tammikuuta 29, 2015

Sydämellä ja sielulla

Kyllä on ilta mukavampi, kun lastenhuoneessa nukahdetaan suht kivuttomasti. Yksi hyvä puoli siitä, että päiväunia ei ole nukuttu. Ja varmaan siitäkin, että puolitoista tuntia on leikitty kerhossa, josta neiti ei meinannut haluta lähteä kotiin ollenkaan. On se kyllä ylettömän ihanaa, että viikossa on kaksikin kerhoa, joissa voi vain istuskella kahvikupposen äärellä ja unohtaa hetkeksi kokonaan vastuun lapsista.

Tänään käytiin kirjastossa. Palautettiin poikalapsen DVD ja haettiin varaamani kirkkohistorian oppikirja. Tentti on maaliskuun alussa, ja lukeminen täytynee aloittaa tänään. Tykkäsin aikanaan lukea kirjat läpi kolme kertaa, mutta ehkä nykyään selviän kahdella. Ensimmäinen kerta on yleiskuvaa varten, toisella kerralla voisi yrittää tehdä vähän muistiinpanojakin. Muistiinpanot eivät ole minun juttuni, mutta kyllähän ne auttavat oppimista. Onneksi asia ei ole ihan vierasta, niin sitä on helpompi suhteuttaa aikaisempaan tietoon.

Henkilökohtainen astrologinen kalenterini väitti, että tänään pääsisin tekemisiin sellaisten yhteiskunnallisten tahojen kanssa, jotka pystyisivät tarjoamaan minulle mahdollisuuksia omimpien lahjojeni ja kykyjeni toteuttamiseen. Mielenkiinnolla odotin, josko törmäyksiä ilmestyisi eteen, mutta taisivat kiertää minut tällä kertaa kaukaa. Kalenteri kyllä varoittelikin, että poks kuuluisi vain sellaisten asioiden osalta, joissa olen mukana sielullani ja sydämelläni. Ei kai sitten ihme, että tahot kiersivät minut kaukaa, kun en ole sitonut sieluani ja sydäntäni mihinkään.

Kalenteri kehotti miettimään, mihin oikein aikaani kulutan, jos Hannu Hanhimainen onnekas sattuma jäisi tältä päivältä väliin. Sinänsä hyvä ohje, mutta mitä jos en olekaan tyyppiä, joka sitoutuu asioihin satakymmenenprosenttisesti koko sielullaan? Minä en ole heittäytyjä. On asioita, joista pidän kovasti, mutta järisyttävä rakastuminen tai sitouminen asioihin, aatteisiin tai ihmisiin ei ole minulle tyypillistä. Ehkä näitä itsensälöytämisen ”tee mitä rakastat” -ohjeita onkin luettava omasta tunneskaalasta käsin ja tyydyttävä – sanan positiivisessa, pienempää, omaa elämää heijastavassa mielessä – siihen, mistä pitää.

Ei kommentteja: