Suunnitelmat uusiksi

Tämän piti olla ihan tavallinen arkipäivä: kaupassakäyntiä, ulkoilua, kerho illalla. Mutta suunnitelmat menivät uusiksi, kun olimme lähdössä kauppaan. Auton ovet eivät auenneet keskuslukituksen kautta, ja ihmettelin, missä vika. Avaimella aukesi vain ajajan ovi, ja pian selvisi vian syykin. Auto ei lähtenyt käyntiin. Ei pihahdustakaan. 

Talonmies sattui kävelemään parkkipaikan läpi, ja ilahduin. Nyt löytyvät kaapelit, ja hän starttaa meidät käyntiin. Mutta ei. Nykyautot ovat kuulemma hemuli vieköön niin täynnä elektroniikkaa, että starttaus kaapelien kanssa saattaa sekoittaa ainakin virtaa antavan auton ajotietokoneen. Huoltoon, huoltoon, oli ohje, mikä ei todellakaan ilahduttanut minua. Viime viikon vuosihuoltoon meni jo ihan törkeä määrä rahaa, enkä yhtään halunnut kiikuttaa autoa takaisin. Huollon asiakaspalvelu kehotti tilaamaan hinausauton paikalle, mutta onneksi sopivaa etsiessäni havaitsin, että hinauspalvelulla oli myös käynnistyspalvelu. Sieltä tuli mies paikalle noin puolen tunnin kuluttua ja sai auton käyntiin minuutissa. Tuuletuksen paikka. Lukuun ottamatta sitä, että hommasta, josta olisi ennen selvinnyt hymyllä ja kiitoksella, joutui nyt pulittamaan sata euroa. Ja sitä ettei huolto viitsinyt mainita tästä vaihtoehdosta.  Tämäkin episodi todistaa, että uusi ja moderni ei todellakaan aina tarkoita samaa kuin hyvä. Uudehkon (2009) autonkin ostin sen vuoksi, että selviäisin helpommalla korjauskuluissa, mutta yhtä paljon se imee tämäkin kuin kymmenen vuotta vanhempi.

Kun auto oli saatu startattua, moottori piti pitää hyrisemässä. En todellakaan aikonut jättää sitä yksikseen käymään parkkipaikalle, joten lähdettiin ajelemaan. Kierreltiin Malmin kautta Kuusikkoon ja lopulta HongKongin pihaan. Sieltä mukaan kilon tarjouskeksipaketti, orvokkeja ja poikalapselle taas pari lego-minifiguuria (ensimmäinen oli se sama onneton tyttömäinen tapaus, mutta toinen onneksi haluttu ja valikoiman toiseksi mieluisin soturi). Alkoi olla jo lounasaika, joten kurvattiin seuraavaksi naapuriin Ikeaan. Törmättiin lounasjonossa pariin kaveriin ja heidän poikiinsa, syötiin yhdessä pidemmän kaavan mukaan jälkiruokaa myöten ja onnistuttiin kadottamaan tyttölapsi kertaalleen. Poikalapsi halusi Smålandiin pallomereen, joten jätettiin hänet vähäksi aikaa leikkimään. Selasin samalla ajankuluksi Ikean katalogia, ja päätin käydä ostamassa olohuoneeseen kesäverhot. Tänään ei todellakaan olla nuukailtu, vaan leikitty upporikasta ja rutiköyhää. 

Paluumatkalle lähdettiin vasta puoli neljän jälkeen ja tyttölapsi nukahti autoon. Parkkeerasin hepan hetkeksi talon viereen ja jätin neidin nukkumaan. Heräsi vasta kun lähdettiin ajamaan kohti kerhoa. Nyt ovat toivottavasti jo unessa, vaikka vielä jokin aika sitten lastenhuoneesta kuuluikin ääniä.   

Ai niin, ja laitoin aamulla pitkästä aikaa naamaan vähän meikkiä. Poikalapsen mielestä näytin ihan kuin toiselta tätiltä, erilaiselta. Kun kysyin, että milleen erilaiselta, rumemmalta vai nätimmältä, niin poikalapsi totesi, että nätimmältä, vähän liiankin nätiltä. On se hyvä, jos voi välillä olla vähän liiankin nätti.

Tuloja ja menoja

Kuukauden viimeinen päivä ja on taas aika tarkistaa budjetin toteutunut tilanne. Tässä kuussa en enää pihistellyt yhtä antaumuksella. Menot olivat siten noin 400 euroa suuremmat kuin helmikuussa, mutta onneksi tulotkin yli 300 euroa suuremmat. Menoihin sisältyi visa-lasku helmikuun Ruotsin matkalta, huhtikuun leirimatkan maksu ja poikalapsen loppukevään uimakoulu, joten ne eivät kohdistuneet aivan täysin maaliskuuhun. Pienempiä laskuja oli enemmän kuin viime kuussa, mutta ei vieläkään isoja tyyliin vakuutus tai auton huolto. Niihin ei myöskään jäänyt tämän kuun tuloista mitään säästöjä kartuttamaan, mutta muutoin meni erinomaisesti. Menot olivat 1,41 euroa pienemmät kuin tulot, joten olen hyvin tyytyväinen.  

Sain tänään kirjeen Keniasta. Siinä oli pari kuvaa lehmästä, toisessa oli mukana koulupukuinen tyttö ja toisessa myös hänen iloinen isänsä. Olen ollut toivottoman huono pitämään yhteyttä tähän world vision -kummilapseeni ja lähettänyt ainoastaan yhden paketin monen vuoden aikana. Viime vuoden lopulla päätin kuitenkin lahjoittaa perheelle pienen summan rahaa, kun luin lehdestä tällaisesta mahdollisuudesta. Kummitytölläni on nyt uusi koulupuku ja perheellä tiineenä oleva lehmä. Eipähän voisi rahaa varmaan paremmin käyttää. Rahan arvo on siellä niin erilainen, että suhteellisen pienelläkin summalla tuntee tekevänsä jotain merkityksellistä. 

Kuvat pääsivät jääkaapin oveen tuomaan hyvää mieltä. Köyhältä näyttää kuvassa elämä, mutta iloa se ei vähennä. Tytär on vähän ujon varautuneen oloinen, mutta isässä riittää naurua. Tytär alkaa myös olla siinä iässä, että avioliitto olisi jo mahdollisuus. Toivottavasti koulupuku ja lehmä auttavat pitämään hänet vielä pari vuotta koulussa ja kauempana teiniäitiydestä.