kesäkuuta 06, 2015

Eläimiä ja herkkuja

Tänään osallistuimme Tikkurilan seurakunnan järjestämälle retkelle Kungsbackan kotieläinpihalle Ilolaan, lähellä Porvoota. Luonnon keskeltä isosta maalaispihapiiristä löytyi niin skotlantilaista lihakarjaa kuin lampaita, villisikoja ja hevosia, kalkkunoita ja vuohia ja paljon muita eläimiä. Poikalapsen mielestä kivointa oli aasin syöttäminen ja traktoriajelu, tyttölapsi taisi pitää melkein yhtä paljon hiekkalaatikosta kuin eläimistä. Laavulla paistettiin makkaraa ja aurinko paistoi koko Kungsbackassa oloajan. Oli oikein mukava retki, vaikka bussimatkat tyttölapsen kanssa olivatkin vähän rasittavia. 


Porvoossa käytiin paluumatkalla pikaisesti ja kohteena oli ennen kaikkea Brunbergin makeiskauppa. Alun perin tarkoituksena oli käydä tehtaalla, mutta se ei ilmeisesti ollut lauantaina auki, joten päädyttiin keskustaan. Pieni myymälä oli tupaten täynnä, joten kovin harkittuja päätöksiä ei tungoksessa voinut tehdä. Lähetin välillä poikalapsen ryömimään nurkkaan nappaamaan karkkipussin, kun aikuisen menevää rakoa ei ahtaudesta löytynyt.

Kotimatkaan tuli vähän lisäpituutta, kun hyppäsimme vahingossa Tikkurilasta Helsinkiin päin menevään junaan, joka ei pysähtynytkään ennen Pasilaa. Poikalapsen mielestä oli hurjan hauska seikkailu; tyttölapsen mielestä oli kivaa niin kauan kuin ei tarvinnut istua vaunuissa. Kotiin päästiin pienessä tihkusateessa vähän ennen viittä. Sen jälkeen on vielä väännetty mansikkajuustokakkua ja mustikkapiirakkaa huomista varten, täytekakut kun eivät oikein ole oma vahvuuteni. Huomiseksi riittää silti puuhaa ennen kuin synttärivieraat tulevat. Toivottavasti päästään jollain kohtuullisella aikataululla ylös, sillä lapset menivät nukkumaan vasta nyt eikä lastenhuoneessa ole vielä hiljentynyt. Mitään töihin tai juhlavalmisteluihin liittyvää en kyllä aio enää tänään saada valmiiksi, vaan lähteä kohta lukemaan.

Ei kommentteja: