Päivän kiitollisuuden aihe numero yksi: tyttölapsi on oppinut nukahtamaan. Joululomalta palattua nukkumaanmeno on onnistunut huudotta, eikä minun tarvitse enää jäädä lasten huoneeseen odottamaan, että kumpikin on unessa. Säästää aikaa, mutta ennen kaikkea hermoja. Tietysti nyt kun kirjoitan tämän, niin huuto alkaa joko saman tien tai viimeistään ensi iltana. Olen huomannut, että kohtalolla on selvästi tapa ärsyyntyä, jos asioita hehkuttaa liikaa.
Tänä iltana tyttölapsi tosin taisi nukahtaa heti saadessaan
pään tyynyyn – tai patjaan – mikä johtuu siitä, että päiväunet jäivät väliin.
Käytiin aamupäivällä täysin turhalla reissulla Myyrmäessä, kun pankkineuvojat
haluavat nykyään ilmeisesti tavata kerran vuodessa. Ajeltiin takaisin
puolenpäivän aikaan ja takapenkki oli sen verran horroksessa, ettei päiväunista
tullut enää mitään. Tapa tästä ei kyllä saa tulla.
Huristeltiin kehää pitkin Myyrmäkeen mutta takaisin Ylästön
kautta. Voutilan ja Pyhän Laurin kirkon ympäristöt kuuluvat molemmat ehdottomasti pääkaupunkiseudun kauneimpiin alueisiin. Silmä lepää, ja korvissa kuuluu
historian siipien havina.
Historiaa on ohjelmassa myös tänä iltana, sillä tarkoitus on
ryhtyä sivistämään itseäni lyhyellä johdatuksella keskiajan kirkkohistoriaan.
Yritän suorittaa avoimessa yliopistossa teologian opintoja, jos päätyisin
jonain päivänä vaikka opettajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti