Olen jonkin aikaa pohtinut, pitäisikö lopettaa Hesarin tilaus. Laitoin sen katkolle poikalapsen ollessa noin vuoden ikäinen ja tilasin uudestaan vasta viime syksynä. Lehdessä on niin paljon huonoja uutisia, että sen tekeminen saa perimmäisen maailmankuvani muuttumaan kyynisemmäksi, pelokkaammaksi ja negatiivisemmaksi. Olen paljon tyytyväisempi, kun en tiedä kaikista maailman kauheuksista. Ainoa keino selvitä niistä on kovettaa itsensä kärsimykselle, eikä se tee minulle hyvää.
En myöskään pidä lehdessä esiintyvästä talouskasvun
jumaloinnista, tehokkuuden ja kulutusmyönteisyyden korostamisesta, kaupungistumisen
ja teknologian riemuvoiton ylistyksestä. Toki ne ovat aikamme kuva – ja toki
soraääniäkin lehdessä silloin tällöin esiintyy – mutta en pidä siitä, millainen
lehden (ja vallitsevan käsityksen) mukaan on nykyaikamme vastuullinen kansalainen.
Tilausjaksoni on katkeamassa piakkoin, mutta päätin antaa
lehdelle vielä mahdollisuuden. Lehti tuli vielä tänään, mutta huomisesta alkaen
pidän parin viikon tauon ja arvioin, olenko tyytyväisempi ilman lehteä vai sen
kanssa. Aikaa ainakin säästyy.
Mielenkiintoista kyllä tänä aamuna lehti taas yllätti. Viime
aikoina Anna-Stina Nykänen on ollut ainoa, jonka on voinut luottaa tuovan
hieman valoa pimeyteen. Tänään myös Reetta Meriläinen teki positiivisen
vaikutuksen myötätuntoisella kolumnillaan. En ole varma, riittääkö se houkuttelemaan minut pidempiaikaiseksi
kestotilaajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti