Luovuuden ja vapauden kutsu

Tänään yritin olla luova, koska poikalapsen kerhossa oli vappunaamiaiset. Alun perin harkinnassa oli jo kertaalleen syksyllä toteutettu merirosvo, mutta sitten poikalapsi päättikin, että hän haluaa olla hirviö. En aikonut lähteä ostamaan hirviöasua, joten kotoa löytyvällä varustuksella piti selvitä. Poikalapsi tuntui olevan sitä mieltä, että pelkässä dinosauruspaidassa on hirviöainesta, mutten ollut yhtä vakuuttunut. Koristeltiin sitten (taloyhtiön roskakatokseen syksyllä tyrkylle jätetty ja sieltä käyttöön nappaamani) pyöräilykypärä viime vuonna syntymäpäivälahjaksi saaduilla käärmeillä ja muilla vähänkään pelottavamman puoleisilla otuksilla. Tai no ylipäätään niillä otuksilla, jotka vielä lelukaaoksen keskeltä löydettiin. Poikalapsi oli tyytyväinen lopputulokseen.

Poikalapsen kerhoillessa istuttiin tyttölapsen kanssa hiekkalaatikolla. Tai tyttölapsi istui ja minä luin teologian kirjaa. Yritin lukea sitä eilen illallakin, mutta en saanut silmiä millään pidettyä auki, vaikka kello oli vasta puoli kymmenen. Annoin sitten periksi ja lähdin lukemaan romaania. Se ei vaadi keskittymistä vaan heittäytymistä tarinaan, joten ei aiheuttanut lainkaan samanlaista nukahtamisreaktiota.

Sain myös englanninkielisen käännöksen lähtemään eteenpäin ja alustavasti oli puhetta, että samasta osoitteesta voisi tulla uusiakin käännöstöitä. Mikä olisi hienoa, koska sitä kirjaa oli oikeasti mukava kääntää. Rahatkin napsahtivat paypal-tilille. Laskeskelin, että saksankielinen vielä kesken oleva käännös mukaan luettuna olen tässä kevään aikana ansainnut käännöksillä bruttona vähän reilut 1500 euroa. Alussa epäilemäni 60 euron kuukausipalkkio on siten napsahtanut yli keveästi, ja budjetin tasapainottamisnäkökulma toteutunut kivasti.

Elämiseen tämä tahti ei vielä riittäisi, mutta toisaalta olen joutunut kieltäytymään viimeisen parin viikon aikana kaikista uusista tarjouksista. Jos päivän voisi käyttää työntekoon, niin kyllähän sitä ennättäisi tehdäkin enemmän. On nimittäin ollut taas sellainen päivä, jolloin ajatus kotoa suoritettavasta freelancer-elämästä on tuntunut hyvin houkuttelevalta. Hidasta elämää -sivulla muistuteltiin tänään siitä, ettei kaikkien tarvitse kulkea elämässä samoja polkuja. Se kuiskutteli hiljaa kysymystä, onko freelancer-tyyppinen elämä mahdotonta, koska se on a) epärealistista (ei riittävästi rahaa elämiseen) vai b) koska se on epätyypillistä eikä yleisesti tallattu polku. Koska jos vastaus on b, niin silloinhan se ei olekaan mahdotonta vaan vaatii vain rohkeutta ja hyppäämistä. Ja epävarmuuden sietämistä.

Astrologiaa ja hyvinvointia - osa 2

Edellisen kirjoituksen inspiroimana päätin kaivaa esiin astrologisen luonnekuvaukseni ja lukea sen pitkästä aikaa (tuo edellinen lainaus on ”Sisäisestä soturista”, mikä on eri juttu). Koin lukiessani ahaa-elämyksen hyvinvoinnin suhteen. Itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei olekaan pelkästään itsekeskeistä, vaan sillä on vaikutusta myös muihin ihmisiin. Kun itse pääsee tasapainoon itsensä kanssa, ei tunne enää samanlaista tarvetta arvostella muita ihmisiä tai reagoida aggressiivisesti heidän tekemisiinsä. Hyvinvointi vähentää katkeruutta, kateutta ja ylipäätään negatiivisia tunteita. Kun voi hyvin, heijastaa positiivisia tunteita myös ulospäin. Kun elää omannäköistään elämää ja toteuttaa hyvää tekeviä muutoksia omassa elämässään, voi esimerkin avulla kannustaa muitakin uskomaan, että se on mahdollista.

Konkreettisemmin uskaltauduin myöntämään itselleni, että olen muutakin kuin äiti ja että elämäni ei tällä hetkellä ole kuitenkaan tasapainossa. Jossain naistenlehdessä tai muussa opuksessa kysyttiin, onko sinulla aikaa työlle, perheelle, ystäville, harrastuksille ja sinulle itsellesi. Jäin ensimmäiseksi kiinni siihen, mikä ero on harrastuksiin ja omaan itseen käytetyllä ajalla. En ole varma, osaanko vieläkään eritellä sitä. Varmaa joka tapauksessa on, että aikaa harrastuksiin ja omaan itseen ei tällä hetkellä ole riittävästi. Toki elän vielä pikkulapsiaikaa kiireisimmillään, mutta siitä huolimatta minun on löydettävä se aika (ja raha) omiinkin juttuihini. Venus Leijonassa vaatii elämääni ”kulttuuririentoja, matkustelua, tulevaisuuden suunnittelua ja harrastuksia”. Kyllä kiitos.

Hämmentävää muuten, kuinka moni asia on luonneanalyysissä toteutunut sitten viime lukemisen ja miten vaikutus on ollut juuri väitetyn kaltainen. Rivien välistä näen kartan kyllä kannustavan vieläkin suurempaan itsenäisyyteen ja vapauteen, luovaan toimintaan, mutta se toteutuu, minkä pitääkin. 

Soittolistalla: Rammstein, Los

Lapsuusmuistoja

Tyttölapsi piti taas keskellä yötä hakea nukkumaan viereen, kun omassa sängyssä tuli niin suuri harmi. Nyt jo kolmatta yötä peräkkäin joku pyörii vieressä aamuyöstä. Poikalapsi näki toissa yönä painajaisia, mutta muutoin syy on tyttölapsen. Eihän siinä muuten mitään, mutta varsinkin aamuyöstä on tosi vaikeaa nukahtaa, kun joku pitää ääntä vieressä.

Hyvä puoli siitä oli sen sijaan se, että heräsin kesken unta enkä yleensä muista uniani, ellen herää niihin. Tässä olin aikuisena Karhunpesällä, silloiseen Arctia-ketjuun kuuluneen Polar-hotellin hirsimajalla, joka sijaitsi noin 30 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Tai johonkin muuhun suuntaan. 

Joka tapauksessa vietimme siellä paljon aikaa ollessani pieni. Isäni oli silloin Polar-hotellin johtaja, ja nykyisin varmaan korruptioksi katsottavat luontoisedut kuuluivat tuolloin asiaan. Laskettiin pulkalla lammelle, istuttiin kodassa tulen äärellä, viiletettiin moottorikelkan perässä pitkin lapin tuntureita, pysähdyttiin erämajoilla ja välillä samoiltiin soilla poimimassa hilloja. Sisällä loimusi tuli isossa takassa, pöydässä herkuteltiin ravintolan keittiön valmistamalla poronkäristyksellä ja coq au vin’illä ja ihanilla pariisinperunoilla, varastosta sai käydä hakemassa mielin määrin coca colaa ja yleensä mukana oli oma karkkipussi. Pienempänä nukuttiin kaikki samassa neljän hengen huoneessa ja kiipeiltiin ison kaapin päälle ja pompittiin sieltä alas, piiloteltiin pieniä esineitä karhuntaljan isoon suuhun. Välillä etsittiin sieltä pääsiäismunia tai odotettiin saunan jälkeen, josko pikkujoulupukki olisi jo käynyt ja juostiin etuovelta takaovelle. Vähän isompana saatiin siskon kanssa nukkua kahdestaan pikkuhuoneessa – tai ehkä pikkusviitissä, jossa taisi olla jopa oma takka. Jostain syystä omassa mielessä sinne yhdistyvät lähinnä karkkipussi ja Alexandre Dumasin Muskettisoturit. Koko sarja, ei vain se yksi tunnetuin kirja.

Ei enää unessa, mutta puolihorroksessa muistelin muutenkin Rovaniemen aikoja – jossa siis asuin kolmevuotiaasta aina lähes kaksitoistavuotiaaksi. Ensimmäiset kahdeksan vuotta asuttiin lähellä keskustaa kerrostalossa, jonka vieressä oli iso leikkipuisto ja toisella puolella kenttä, johon vuosittain tuli markkinat ja jossa oli hyvä opetella pyörällä ajoa. Rovaniemen aikojen vuoksi haaveilin pitkään myöhemminkin kerrostaloasumisesta. Ja erittäin pitkään kaipasin ihanaa Keskustan Ala-astetta. Vaikka ensimmäisenä vuotena kukaan ei leikkinytkään kanssani nenässäni olevan syylän vuoksi – kuten tytöt myöhemmin tunnustivat – niin myöhemmin sain kuitenkin pari kaveria. Rovaniemellä asuimme niin, että yhdessä kavereiden tai siskojen kanssa kävimme itseksemme uimassa ja kirjastossa, kaupungilla divarissa ja askartelukaupassa. Partioon hilpaistiin välillä omin voimin, ylitettiin junarata ja selvittiin hienosti perille. Muistan yläasteen, johon pääsyä odotin jo innolla.

Viimeisenä Rovaniemen vuotena muutettiin omakotitaloon kauemmas keskustasta, jossa piti mennä tosi tylsään kouluun ja josta ei itse päässyt enää oikein minnekään. Sieltä onneksi muutettiin jo vajaan vuoden kuluttua Imatralle, jossa ala-aste oli vielä todella mukava, mutta ei sieltäkään samalla tavalla itse käyty kaupungilla tai harrastuksissa. No, en siellä kyllä mitään harrastanutkaan.

Mitä tästä siis opimme? Lapsen kannalta on erittäin tärkeää, että on mahdollista olla omatoiminen eikä aina aikuisen ja auton varassa. Muutto ihan maaseudulle ei olisi reilua jälkikasvun kannalta. Välillä katoaminen erämaakämppään metsän keskelle ja reipas ulkoilu sen sijaan on erinomaisen suositeltavaa.