Lisää töitä

Tänään on mieli virkistynyt – ja melko yllättävästä syystä. Sain saksankielisen käännöksen tarkistettua ja lähetin sen menemään. Mielialan kohoaminen ei seurannut tästä, vaan siitä kun rouva toisessa päässä kysyi, olisiko minulla nyt aikaa lisätöille. Viimeksikin keskustelun alla olleilla dokumenteilla ei ollutkaan niin kiire, joten lupasin tehdä ne nyt. Rahapyyntö ei ollut ongelma, ja kun englanninkielinen kääntäjä oli saanut omansa tehtyä tässä väliajalla, niin nyt voin kääntää englannista. Tack och lov, koska se nopeuttaa hommaa huomattavasti ja näin pystyn jopa saamaan nämä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.

Viimeksi ajatus lisätyöstä ahdisti, mutta tällä kertaa päinvastoin ilahdutti. Ehkä johtui siitä, että nyt on kaikesta huolimatta ollut vähemmän töitä kuin huhtikuussa ja meinasi tuleva tekemättömyys jo suorastaan ahdistaa. Mikä on hyvin hämmentävää, koska en ole koskaan erityisemmin pitänyt työnteosta. Nyt parin päivän jälkeen vain huomaa, että työnteko on paljon mukavampaa kuin nettisurffaus tai pelien pelaaminen. Niin kauan kuin kirjojakin ehtii lukea, niin kaikki on hyvin.

Tällaisia isompia töitä ei tietysti napsahtele ihan jatkuvalla syötöllä, mutta on sinänsä hyvin kutkuttava ajatus, että kaksi tällaista käännöstyötä kuussa riittäisi perheen elättämiseen. Itse asiassa yksikin helmikuun kaltaisina kuukausina niin kauan, kun minulla on vielä tuo toimitustyö.

Oli myös oikein rentouttavaa tehdä töitä pihakeinussa, kun tyttölapsi nukkui päiväunia ja poikalapsi katseli taas DVD:tä. Vuoden parin kuluttua voin istuskella kesällä näin käytännössä milloin vaan halutessani – tai juoda aamukahvia terassilla. Nyt ei voi vielä asettautua rentoutumaan tyttölapsen ollessa hereillä, kun häntä ei voi vielä päästää vapaasti juoksemaan pitkin pihoja ja mantuja. Mutta viimeistään kahden vuoden kuluttua voi.

Aloitin lukemaan taas Mark Williamsin ja Danny Penmanin kirjaa Tietoinen läsnäolo, jossa kerrotaan minut vakuuttavasti mindfulnessin ja siihen liittyvän harjoittelun hyödyistä. Löytyisiköhän minusta riittävästi tahdonvoimaa ja sitoutumiskykyä, että saisin kahdeksan viikon ohjelman vietyä tällä kertaa loppuun saakka?  

Tuomi kukkii

Tänään olen siivonnut, maalannut, öljynnyt ja siirtänyt ulkona pari kasvia paikasta toiseen. Koko päivä on mennyt puuhaillen, mikä on itsessään mukavaa. Turhauttavaa siivoamisessa puolestaan on se, että siisteyttä kestää vain hetken eikä sitä edes oikein huomaa. Sotkun huomaa kyllä, siisteyttä ei.

Siisteyteen liittyy myös päivän nuukailuvinkki. Imurin pölypussit eivät todellakaan ole kertakäyttötavaraa. Kun pussin tyhjentää sen täytyttyä käsin pölystä (ainakin osittain), niin sitä voi käyttää monta, monta kertaa uudelleen. Pölypussit muistaakseni maksavatkin jonkun verran, joten pienellä vaivalla kertyy hyvä säästö. Samalla voi myös kartuttaa legovarastoja, kun pölyn seasta löytyvät ne hartaasti etsityt pikkuosat, joiden määrä jotenkin mystisesti väheni kahdeksasta lähelle nollaa.

Olen myös lukenut naamakirjatutun ajatuksia akateemisen työuran olemattomuudesta ja tulevaisuuden näköalattomuudesta. Vaikka tunnistin ajatuksista paljon yhtäläisyyksiä, huomasin ilokseni, että olen ehkä askelen pidemmällä prosessissa. En enää syytä muita siitä, ettei uraa löytynyt, vaan näen itsessäni niitä tekijöitä, jotka johtivat omaan avoimeen tulevaisuuteeni. Erityisesti kuitenkin jäi mietityttämään ketjusta löytynyt kannustava kommentti, jossa puhuttiin introspektion tärkeydestä ja menetyksien hyväksymisestä. Ja siitä kuinka kommentoija itsenäisyyden rakastajana oli tehnyt ikäviäkin töitä riippumattomuutensa säilyttääkseen ja rakentanut vähitellen omannäköisensä työkuvion.

Jossain toisessa (lehti)jutussa kehotettiin vaihtamaan työtä (alaa?) aina viiden vuoden välein. Ajattelin, että se on pähkähullu kehotus, kun pelkkään työn oppimiseen menee aina vuosi pari. Mutta siinä saattaa piillä viisauden siemen. Miksi pitäisi olla yksi pitkä ja turvattu työura eläkeikään saakka? Jos leivän saa pöytään, niin silloin voi itsenäisenä ja riippumattomana tehdä sen, mikä on tarpeen. Vaikka se välillä olisi jotain vähän ikävämpääkin, koska yrityksen ja kokeilun kautta voi sitten vähitellen löytyä se omannäköinen juttu.

Luovuuden ja vapauden kutsu

Tänään yritin olla luova, koska poikalapsen kerhossa oli vappunaamiaiset. Alun perin harkinnassa oli jo kertaalleen syksyllä toteutettu merirosvo, mutta sitten poikalapsi päättikin, että hän haluaa olla hirviö. En aikonut lähteä ostamaan hirviöasua, joten kotoa löytyvällä varustuksella piti selvitä. Poikalapsi tuntui olevan sitä mieltä, että pelkässä dinosauruspaidassa on hirviöainesta, mutten ollut yhtä vakuuttunut. Koristeltiin sitten (taloyhtiön roskakatokseen syksyllä tyrkylle jätetty ja sieltä käyttöön nappaamani) pyöräilykypärä viime vuonna syntymäpäivälahjaksi saaduilla käärmeillä ja muilla vähänkään pelottavamman puoleisilla otuksilla. Tai no ylipäätään niillä otuksilla, jotka vielä lelukaaoksen keskeltä löydettiin. Poikalapsi oli tyytyväinen lopputulokseen.

Poikalapsen kerhoillessa istuttiin tyttölapsen kanssa hiekkalaatikolla. Tai tyttölapsi istui ja minä luin teologian kirjaa. Yritin lukea sitä eilen illallakin, mutta en saanut silmiä millään pidettyä auki, vaikka kello oli vasta puoli kymmenen. Annoin sitten periksi ja lähdin lukemaan romaania. Se ei vaadi keskittymistä vaan heittäytymistä tarinaan, joten ei aiheuttanut lainkaan samanlaista nukahtamisreaktiota.

Sain myös englanninkielisen käännöksen lähtemään eteenpäin ja alustavasti oli puhetta, että samasta osoitteesta voisi tulla uusiakin käännöstöitä. Mikä olisi hienoa, koska sitä kirjaa oli oikeasti mukava kääntää. Rahatkin napsahtivat paypal-tilille. Laskeskelin, että saksankielinen vielä kesken oleva käännös mukaan luettuna olen tässä kevään aikana ansainnut käännöksillä bruttona vähän reilut 1500 euroa. Alussa epäilemäni 60 euron kuukausipalkkio on siten napsahtanut yli keveästi, ja budjetin tasapainottamisnäkökulma toteutunut kivasti.

Elämiseen tämä tahti ei vielä riittäisi, mutta toisaalta olen joutunut kieltäytymään viimeisen parin viikon aikana kaikista uusista tarjouksista. Jos päivän voisi käyttää työntekoon, niin kyllähän sitä ennättäisi tehdäkin enemmän. On nimittäin ollut taas sellainen päivä, jolloin ajatus kotoa suoritettavasta freelancer-elämästä on tuntunut hyvin houkuttelevalta. Hidasta elämää -sivulla muistuteltiin tänään siitä, ettei kaikkien tarvitse kulkea elämässä samoja polkuja. Se kuiskutteli hiljaa kysymystä, onko freelancer-tyyppinen elämä mahdotonta, koska se on a) epärealistista (ei riittävästi rahaa elämiseen) vai b) koska se on epätyypillistä eikä yleisesti tallattu polku. Koska jos vastaus on b, niin silloinhan se ei olekaan mahdotonta vaan vaatii vain rohkeutta ja hyppäämistä. Ja epävarmuuden sietämistä.

Rajojen asettelua

Eilen illalla en tehnyt töitä. Kuuntelin ensin Kaarina Davisin haastattelun Areenasta ja pelasin samalla vähän pasianssia. Kaarina elää monella tavalla ihailtavaa elämää luonnon keskellä. Hän osaa myös hyvin konkretisoida rahan merkitystä. Entisenä ei-tuntipalkkaisena en hahmottanut sitä samalla tavalla, mutta nyt hänen yhtälönsä uppoaa selvemmin: ”jos tarvitset x summan rahaa tiettyyn tarkoitukseen ja tuntipalkkasi on y, voit helposti laskea ne tunnit, jotka summan ansaitseminen vaatii”.

Esimerkiksi asuminen ja auto vaativat kuukaudessa noin 1180 €. Käännösten tekeminen on tällä hetkellä tuntipalkallisesti niin huonosti palkattua, että saisin tehdä viikossa lähes 60 tuntia töitä ihan vain asunnon ja auton eteen. Kannattaako? Eipä niin. Arkielämän vaihtoehto on tehdä paremmin palkattua työtä, Kaarinan mallin radikaalimpi vaihtoehto on hankkiutua eroon kulujen aiheuttajista. Itsetuntemusta ja omien arvojen hahmottamista edellyttää se, että osaa päättää, kumpaa polkua haluaa seurata.

En tosin haluaisi enää elää aivan ilman työtä. Tavallaan tämä kääntäminen on helppoa, kun on koko ajan puuhaa. Toisaalta se on pettävää. Kun on koko ajan tehtävää, niin ei ennätä pysähtyä ja löytää kosketusta itseensä. Suorittamisansasta on selviydyttävä laittamalla rajoja itselleen. Luin päivä pari sitten noita tammikuun blogimerkintöjä, ja tajusin kaipaavani fantasiaa ja sukan kutomista. Kellon tikityksen kuuntelemista ja hitautta. Sukkapuikkoja en saanut vielä kaivettua esiin, mutta sen sijaan  pitkästä aikaa taas Robert Jordanin. Elämä ilman kirjoja ja tarinoita on hyvin tylsää.

Nuukaillen

Sain eilen illalla luetuksi loppuun Laura Honkasalon Nuukaillen -opuksen. Siinä oli joitain hyviä reseptejä ja asiaa villiyrttien käytöstä. Loppu ei sitten ollutkaan enää ihan samanveroista, vaan nuukailusta siirryttiin ostohimon ja kuluttamisen hallintaan. Nuukailijan oppaasta tuntui tulevan ohjeita piristysshoppailun välttämiseen ja siihen kuinka vierottaa itsensä muotilaukuista ja Manolo Blahnikeista. Varsinaiset nuukailuvinkit upposivat osittain itaruuden oireisiin.

Nuukailussa käsittämätöntä on se, että vaikka oikeasti yrittäisi nuukailla, niin kuukaudessa kuluvaa summaa ei saa tietyn määrän alle. Vai onko se nyt sitten käsittämätöntä? Kun on asuntolaina, korkea vastike ja auto, niin ei kai sitä voi päästä samaan kuin asuessa opiskelijaeduin HOASin lähes halvimmassa soluasunnossa. Yllättävää sen sijaan on se, että tässäkin kuussa tulot ja menot tulevat todennäköisesti olemaan melko hyvin tasapainossa, vaikka en ole erityisesti pihistellyt (= menot ovat jo tässä vaiheessa kuuta 200 euroa suuremmat kuin koko helmikuussa).

Toimitussihteerin homma on kyllä erittäin suuri onnenkantamoinen, koska sen turvin on pystynyt elämään melko mukavasti ja uskaltanut suunnitella tulevaisuutta vähän huolettomammin. Toivottavasti tehtävä jatkuu vielä vähintään sen pari vuotta. Käännöstulojen kotiuttamisen jätän huhtikuulle, mutta tulopuolelle plussaa tuovat tässä kuussa ne pari opettajan sijaisuutta, joista oli napsahtanut tilille palkka. Aivan erinomainen korvaus kahdesta helposta ja mukavasta päivästä. Kymmenenä päivänä kuukaudessa pitäisi löytää sijaisuus, tai toisin sanoen tehdä 40 tuntia sijaisuuksia, niin pääsisi samoille tuloille kuin hoitovapaatuilla. 

Nuukailun ihanuus

Ennätin eilen illalla lukemaan Voi hyvin -lehden. Universumi on nyt näköjään tämän nuukailuprojektini puolella. Olin ajatellut pitää lehden tilauksen voimassa, kun siinä on ollut paljon hyviä henkiseen hyvinvointiin liittyviä juttuja. Nyt lehteä oli kuitenkin uudistettu ja ilmeisesti päätoimittajakin vaihtunut. Henkisen hyvinvoinnin sijaan fokusta oli siirretty liikuntaan, ravintoon ja jopa ulkonäköön. Nyt lehti kosiskelee selvästi samaan lukijakuntaa kuin Hyvä Terveys ja Kauneus ja Terveys, mikä on vähän harmi, kun henkiseen hyvinvointiin keskittyvää tarjontaa ei Suomessa nyt niin hirveästi ole. Menestystä lehdelle, mutta minä peruutin tilaukseni.  

Samalla täytyy sanoa, että tämä nuukailu on aika kivaa. Ensinnäkin huomaa, että vähemmälläkin selviää. Ja omalla kohdalla ei nyt vielä niin kauhean vähällä, kun kuitenkin maksan lainaa omistusasunnosta, edullisesta paritalokolmiosta kohtuullisen hyvällä alueella Helsingissä, ja ajelen omalla autolla. Nuukailu luo toivoa siitä, että tulevaisuudessakin selviää. Kun menot ovat pienemmät, ei hirveän suuria tuloja tarvitsekaan. Ja kun nuukailee, elämä ei olekaan vellomista siinä, etten saanut tuota tai tätäkään. Tilalle tulee päinvastoin ylpeyttä ja onnistumisen kokemusta siitä, etten tarvinnut tuotakaan ja tähänkin onnistuin kehittämään halvemman vaihtoehdon. Elämä ei myöskään ole tulevaisuuden varakassan jatkuvaa kasvattamista. Nuukaillen ei kuukaudessa kulu niin suuria summia, jolloin on mahdollista elää tuloilla eikä säästöillä. Tämä tosin liittyy paitsi nuukailuun, niin myös siihen oivallukseen, että työtä tekevälle löytyy aina toimeentulon mahdollisuuksia. Usein näköjään myös mukavia ja mieluisia eikä vain työtä palkan vuoksi.

Talven iloja ja töitä

Olen vasta viime aikoina tajunnut, että talviulkoilu – tai siitä nauttiminen – on aivan selkeä välinelaji. Ensinnäkin ne toppahousut ovat aivan mainiot, mutta myös esimerkiksi potkukelkka. Toissapäivän kylmän talvisesta lumimaailmasta on yhtäkkiä siirrytty vesilammikoihin ja jäähän; katolta tuli viime yönä lumi alas hirveän rytinän kanssa. Ulkoilu yhden energisen koirulin kanssa jääteillä on tuskaa, sen sijaan ulkoilu energisen koirulin ja potkukelkan kanssa on huisin hauskaa. Vedettiin suoraa tietä minkä ehdittiin, koira juoksi ja minä potkin vauhtia, ja me suorastaan kiisimme. Ihan kuin jossain Astrid Lindgrenin romaanissa.

Lisää hauskuutta haettiin tänään Kylpylästä. Syömässä olen käynyt siellä kerran, mutta en koskaan kylpylän puolella. Tyttölapsi panikoi taas tavalliseen tapaansa suihkua, mutta onneksi tykkäsi kovasti altaista, varsinkin kun siellä oli varattu tosi kivasti lapsille erilaisia vesileluja. Poikalapsi painoi menemään uimarenkaallaan ja olisi jatkanut paljon pidempäänkin. Mukavaa oli kaikilla, vaikka ei olisi haitannut, jos vesi olisi ollut pari astetta lämpimämpää.

Eilinen tiedustelu on muuttunut tilaukseksi. Mitähän olen mennyt tekemään? Olen luvannut kääntää yli 40 000 sanaa autoalaan liittyviä tekstejä maaliskuun loppuun mennessä – ja haastavuusastetta lisää hippasen se, että käännökset ovat saksasta suomeen, eivät englannista. Hiihoo, eipä ainakaan ole vapaa-ajan ongelmia ensi kuussa. Toisaalta yksinumeroisista summista siirryttiin kolmenumeroisiin, ja tämä tasoittaa budjettiongelmat yli kuukauden osalta, vaikka tulosta menisi verotkin täysimääräisinä. Tätä menoa voin halutessani jatkaa hoitovapaata aivan ongelmitta siihen asti, kunnes tyttölapsi täyttää kolme.

Minustako yrittäjäksi?

Käännösrintamalla sain ensimmäisen tiedustelun, jossa olisi tarjolla enemmän kuin yksinumeroinen summa rahaa. Voi olla, että jää tiedusteluun, mutta sai aivot kehittelemään suunnitelmia koirulin kanssa lenkkeiltäessä. Mitä jos minä oikeasti voisin olla sekakaupan freelanceri – toiminimi ja verkkosivut pystyyn ja katsastamaan kysyntää. Voisin tarjota toimituspalveluita yksityisille, käännöksiä laidasta laitaan, hankkia auktorisoidun kääntäjän pätevyyden ja kääntää asianmukaisia dokumentteja. Voisin päivittää tietoni perhe- ja perintöoikeudesta – joka oli ainoa aineellisen oikeuden ala, joka minua opiskeluaikoina kiinnosti – ja katsoa, olisiko kysyntää sen puolen asiakirjoille periaatteella, ”jos et halua maksaa ylimääräistä vierailusta hienoissa toimistotiloissa ja asianajajasi kalliista jakkupuvusta, vaan mieluummin käyttäisit nekin rahat itseesi tai perillistesi hyväksi, istu kahville sohvapöydän ääreen ja kerro, mitä tarvitset”.

Olisi myös ihanaa käydä joku mindfulnessohjaajan kurssi tai vastaava, ja tarjota kursseja kohtuuhintaan. Minua ärsyttää suuresti, että hyvinvointiin – joka sinänsä on tosi mahtava juttu – liittyy niin paljon rahastusta. Ihmiset pitäisi ehdottomasti saada voimaan paremmin ja tarjota sitä kaipaaville keinoja muutokseen, mutta ei järjetöntä summaa vastaan.

Yksi tilaus sieltä, toinen täältä – niistä kasautuu puro. Pelkillä pikkukäännöksillä puro ei kasva riittävän suureksi, jotta se riittäisi elättämään. Tähän mennessä olen kolmessa ja puolessa viikossa ansainnut 45 euroa, josta menee vielä jonkin verran paypalin kuluja. Näin pienet tulot eivät käsittääkseni hirveästi heilauta verotusta, mutta oikeilla freelancereilla verot menevät tuloista melko lailla normaalisti. Hirveän montaa toimeksiantoa nuukailija ei silti tarvitsisi, jos mukana olisi niitä vähän enemmän tuottaviakin.      

Sivuhommia

Eilinen ilta meni sitten blogien parissa ja miettien, mitä minä oikeastaan osaan. Mitä sellaista, jota voisi tehdä kotoa käsin, kun noita lapsia ei voi mukaankaan ottaa. 

Löysin sivuston, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista ansaita rahaa netissä. Minä en osaa graafista suunnittelua tai ohjelmointikieliä, joten vahvimmat vaihtoehdot liittyivät kääntämiseen ja kirjoittamiseen. Tuollaisia palveluja tarjoavat sivustot tuntuvat tosin olevan englanninkielisiä ja maailmanlaajuisia, joten siellä on muutama muukin miljoona ihmistä tarjoamassa palveluksiaan minimaalisen pienillä hinnoilla. Ja vaikka englanninkieleni on ihan kohtuullisen hyvä, niin ei se kuitenkaan riitä esimerkiksi oikolukemiseen. 

Vaikka töiden saaminen sivustojen kautta on todennäköisesti melko epärealistista, näpyttelin kuitenkin tietoni muutamaan. Ehkä jos sitä surffailee vähän pidempään opettelemassa paikan tapoja ja mahdollisesti panostaa pikkaisen mainontaan, niin pidemmällä aikavälillä voisi jonkin homman silloin tällöin saadakin.

Ajatus on nimittäin houkutteleva. Jos kirjoitushommia pystyisi tekemään kotona, muuttuisi ajatus maalla asumisesta askelta realistisemmaksi. Maaseudulla on halvempaa, mutta vähemmän töitä. Jos työt sen sijaan tulisivat mukana lankoja pitkin, niin silloin asuinpaikkaa ei tarvitsisi valita sillä perusteella, että työllistyminen olisi todennäköisempää.

Sitä tosin täytyy miettiä, mitä on valmis tekemään toimeentulonsa eteen. Tarjolla olevissa kirjoitustöissä etsitään paljon ”artikkeleita” ja opinnäytteeseen viittavia töitä. Epäilys tuppaa heräämään, että joku yrittää selvitä rahalla omista koulu- ja opiskelutehtävistään. Hyh hyh sellaiselle.

Talousviidakko

Tänään on juhlittu lasten pikkuserkkujen synttäreitä. Aika rientää ja välillä sitä aina muistaa, ettei itsekään ole enää niin nuori. Herkkuja on myös vedetty koko tammikuun edestä. Kotiin palatessa ei ollut yhtään nälkä, vaan iltapala meni teekupillisen voimalla. Onneksi terveellinen elämä sujuu tällä hetkellä hyvin, ja pahimmasta jouluajan mässäyksestä on kohta tippunut kolme kiloa. 

Sain eilen harjoitustehtävän kirjoitettua, ja sisareni opastamana päätin jättää opettajan paikkojen mahdollisen haun myöhempään kevääseen ja sijaisuuksiin. Tänä iltana otetaan siis rennosti. En ole vielä varma, tarkoittaako se sukan neulomista ja televisiota, fantasiaa, pikkuserkuilta saatua (lasten) puutarhakirjaa vai netin downshiftaus-blogeja. 

Googlasin aamupäivällä ”downshiftaus blogi” ja päädyin leppoisan maalla elämisen sijaan jonkun miehen kirjoittamaan blogiin ja siitä eteenpäin toisiin yhtä miehisiin. Niissä on jännällä tavalla toisenlainen näkökulma, joka tuntuu tiivistyvän ajatuksiin ”kuinka sijoitan niin järkevästi, että kykenen elämään tuotoilla” ja ”kuinka teen lisää rahaa sivutöillä”. Rahanteko muutoin kuin yhdeksästä viiteen palkkatyöllä toisin sanoen. Hyvin toisenlainen näkökulma kuin naisten blogeissa – eikä välttämättä kaikilta osin sitä, mitä itse ymmärrän downshiftauksella – mutta nämä tuovat realismia oikeaan elämään. Kirjoituksissa on myös hyvin selkeää järkeä, mutta valitettavasti niissä on kyse talouden ja osakkeiden ja sijoittamisen maailmasta, jonka koen vieraaksi ja pelottavaksi. Siinä maailmassa ei selviä mutu-tuntumalla. Ei selviä todellakaan, ei, mutta hemuli vieköön ajatuksissa on järkeä. 

Sivutöissä ei ainakaan ole kyse sijoitusmaailmasta ja riskeistä. Säästöillä eläminen ei auta lähemmäksi riippumatonta elämää. Pitäisi kehittää sivutyö. Tai siis toinen tämän nykyisen homman lisäksi. Tässä kuussa katsoin, mihin kulutin, mutta menot tulevat silti olemaan noin 400 euroa suuremmat kuin tulot. Täytyy ryhtyä pitämään budjettia säännöllisesti, mutta luulen, että se on aika tyypillinen tulos. Säästöjä onneksi on, mutta järkevyyden vuoksi pitäisi hankkia se sivutyö ja saada budjetti tasapainoon.