Ruokaa, juomaa ja kirjoja

Tänään käytiin kaupungissa – palauttamassa pari kirjaa ja lounaalla ”tosi kivan tätin” kanssa poikalapsen sanoja lainatakseni. Tarjoilijakin oli tosi kiva täti. Tuli ottamaan tilauksen pöydästä, vaikka se piti periaatteessa tehdä tiskiltä, ja oli hyvin ystävällinen. Kranttu poikalapsi sanoa paukautti tarjoilijalle, ettei jäätelöannos kermavaahtoineen ollut hyvää, ainoastaan siinä olleet vaahtokarkit eivätkä nekään olisi saaneet koskettaa jäätelöä. Tarjoilijatätipä toi sitten meidän herra nirsolle lasillisen vaahtokarkkeja ihan ilmatteeksi. Piti käydä laittamassa Amarillon sivuilla kiittävää palautetta, jos se vaikka jotain kautta kulkeutuisi tämän toisen kivan tätin korviin. Ainakin mielellään menee takaisin, kun kerrankin lapsiystävällisyys oli katossaan.

Kotimatkalla käytiin omassa kirjastossa hakemassa toinen kirkkohistorian tenttikirjoista ja poikalapselle lisää Barbapapaa ja Dinosaurus-DVD. Molemmat ovat kovasti suosiossa. Tyttölapsi nukahti matkalla kirjastosta kotiin, mikä antaa toivoa siitä, etteivät päiväunet ehkä vielä olekaan menneen talven lumia. Eilenkin laitoin päiväunille, koska lauantai-iltapäivä oli ulkoilun jälkeen totaalista raivoamista eikä nukahtamisestakaan meinannut tulla mitään.

Luin eilen vanhasta Suomen Kuvalehdestä juttua intuition harjoittelemisesta. Yhdessä tehtävässä piti miettiä kysymystä, johon on kaksi vastausvaihtoehtoa. Sitten asetetaan toinen vaihtoehto toiselle kämmenelle ja tunnustellaan sen aiheuttamia tuntemuksia, sitten sama toisen vaihtoehdon ja toisen kämmenen kanssa. Eilisen ohjelman inspiroimana mietin tietysti taas maallemuuttoa. Ensimmäisellä kerralla ei tuntunut oikein mitään selkeitä eroja, mutta toisella kerralla käsi, jossa oli maallemuutto-vaihtoehto, muuttui niin kevyeksi, etten tuntenut koko käden olemassaoloa. Sen sijaan pääkaupunkiseutu-vaihtoehdon käsivarsi tuntui hyvin raskaalta ja painavalta. Varmasti toiveajattelullakin on vaikutusta, mutta ero oli hyvin selvä.

Jaa’a, mitähän sitä sitten. Mukava ilta eikä Radler varmaankaan sitä pahenna. Ostin muutama kuukausi sitten kolme CityMarketista, kun eurolla sai tölkin. Yhden join ennen joulua, kun kävin omassa saunassa ensimmäistä kertaa lähes pariin vuoteen. Tänä iltana päätin avata toisen, kun terveellinen elämä on taas parin päivän ajan karannut jostain ovesta pakkaseen ja samaa linjaa voi sitten jatkaa loppuillankin. Sen kunniaksi kuva juhannukselta 2004 – minipullot tosin taisivat olla edellisen vuoden rapukesteiltä.

Lapsuusmuistoja

Tyttölapsi piti taas keskellä yötä hakea nukkumaan viereen, kun omassa sängyssä tuli niin suuri harmi. Nyt jo kolmatta yötä peräkkäin joku pyörii vieressä aamuyöstä. Poikalapsi näki toissa yönä painajaisia, mutta muutoin syy on tyttölapsen. Eihän siinä muuten mitään, mutta varsinkin aamuyöstä on tosi vaikeaa nukahtaa, kun joku pitää ääntä vieressä.

