Sataa sataa ropisee

Tänään paitsi satoi vettä, niin myös tuuli varmaankin lähes myrskylukemissa. En istuttanut kukkia, koska emme edes selvinneet ovesta ulos. Aika järkyttävää sinänsä. Sen sijaan voin tyytyväisenä todeta, että kolmasosa kuukauden käännöstyöurakasta on tehty, ja kahdesta dokumentista ensimmäinen lähetetty takaisin firmalle. Toinen on teknisempää asiaa, ja sen takia kääntäminen tulee olemaan varmaankin vähän hitaampaa. Myöskin sen takia, että jälkimmäisen dokumentin englanninkielinen käännös ei suoraan sanottuna ole kovin hyvä. Sanoisinpa melkein, että surkea. Vaikka oma saksasta suomeen käännöksenikään ei ole kaikkein sujuvinta ja monivivahteisinta kieltä, niin kyllä se tuon voittaa helposti.

Horoskooppi käski tehdä tänään olostani niin nautinnollista kuin kehtaan, jolloin elämä palkitsisi minut iloisilla yllätyksillä. Pitäisiköhän aloittaa nyt ja kaivaa romaani esiin. Tosin luulen, että iloisia yllätyksiä varten olisi pitänyt siirtyä nautinto-osastolle jo vähän aikaisemmin. Tai selvisihän lastenhoito ensi viikon hammaslääkärikeikkaani varten tänään. Se oli iloinen ja huojentava yllätys. Kiitos E!

Astrologiaa ja hyvinvointia - osa 2

Edellisen kirjoituksen inspiroimana päätin kaivaa esiin astrologisen luonnekuvaukseni ja lukea sen pitkästä aikaa (tuo edellinen lainaus on ”Sisäisestä soturista”, mikä on eri juttu). Koin lukiessani ahaa-elämyksen hyvinvoinnin suhteen. Itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei olekaan pelkästään itsekeskeistä, vaan sillä on vaikutusta myös muihin ihmisiin. Kun itse pääsee tasapainoon itsensä kanssa, ei tunne enää samanlaista tarvetta arvostella muita ihmisiä tai reagoida aggressiivisesti heidän tekemisiinsä. Hyvinvointi vähentää katkeruutta, kateutta ja ylipäätään negatiivisia tunteita. Kun voi hyvin, heijastaa positiivisia tunteita myös ulospäin. Kun elää omannäköistään elämää ja toteuttaa hyvää tekeviä muutoksia omassa elämässään, voi esimerkin avulla kannustaa muitakin uskomaan, että se on mahdollista.

Konkreettisemmin uskaltauduin myöntämään itselleni, että olen muutakin kuin äiti ja että elämäni ei tällä hetkellä ole kuitenkaan tasapainossa. Jossain naistenlehdessä tai muussa opuksessa kysyttiin, onko sinulla aikaa työlle, perheelle, ystäville, harrastuksille ja sinulle itsellesi. Jäin ensimmäiseksi kiinni siihen, mikä ero on harrastuksiin ja omaan itseen käytetyllä ajalla. En ole varma, osaanko vieläkään eritellä sitä. Varmaa joka tapauksessa on, että aikaa harrastuksiin ja omaan itseen ei tällä hetkellä ole riittävästi. Toki elän vielä pikkulapsiaikaa kiireisimmillään, mutta siitä huolimatta minun on löydettävä se aika (ja raha) omiinkin juttuihini. Venus Leijonassa vaatii elämääni ”kulttuuririentoja, matkustelua, tulevaisuuden suunnittelua ja harrastuksia”. Kyllä kiitos.

Hämmentävää muuten, kuinka moni asia on luonneanalyysissä toteutunut sitten viime lukemisen ja miten vaikutus on ollut juuri väitetyn kaltainen. Rivien välistä näen kartan kyllä kannustavan vieläkin suurempaan itsenäisyyteen ja vapauteen, luovaan toimintaan, mutta se toteutuu, minkä pitääkin. 

Soittolistalla: Rammstein, Los

Auringonpimennyksen päivä

Tänään oli perjantaikerhossa hyvä keskustelu hyvinvoinnista. Se sai miettimään omaa hyvinvointia, jonka tilaa ovat viime vuosina parantaneet hyväksymisen kokemukset, mielekäs tekeminen, elämänhallinnan parantuminen ja lisääntynyt usko tulevaisuuteen. Hyväksymisen kokeminen johti myös kysymykseen vastavuoroisuudesta: miten minä hyväksyn toiset, osaanko ottaa huomioon muiden tarpeet? Läheskään täysiä pisteitä ei siltä puolelta tule, mutta en suostu syyllistymään siitä enää ylenmääräisen kauheasti. Uskon tässäkin osittain syntymäkarttaani, jossa karttani erityiskuvioihin kuuluu ns. T-risti. Lainaan:

           Tällainen kuvio on vahva viesti edellisten elämiesi aikana tapahtuneesta itsesi unohtamisesta. Tällä kertaa olet vakaasti päättänyt keskittyä oman elämäsi henkiseen kehittämiseen, jotta pysyisit maailmanmenossa mukana. Jos edelleenkin otat velvollisuudeksesi huolehtia ensisijaisesti muista, niin eipä käy sinua kateeksi, sillä todella kurjaksi tulee elämäsi sitä kautta muodostumaan. Voimasi riittävät juuri ja juuri omista asioistasi huolehtimiseen ja kaikki muu on ikävyyksien kerjäämistä. Tämän ristin alta ei pysty muita auttamaan tai parantamaan vaan pikemminkin päinvastoin. Muiden asioita hoitaessasi ajat vain nuokin ihmiset samaan ahdinkoon kanssasi, joten kaikkien kannalta olisi korkea aika hyväksyä tämä karmallinen läksy ja pitää nyt huolta itsestäsi…

Astro.fi © Seppo Tanhua

Kyllä, vähän itsekäs elämänasenne, mutta ainakaan tällä hetkellä tuota energiaa muiden auttamiseen ei kauheasti ole. Päinvastoin mietin tänään, voisiko minullakin olla lapsille jonain päivänä tukiperhe vai meneekö minulla liian hyvin sellaisen hakemista varten. Minä en ole joutunut kärsimään eroa ja jäänyt yhtäkkiä yksin pienten lasten kanssa. Olen ihan vakaasti harkiten hankkinut lapset itse yksin, joten olen tiennyt hyvin alusta alkaen, mihin olen pääni pistänyt. Esiäidit nauraisivat räkäisesti haudassaan, jos kuulisivat jonkun kaipaavan omaa aikaa vain kahden lapsen kanssa, isossa lämpimässä talossa, jossa on jääkaappi ja pyykinpesukone ja astianpesukone, kun valtio sylkee satasia tilille joka kuukausi pelkästään siitä hyvästä, että hoitaa omat lapsensa. Mutta kyllähän sitä täytyy myöntää, että välillä sitä ei vertaa itseään esiäiteihin, vaan niihin nykyäiteihin, joilla on aikaa omiin menoihin ja harrastuksiin kuukausittain tai jopa viikoittain. Siihen verrattuna ottaisin kyllä tukiperheen ihan mielelläni.  

Elämän haasteet

Ihanan keväinen päivä. Parhaimmillaan näytti auringossa oleva mittari kymmentä astetta plussaa. Meidän pihamme on valitettavan varjossa muutaman todella ison kuusen vuoksi, mutta kerhomatkalla huomasi, kuinka vesi suorastaan virtasi mäkistä tietä pitkin.

Tyttölapsi on kerhoreissun jäljiltä vielä unessa. Jee! Sain hoidettua yhden rästiinjääneen homman ja molempien kunniaksi keitin itselleni kanelikahvit. Kahvin piti olla boikotissa, mutta vatsa on taas parempi ja mieli on tehnyt kovasti, niin menkööt tänään.

Luin eilen illalla vessaan jäänyttä, joskus tilaamaani astrologista karttaa. Elämäntilanteiden vaihdellessa siitä saa aina uusia asioita irti. Siellä muun muassa väitetään, etten tässä elämässäni pysty tekemään suunnitelmia pidemmän ajan varalle ja sen vuoksi on vain pidettävä huoli siitä, että joka päivä nauttii siitä, mitä tekee. Siellä käsketään luottamaan intuitioon ja omaan sisäiseen ääneen muiden kuuntelemisen sijaan. Lopettamaan muiden tunnereaktioiden seuraaminen ja rohkaistumaan seuraamaan omia tunteita silloinkin, kun menettämisen pelko uhkaa tulla väliin. Rakastamaan työtään ja elämään oman arvomaailman mukaan. Seuraamaan voimavarojen riittävyyttä ja kunnioittamaan vastoinkäymisiä merkkeinä voimavarojen ylittymisestä. Lopettamaan varmisteleminen ja aloittamaan uusi elämä.

Tulkinta väittää, että kuvioihin kätkeytyy haaste, joka minun tulee selvittää ennen kuin voin saavuttaa tavoitteeni ja tulla tyytyväiseksi. Olen tilannut tulkinnan jo monta vuotta sitten ja lukenut sen useasti – alleviivauksia ja kommentteja löytyy joka paikasta – mutta jäänyt aina jumiin tähän kohtaan. Mikä se haaste oikein on? Tällä kertaa mieleeni juolahti – intuitio? – että ehkä se haaste todella on nähdä elämä toisella tapaa. Työntää järki kakkossijalle ja nostaa tunteet ja intuitio ykköseksi. Oikeasti päästää irti ajatuksesta, että raataminen ja niska limassa työn tekeminen tuo elämässä kunnian ja arvostuksen. Sen sijaan antaa itselle lupa tehdä sitä, mistä nauttii. Luterilaiseen työmoraaliin ainakin osittain indoktrinoituneena se kuulostaa häpeämättömältä ajatukselta, mutta eihän se toisaalta muutoin haaste olisikaan. Sitä se nimittäin on. Kymmenvuotisen väitöskirjaprojektini aikana työnteko oli tervanjuontia, mutta en voinut antaa itseni myöskään nauttia akateemisesta vapaudesta, koska minun olisi pitänyt tehdä töitä.

Ehkä se haaste on se. Sen sijaan, että olisin kiltti, järkevä, realistinen, tunnollinen kympin tyttö, joka aina ajattelee tulevaisuutta ja miettii, mitä henkilö x tai y ajattelee tekemisistäni ja sanomisistani, voisinkin olla jotain muuta. Voisin olla tunteisiin, intuitioon, esoteriaan ja henkiseen uskova; unohtaa uran ja ammatin ja toimeentulon varmistelemisen; ryhtyä oikeasti elämään päivässä ja nauttimaan tekemisistäni tulevaisuudesta huolehtimisen sijaan; muistaa, että minulla on vain yksi elämä ja jos haluan asua maalla viljelemässä perunaa ja kirjoittelemassa höpöjä ja tekemässä pätkätöitä, niin minä voin ja lapsilla on aikuistuttuaan aikaa ja vuosia ryhtyä vaikka ultraurbaaneiksi kulutusfashionistoiksi, jos se on heidän juttunsa. Jos minä odotan heidän täysi-ikäistymistään, niin olen kuusikymppinen katkeroitunut mummo, jonka käsissä moottorisaha ei enää niin hyvin pysy. Sitä paitsi tulkinta sanoo, että jos teen asioita toisten kannalta parhaalla – kuvittelemallani parhaalla – tavalla, tulen vain ahdistumaan, hermostumaan ja tiukan paikan tullen nämä läheiset tulevat vain syyttämään minua kaikesta, mitä olen heidän ”hyväkseen” tehnyt. Marttyyriäidit tekevät niin ja opettavat samalla rivien välistä lapsilleen, että näiden tulisi olla ikuisesti kiitollisia heidän tekemistään uhrauksista. Samalla he opettavat ainakin tyttärilleen, että näiden tulisi uhrautua lastensa puolesta eikä ajatella omaa elämäänsä.

Haasteita on elämä täynnä, mutta niin sen varmaan pitääkin mennä.

Sydämellä ja sielulla

Kyllä on ilta mukavampi, kun lastenhuoneessa nukahdetaan suht kivuttomasti. Yksi hyvä puoli siitä, että päiväunia ei ole nukuttu. Ja varmaan siitäkin, että puolitoista tuntia on leikitty kerhossa, josta neiti ei meinannut haluta lähteä kotiin ollenkaan. On se kyllä ylettömän ihanaa, että viikossa on kaksikin kerhoa, joissa voi vain istuskella kahvikupposen äärellä ja unohtaa hetkeksi kokonaan vastuun lapsista.

Tänään käytiin kirjastossa. Palautettiin poikalapsen DVD ja haettiin varaamani kirkkohistorian oppikirja. Tentti on maaliskuun alussa, ja lukeminen täytynee aloittaa tänään. Tykkäsin aikanaan lukea kirjat läpi kolme kertaa, mutta ehkä nykyään selviän kahdella. Ensimmäinen kerta on yleiskuvaa varten, toisella kerralla voisi yrittää tehdä vähän muistiinpanojakin. Muistiinpanot eivät ole minun juttuni, mutta kyllähän ne auttavat oppimista. Onneksi asia ei ole ihan vierasta, niin sitä on helpompi suhteuttaa aikaisempaan tietoon.

Henkilökohtainen astrologinen kalenterini väitti, että tänään pääsisin tekemisiin sellaisten yhteiskunnallisten tahojen kanssa, jotka pystyisivät tarjoamaan minulle mahdollisuuksia omimpien lahjojeni ja kykyjeni toteuttamiseen. Mielenkiinnolla odotin, josko törmäyksiä ilmestyisi eteen, mutta taisivat kiertää minut tällä kertaa kaukaa. Kalenteri kyllä varoittelikin, että poks kuuluisi vain sellaisten asioiden osalta, joissa olen mukana sielullani ja sydämelläni. Ei kai sitten ihme, että tahot kiersivät minut kaukaa, kun en ole sitonut sieluani ja sydäntäni mihinkään.

Kalenteri kehotti miettimään, mihin oikein aikaani kulutan, jos Hannu Hanhimainen onnekas sattuma jäisi tältä päivältä väliin. Sinänsä hyvä ohje, mutta mitä jos en olekaan tyyppiä, joka sitoutuu asioihin satakymmenenprosenttisesti koko sielullaan? Minä en ole heittäytyjä. On asioita, joista pidän kovasti, mutta järisyttävä rakastuminen tai sitouminen asioihin, aatteisiin tai ihmisiin ei ole minulle tyypillistä. Ehkä näitä itsensälöytämisen ”tee mitä rakastat” -ohjeita onkin luettava omasta tunneskaalasta käsin ja tyydyttävä – sanan positiivisessa, pienempää, omaa elämää heijastavassa mielessä – siihen, mistä pitää.

Unelmia

Olen ihan hurahtanut tähän horoskooppitouhuun. Päivän syntymäkarttani sanoo, että "sinulta katkeaa yhteys sellaisiin asioihin, joissa sydämesi ei ole mukana ja se aiheuttaa joskus totaalisen turruttavia ongelmia työn, harrastusten, lasten, sukulaisten tai perheen parissa. Mitä selvemmin asiat tuntuvat takkuuntuvan jollain näistä alueista, sitä täydellisemmin olet onnistunut kadottamaan motivaatiosi juuri tuota tekemistä kohtaan." Minulla - yllätys, yllätys - ongelma-alue on työ.

Intouduin myös lukemaan pitkästä aikaa syntymäkarttaani perustuvaa luonnekuvausta ja tajusin, ettei minun ole mikään pakko jatkaa tällä tiellä. Minun täytyy lopettaa sen miettiminen, mitä muut  ajattelevat, jos teen suuriakin muutoksia ja käännän elämäni suunnan kokonaan. Tuli heti aivan tajuttoman paljon parempi mieli ja tummat pilvet ovat nyt ainakin toistaiseksi hävinneet horisontista.

Kaikki syntymäkarttaani perustuvat analyysit sanovat, että minun pitäisi oppia sanomaan "ei" heti, kun jokin juttu ei enää tunnu omalta. Ihan noin rohkea en taida olla, mutta saatettuani jo lupaamani projektit valmiiksi, sanon ei kaikille seuraaville.

Hiljalleen minulle on myös muodostumassa jonkinlainen näkemys siitä, mitä ehkä haluaisin tehdä. Se on vielä unelmatasoa, joten se saa toistaiseksi kypsyä ihan vain omassa päässäni. En tiedä, onko se toteuttamiskelpoinen unelma, onko minusta siihen, mutta ainakin sellainen on vihdoin muhimassa. 

Kirjoja ja ahdistusta

Tämän päivän ohjelmassa tärkeimpänä oli vasta perustetun lukupiirin aloituskokous. Olipa ihanaa, kun joku esitteli mielenkiintoisia kirjoja. Maailma on niin täynnä hienoja kirjoja, kun vain olisi aikaa lukea niitä enemmän. Romaaneja ja elämänkertoja, elämänhallintaoppaita ja populaarihistorioita.

Esittelijänä oli kirjaston työntekijä ja jäin miettimään, että siinä ei olisi hassumpi ammatti. Kaikkein eniten tähän astisista töistäni olen nauttinut sijaisuuksien tekemisestä tiedekuntakirjastossa. Koulun työharjoittelussa olin ainakin kertaalleen töissä kirjastossa ja vaihto-oppilaana hyllytin kirjoja joka päivä kirjastoapulaisena. Jenkeissä kun sellaisenkin saattoi valita lukujärjestykseen. Lapsena kirjastonhoitajan ammatti taisi olla jopa unelma-ammattini. Aivan pienenä ilmoitin, että minusta tulisi äiti, mutta seuraavassa vaiheessa olin heittäytynyt uratietoisemmaksi ja päätynyt kirjastoalaan. 

No, koskaan ei voi tietää, mistä jonain päivänä itsensä löytää. Viime aikoina kun on taas alkanut murehdituttaa ja huolettaa tulevaisuus urakuvioiden osalta. Vaikka tutkimuksessa on periaatteellisesti tosi paljon hienoja puolia, niin on kait vain myönnettävä, ettei se ole minun juttuni. Sen pitäisi olla. Sen pitäisi sopia minun temperamentilleni ja luonteelleni, mutta jostain syystä en vain löydä sitä tarvittavaa intohimoa ja tieteen paloa itsestäni. Voi olla, että asia olisi toinen, jos olisin aikanani päätynyt lukemaan historiaa tai kirjallisuustiedettä, mutta oikeustieteellisessä en löydä omaa juttuani. Sitä merkityksellisyyttä. Välillä aina kuvittelen tavoittavani sen - tänä keväänä varsinkin - mutta silti jokin tökkii. Järki sanoo, että tähän pitäisi sitoutua, mutta ne pienet viestit - se intuitio, jota minun piti vihdoin uskoa ja uskaltaa seurata - sanoo, että ei näin. Ei ole hyvä olla näin.

En kyllä tiedä, mitä muutakaan se voisi olla. Näin lähes nelikymppisenä ei tee enää mieli heittäytyä opiskelemaan useammaksi vuodeksi. Tai vaikka tekisikin, niin tili ja asuntolaina eivät siitä pitäisi.

Yritän lohduttautua sillä, että jotain tulee eteen. Uskoa sitä astrologista syntymäkarttaani. Sillä oli useampaan kertaa toistuva ja painottuva "aspekti" vai mikä lie, joka sanoi - and I quote: "Tässä elämässä sinun tavoitteesi ovat tavallista voimakkaammin sidotut yhteiskunnallisiin kuvioihin ja siksi et pääse elämässäsi yhtään mihinkään, ellet opi seuraavaa sääntöä: Älä rakenna konkreettisia odotuksia elämällesi edes huomisen varalle, sillä sinun suunnitelmasi eivät tällä kertaa paina yhtään mitään." Vaikka olenkin kova suunnitelija ja huolehtija, niin tuosta saa jotain lohtua. Kaikesta suunnittelusta (=haaveilusta) huolimatta olen nimittäin oikeasti tässä elämässä vain ajelehtinut asiasta toiseen. Siitäkin on tullut kannettua syyllisyyttä, mutta ehkä se vain on hyväksyttävä. Lopetettava suunnitelmien tekeminen ja vain katsottava, mitä huominen tuo eteen.

Sen kyllä haluaisin tietää, mitä nuo yhteiskunnalliset kuviot ovat. Jotenkin se ei tunnu soveltuvan kaikkeen muuhun. Tai sitten se on juuri se elementti, jota en vielä näe.

Tähdet kertovat

Kävin pitkästä aikaa taas syömässä opiskelijaruokalassa. En varsinaisesti enää haluaisi olla opiskelija, mutta kaipaan sen aikaisen elämän tiettyä selkeyttä. Elämän tarkoitus löytyi seuraavasta tentistä ja sen läpäisemistä. Kun koko koulu- ja opiskeluajan elämä on ollut vahvasti ulkoa ohjattua, on aikuisiällä vaikea mukautua siihen, että nyt pitäisi itse määrittää omat päämäräänsä. Kukaan ei kerro, mikä tavoite on tai mikä tekee elämästä merkityksellistä.

Työtehtävät eivät siirry isiltä pojille eivätkä äideiltä tyttärille. Oma paikka on etsittävä tai ehkä lopulta tyydyttävä siihen, että mitään tavoitetta ei ole. Ehkä tarkoitus on vain olla, yrittää nauttia elämästä. Sen sijaan siitä olen varma, että se merkityksellisyys on välttämätöntä. Se on kaivettava jostain esiin vaikka väkisin.

Olen taas kerran vaikuttunut horoskoopistani. Kaikkiin horoskooppeihin en toki usko, mutta jostain syystä Astron tuntuvat hyvin usein pitävän paikkaansa. Sekä se yksilöllinen kalenteri että ihan pelkkä horoskooppimerkin mukaan määrittyvä. Kävin juuri vilkaisemassa Neitsyen päivän horoskooppia ja se totesi, että "Et ehkä tahdo saada kiinni elämän punaisesta langasta, koska ajatuksesi eivät pysy kasassa.". Niinpä.

Toisaalta erinäisten elämänhallintaoppaiden ohje on, ettei asiasta kannata huolehtia, ellei sille voi juuri nyt tehdä mitään. Nyt voin vain todeta, että asia on tiedotettu. Täytyy sisäistää syntymäaikaan ja -paikkaan perustuvan kalenterini ensisijainen neuvo tälle päivälle: "Jos kaikki ei nyt suju työelämässä suunnitelmien mukaan, niin voit vain todeta sen kuuluvan ajan laatuun, eikä sitä tarvitse alkaa sen kummemmin murehtia.".

En siis murehdi. Laadin seuraavaksi viikko-ohjelman taas seuraavalle parille viikolle ja sitten hetken aikaa keksin jotain iloa tuottavaa tekemistä, vaikkei se liity millään tavalla töihin. On taas muistettava syntymäkartastani kumpuava ohje elämän mielekkyyden löytämiseksi: "Mitä sinun sitten tulee tehdä? Ei muuta kuin olla aivan halvatun tarkkana, että joka päivä voit nauttia siitä mitä teet.". Näin perusluonteeltani suhteellisen velvollisuudentuntoisena ihmisenä tuo tuntuu kovin hedonistiselta lähtökohdalta. Toisaalta, kun olen synkkäluontoisuuteen ja melankoliaan taipuvainen, niin se voi olla juuri sitä mitä tarvitsen. Ei suorittamista, vaan iloa.