo omatoimisestikin.

Minulla on sellainen tunne, että tänään piti tehdä vielä jotakin, mutta en millään keksi, mitä se voisi olla. Ehkä se ei sitten ole niin välttämätöntä. 

Tekisi mieleni suklaata. 

Ei, nyt ei ajatus kulje. Suihkun kautta sänkyyn ja lukemaan.

Auringonpimennyksen päivä

Tänään oli perjantaikerhossa hyvä keskustelu hyvinvoinnista. Se sai miettimään omaa hyvinvointia, jonka tilaa ovat viime vuosina parantaneet hyväksymisen kokemukset, mielekäs tekeminen, elämänhallinnan parantuminen ja lisääntynyt usko tulevaisuuteen. Hyväksymisen kokeminen johti myös kysymykseen vastavuoroisuudesta: miten minä hyväksyn toiset, osaanko ottaa huomioon muiden tarpeet? Läheskään täysiä pisteitä ei siltä puolelta tule, mutta en suostu syyllistymään siitä enää ylenmääräisen kauheasti. Uskon tässäkin osittain syntymäkarttaani, jossa karttani erityiskuvioihin kuuluu ns. T-risti. Lainaan:

           Tällainen kuvio on vahva viesti edellisten elämiesi aikana tapahtuneesta itsesi unohtamisesta. Tällä kertaa olet vakaasti päättänyt keskittyä oman elämäsi henkiseen kehittämiseen, jotta pysyisit maailmanmenossa mukana. Jos edelleenkin otat velvollisuudeksesi huolehtia ensisijaisesti muista, niin eipä käy sinua kateeksi, sillä todella kurjaksi tulee elämäsi sitä kautta muodostumaan. Voimasi riittävät juuri ja juuri omista asioistasi huolehtimiseen ja kaikki muu on ikävyyksien kerjäämistä. Tämän ristin alta ei pysty muita auttamaan tai parantamaan vaan pikemminkin päinvastoin. Muiden asioita hoitaessasi ajat vain nuokin ihmiset samaan ahdinkoon kanssasi, joten kaikkien kannalta olisi korkea aika hyväksyä tämä karmallinen läksy ja pitää nyt huolta itsestäsi…

Astro.fi © Seppo Tanhua

Kyllä, vähän itsekäs elämänasenne, mutta ainakaan tällä hetkellä tuota energiaa muiden auttamiseen ei kauheasti ole. Päinvastoin mietin tänään, voisiko minullakin olla lapsille jonain päivänä tukiperhe vai meneekö minulla liian hyvin sellaisen hakemista varten. Minä en ole joutunut kärsimään eroa ja jäänyt yhtäkkiä yksin pienten lasten kanssa. Olen ihan vakaasti harkiten hankkinut lapset itse yksin, joten olen tiennyt hyvin alusta alkaen, mihin olen pääni pistänyt. Esiäidit nauraisivat räkäisesti haudassaan, jos kuulisivat jonkun kaipaavan omaa aikaa vain kahden lapsen kanssa, isossa lämpimässä talossa, jossa on jääkaappi ja pyykinpesukone ja astianpesukone, kun valtio sylkee satasia tilille joka kuukausi pelkästään siitä hyvästä, että hoitaa omat lapsensa. Mutta kyllähän sitä täytyy myöntää, että välillä sitä ei vertaa itseään esiäiteihin, vaan niihin nykyäiteihin, joilla on aikaa omiin menoihin ja harrastuksiin kuukausittain tai jopa viikoittain. Siihen verrattuna ottaisin kyllä tukiperheen ihan mielelläni.  

Lauantaiväsymys

Tänään alkoi vihdoin huomata, että tällä viikolla on nukuttu selvästi viimeaikaista vähemmän ja työskennelty melkein kokonaisen työviikon verran. Huomenna saa onneksi toimitustyöt taas vähäksi aikaa pois yhtälöstä, mutta täytyy katsoa, pitäisikö myös käännöstöiden määrää rajoittaa. Tai hinnoitella työni vähän uudelleen, mikä voisi johtaa itsestään samaan lopputulokseen.

Päivän positiivisin havainto oli se, että olemme päässeet vaiheeseen, jossa voin tehdä ainakin jonkin aikaa puutarhatöitä myös lasten ollessa hereillä ja ulkona. Seuraani ei vaadita koko aikaa. Leikkelimme poikalapsen kanssa vähän pensaita ja aronia-aitaa, mikä saattoi olla vähän liian aikaista. Puolivälissä hommaa muistelin lukeneeni, että moinen ”avoin haava” voi olla pakkasella kasveille shokeeraavaa. Ulkona ei malttaisi olla puuhailematta, mutta kun maa on vielä melko roudassa, niin tekemisen laatu on rajallinen. Kun oma piha on niin pieni, niin eilen siirryin jo haravoimaan taloyhtiön leikkipuiston ympäristöä.

Hyvää naistenpäivää!

Jos hammasta särkee, toimiva yhdistelmä on ottaa Panadolia ja ibuprofeiinia (Burana, Ibumax tms.) yhdessä. Sain tänään tämän neuvon, kun soitin ajanvaraukseen, ja se auttoi. Erikseen otettuna kummallakaan ei ole ollut sanottavaa vaikutusta, vaikka kaapista löytyi 600 milligrammaisia Ibumaxeja, mutta yhdistelmä toimi. En saanut tänään vielä aikaa, kun viikonlopun ollessa kyseessä olisi pitänyt mennä jonottamaan hätäpäivystykseen. Aivan niin paha tilanne ei vielä ole, mutta huomenaamulla aion ehdottomasti kysellä nopeaa aikaa. Hyvillä neuvoilla varustettu ja hyvin sympaattisen kuuloinen nainen toisessa päässä oli sitä mieltä, että juurihoito on todennäköisesti edessä.

Minulta on kerran juurihoidettu hammas, ja kun en silloin tajunnut vaatia aikaa saman tien, niin kärvistelin kolme päivää jatkuvassa säryssä ennen kuin pääsin hammaslääkäriin. Se oli nukkumattomia öitä ja pahempaa tuskaa kuin synnytys. Paha hammassärky ja huonosti tehty papakoe menevät synnytyskipujen yli, mutta niiden lisäksi ei ole mitään kauhean suuria kipuja tarvinnutkaan kärsiä. Onneksi. Vaikka kipukynnykseni on suhteellisen korkea, niin minä en olisi hyvä kroonisten kipujen kanssa eläjä.

Haukotus. Tämä päivä on mennyt käytännössä pelkissä käännöstöissä. Sen kunniaksi aion pitää vapaaillan ja suunnata kirjan kanssa sänkyyn. Ellei sitten Nukkumatti pääse yllättämään.

Takaisin aikataulussa

Tänään on ollut velvoitteiden suorittamispäivä: yksi artikkeli toimitettu ja 50 sivua kirkkohistoriaa luettu ja vielä pitäisi jaksaa aloittaa yksi harjoitustehtävä. Käännöstöitä on kysellyt kolme henkilöä, vaikka yksikään niistä ei ole vielä johtanut tilaukseen. Lapsenvahti on varmistettu parin viikon päähän, kun pääsen tekemään opettajan sijaisuuden. Auttaa budjettia tasapainoon, mutta erityisesti suo kokemusta ja selkiyttää kysymystä ”olisiko minusta opettajaksi?”

Velvoitteiden suorittamisen vastapainona keittiö on kuin räjähdyksen jäljiltä. En ole jaksanut tyhjentää astianpesukonetta ja astioita on tiskipöytä täynnä. Nuudelipussista ja puolikkaasta rusinapaketista piti tankata ylimääräistä energiaa ja vieläkin tekisi mieli jotain. Nimenomaan siis tekisi mieli, nälkä ei ole yhtään. Vedenkeittimeen jäi sen verran kuumaa vettä, että käväisin tekemässä kaakaon pahimpaan makeanhimoon. Tai ei sitä ihan riittävästi ollut. Kun kaadoin kylmän maidon päälle, niin siitä tuli sen verran viileää, että piti laittaa lisää vettä lämpiämään. Ei ehkä ihan energiatehokkainta touhua maailmassa.

Aamun kerhomatkalla Fortumin pojat yrittivät myydä minulle uuden sähkösopimuksen. Minähän en tartu tarjouksiin ennen kuin olen saanut omassa rauhassa vertailla hintoja ja varmistanut, että saan varmasti edullisemman tilalle. Sähkönkulutukseni ei ole kovin hurjaa, kun lämmitys mitä ilmeisimmin menee vastikkeen piikkiin. Näin ainakin kuvittelen. Tämä kuuluu sarjaan asioita, joista minulla on vain etäinen mutu-tuntuma. Joka tapauksessa muistutti siitä, että sähkösopimuskin pitäisi varmaan joskus kilpailuttaa. Ja miettiä, voisiko vakuutuksista tiputtaa jotain pois. Minulla on esimerkiksi autoon kevyin mahdollinen kasko, mutta silläkin hinnalla maksaisi sen kattamat haaverit kyllä pois. Kymmenessä vuodessa autonomistajana olen hyötynyt vakuutuksesta yhden autonhinausmatkan verran. Tosin kun kirjoitan näin, niin heti ylihuomenna varmaan tapahtuu jotain. (Knock, knock eikä tarkoitukseni ole sortua hubrikseen tai muuhunkaan ylimielisyyteen. – – Lähes aina kun kirjoittaa blogissa tai naamakirjassa jostain tämän tyyppisestä onnesta, niin epäonni iskee heti. Meinaan kyllä kirjoittaa, mutta pitää varmaan keksiä jokin hyvityskonsti, koska en halua maksaa autonkorjauskuluja. Autofirmat jos jotkin todella osaavat rokottaa.)

Toinen kuppi kaakaota. Maitoa roiskui kädelle laittaessani sitä takaisin jääkaappiin. Toivotaan että se riittää tällä kertaa kohtalottarien kostoksi ja muistutukseksi liiallisen ylpeyden vaaroista.   

Väsyttää, mutta vielä olisi sen harjoitustehtävän aika. Onneksi maksoin etukäteen neljästä teologian kurssista, muuten saattaisi jäädä kesken nämäkin opinnot.

Nurkissa tuulee

Hiljainen, hidas päivä. Kerhoilua, ulkoilua ja lumitöitä, makaronilaatikon tekoa, toimitustyötä ja neulomista, naamakirjaa sekä yhdistetty kävely- ja bussimatka postiin. Viimeksi mainitun aikana tyttölapsi nukahti ja heräsi vasta puoli viiden aikaan. Ei ehkä ihme, että iltaunille nukahtamisessa kestikin sitten huomattavan kauan.

Nyt tekisi mieleni suklaata. Tai kahvia. Onneksi ensimmäistä ei ole eikä jälkimmäistä viitsi enää näin myöhään keittää. Lauantaimakkara ja mandariini ovat ehkä vähän terveellisempi vaihtoehto, vaikka ei niihinkään olisi pitänyt sortua. 

Ulkona tuulee niin kovaa, että kylpyhuoneen ovi kolisee. Ilma puskee jotenkin tuuletusaukoista sisään. Haukotus. Silmät meinaavat mennä itsestään kiinni. Jos se olisi sitten suihkuun ja sänkyyn taas lukemaan.

Riittämätöntä äitiyttä

Huh, onhan taas ollut kaksi päivää. Eilen illalla pimahdin poikalapselle, joka aikoi lisätä ”kammottavan” kaurapuuron syötäväksi kelpaamattomien ruokien listalle. Tällä kertaa en antanut periksi ja aamulla söi sitten uhkailun ja kiristyksen kanssa puuron loppuun. Aamupäivällä syliteltiin ja halailtiin paljon eilisestä selviämiseksi.

Tyttölapsi puolestaan on joko kehittänyt akuutin pimeän pelon – tai mahdollisesti tekee poskihampaita. Joka tapauksessa nukkumaan meno on ollut kauhistus. Eilen nukahti vasta puoli kymmeneltä poukkoiltuaan yli tunnin hereillä veljensä jo nukahdettua. Tänään oli varmasti rättiväsynyt, koska ei suostunut nukkumaan päiväunia, mutta silti ei meinannut suostua nukahtamaan.

Haukotus, itsekin pitäisi varmaan tänään yrittää sänkyyn vähän aikaisemmin. Sitä ennen pitää kuitenkin lukea yksi artikkelivedos läpi ja tarkistaa, että se on kunnossa.  

Keittiön ja kaukosäätimen välissä

Väsyttää taas, mutta pakko ryhtyä tänään kirjoittamaan harjoitustyötä. Ensi viikon illat on tiiviisti varattu toimitushommille.

Tänään on ollut keittiöpäivä. Mustikkapiirakkaa vieraita varten, limettibroileripataa ruoaksi ja lankkuleipää. Tuoksut olivat jossain vaiheessa päivää herkulliset. Padasta tuli hyvää. Kun yleensä kanan kanssa mausteiden puute on ollut ongelma, niin tällä kertaa tuli ehkä jopa hitusen liikaa. Vähän huuhdottuna versiona kelpasi silti tyttölapsellekin. Poikalapsi söi kaksi pientä murusta, mikä on häneltä suuri saavutus.  

Tyttölapsi ilmoitti jälleen, ettei halua päiväunille. Hyvin kyllä jaksoi koko päivän. Pientä väsymyksen oiretta alkoi ilmestyä vasta seitsemän maissa, kun alkoikin olla jo aika ryhtyä iltapuuhiin. En kyllä tykkää, jos meinaa luopua päiväunista jo vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä. Poikalapsi sentään nukkui kolmivuotiaaksi asti.

Poikalapsen leikkikaveri kävi taas vierailulla. Leikkiä riitti joksikin aikaa, sen jälkeen söivät herkkuja, katselivat Autot 2:sta ja kinastelivat. Sellaista se pojan elämä on.

Jääkaapissa oleva mustikkapiirakka yrittää vaimeasti kutsua minua. Heti kun on herkkuja tarjolla, niin syöminen on mielessä. Ei edes oikeasti tee mieli syödä, mutta silti ajatus on päässä. Ainakin tämä vahvistaa sitä strategiaa, että kaapit on paras pitää tyhjänä kaikesta makeasta.