Hyvä puoli siitä oli sen sijaan se, että heräsin kesken unta enkä yleensä muista uniani, ellen herää niihin. Tässä olin aikuisena Karhunpesällä, silloiseen Arctia-ketjuun kuuluneen Polar-hotellin hirsimajalla, joka sijaitsi noin 30 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Tai johonkin muuhun suuntaan. 

Joka tapauksessa vietimme siellä paljon aikaa ollessani pieni. Isäni oli silloin Polar-hotellin johtaja, ja nykyisin varmaan korruptioksi katsottavat luontoisedut kuuluivat tuolloin asiaan. Laskettiin pulkalla lammelle, istuttiin kodassa tulen äärellä, viiletettiin moottorikelkan perässä pitkin lapin tuntureita, pysähdyttiin erämajoilla ja välillä samoiltiin soilla poimimassa hilloja. Sisällä loimusi tuli isossa takassa, pöydässä herkuteltiin ravintolan keittiön valmistamalla poronkäristyksellä ja coq au vin’illä ja ihanilla pariisinperunoilla, varastosta sai käydä hakemassa mielin määrin coca colaa ja yleensä mukana oli oma karkkipussi. Pienempänä nukuttiin kaikki samassa neljän hengen huoneessa ja kiipeiltiin ison kaapin päälle ja pompittiin sieltä alas, piiloteltiin pieniä esineitä karhuntaljan isoon suuhun. Välillä etsittiin sieltä pääsiäismunia tai odotettiin saunan jälkeen, josko pikkujoulupukki olisi jo käynyt ja juostiin etuovelta takaovelle. Vähän isompana saatiin siskon kanssa nukkua kahdestaan pikkuhuoneessa – tai ehkä pikkusviitissä, jossa taisi olla jopa oma takka. Jostain syystä omassa mielessä sinne yhdistyvät lähinnä karkkipussi ja Alexandre Dumasin Muskettisoturit. Koko sarja, ei vain se yksi tunnetuin kirja.

Ei enää unessa, mutta puolihorroksessa muistelin muutenkin Rovaniemen aikoja – jossa siis asuin kolmevuotiaasta aina lähes kaksitoistavuotiaaksi. Ensimmäiset kahdeksan vuotta asuttiin lähellä keskustaa kerrostalossa, jonka vieressä oli iso leikkipuisto ja toisella puolella kenttä, johon vuosittain tuli markkinat ja jossa oli hyvä opetella pyörällä ajoa. Rovaniemen aikojen vuoksi haaveilin pitkään myöhemminkin kerrostaloasumisesta. Ja erittäin pitkään kaipasin ihanaa Keskustan Ala-astetta. Vaikka ensimmäisenä vuotena kukaan ei leikkinytkään kanssani nenässäni olevan syylän vuoksi – kuten tytöt myöhemmin tunnustivat – niin myöhemmin sain kuitenkin pari kaveria. Rovaniemellä asuimme niin, että yhdessä kavereiden tai siskojen kanssa kävimme itseksemme uimassa ja kirjastossa, kaupungilla divarissa ja askartelukaupassa. Partioon hilpaistiin välillä omin voimin, ylitettiin junarata ja selvittiin hienosti perille. Muistan yläasteen, johon pääsyä odotin jo innolla.

Viimeisenä Rovaniemen vuotena muutettiin omakotitaloon kauemmas keskustasta, jossa piti mennä tosi tylsään kouluun ja josta ei itse päässyt enää oikein minnekään. Sieltä onneksi muutettiin jo vajaan vuoden kuluttua Imatralle, jossa ala-aste oli vielä todella mukava, mutta ei sieltäkään samalla tavalla itse käyty kaupungilla tai harrastuksissa. No, en siellä kyllä mitään harrastanutkaan.

Mitä tästä siis opimme? Lapsen kannalta on erittäin tärkeää, että on mahdollista olla omatoiminen eikä aina aikuisen ja auton varassa. Muutto ihan maaseudulle ei olisi reilua jälkikasvun kannalta. Välillä katoaminen erämaakämppään metsän keskelle ja reipas ulkoilu sen sijaan on erinomaisen suositeltavaa.