Perillä

Olemme saapuneet. Matkalla käytiin pikaisesti kirjastossa, mutta ei Mustilan Arboretumissa, vaikka olin sitäkin suunnitellut. Takapenkki nukkui makoisasti ja oli niin harmaata, että päätin jättää vierailun aurinkoisempaan päivään. Pysähdyttiin sen sijaan Kouvolassa Mäkkäriin ja Lidliin, ja saavuttiin joskus kolmen jälkeen auringonpaisteessa perille.

Sisällä oli lämpöä 17 ja risat, joten pattereilla saatiin helposti oleskelulämpötilaan. Poikalapsi olisi halunnut heti hyökätä tablettiin kiinni, mutta määräsin ohjelmaan ensin vähän ulkoilua. Tuli todistettua, että ruohonleikkuu onnistuu erittäin hyvin, joten sitä jatkamme huomenna. Poikalapsi painui sisälle heti, kun sai luvan, mutta tyttölapsi olisi jatkanut ulkoilua vaikka kuinka pitkään. Vähän vettä ripsi jossain vaiheessa, mutta emme antaneet sen häiritä itseämme vaan puuhailimme menemään. Välillä tyttölapsi komensi keinuun istumaan ja ihmettelimme siinä itikoiden syöttinä maailmaa. Ja pihaa. Voi olla, että huomenna täytyy käydä Valkealassa vähän kukkaostoksilla. Myöhemmin kesällä voisi olla maalin oston aika.

Tietysti mietin myös täällä asumista. Nauroin nimittäin ääneen keinussa. Olin ulkona vielä kello seitsemältä, koska täällä on täydellinen rauha ja tekemistä riittää. Hassuttelin lasten kanssa iltapalapöydässä. Tämä on niin unelmien paikka – ei täydellinen, täydellisyydestä puuttuvat muun muassa lähempänä asuvat sukulaiset ja kaverit, se idyllinen kirkko ja kirjasto ja jokin harrastepaikka, peltonäkymä ja sijainti lämpimämmällä alueella – mutta kaikista puutteistaan huolimatta tämä on silti unelmien paikka. Pitäisikö minun nyt kuitenkin kokeilla? Laittaa asunto vuokralle vuodeksi ja testata, kuuluuko minun asua täällä? Mistä sen tietää vai onko joskus pakko vain hypätä tuntemattomaan?