Miten kello voi olla jo noin paljon?

Käytiin lasten kanssa katsastuttamassa auto, ja se meni läpi, vaikka saatiinkin vähän noottia joistain valoista. Onpahan taas yksi asia hoidettuna ja yksi huoli vähemmän. Huomenna pitää soittaa verotoimistoon ja kysyä käännöstöiden verotuksesta. Ja päiväkodin johtajalle. Olin saanut puhelun sillä aikaa, kun olimme ulkona, ja kun en tietystikään kanna puhelinta mukanani, niin oli lähettänyt viestiä perään ja pyytänyt soittamaan. Jännittävää, huomenna selvinnee, mikä on syksyn päiväkotipaikkojen kohtalo.  

Tänään oli yhden kerhon keväänpäätös, ja tyttölapsi sai lahjaksi pikkuisen pehmonallen häntä erityisesti hoivanneelta vapaaehtoiselta ”hoitomummolta”. Välillä vähän pelottaa, että poikalapsi jää varjoon, kun tyttölapsi on iloisuudessaan ja sosiaalisuudessaan sorttia, johon on kaveria lainatakseni ”helpompi kiintyä”. Poikalapsi on tullut minuun, ja se huolettaa. Tänään kerhon jälkeen hän leikki puistossa pääsääntöisesti yksikseen, kun muut pojat – ja tyttölapsi – puuhasivat yhdessä. Kun kysyin poikalapselta kotiin päästyä, halusiko hän leikkiä yksin vai olisiko mieluummin leikkinyt toisten kanssa, niin hän sanoi, että toisten kanssa. Miten opettaa ja rohkaista toista menemään mukaan, kun en koskaan itsekään oppinut, miten se tehdään? Harmaita hiuksia aiheuttavat kyllä lapsukaiset.

Kuunneltavana tänä iltana Lindemann: Praise Abort – jo neljättä kertaa putkeen. Kesällä on pakko ostaa itselleen yksi CD. Herra L. ei kuulosta aivan yhtä hyvältä englanniksi kuin saksaksi, mutta hänellä on aina maailmankaikkeuden mahtavin ääni. Se värähtelee koko kehossa.

Siivouspuuhaa

Puuhailufiilis on jatkunut, ja tänään vuorossa oli lastenhuone. Välillä on tuntunut, että huoneeseen astuessaan täytyy kahlata sotkun läpi ja luikerrella tavararöykkiöiden keskellä. Päätin siksi kokeilla, olisiko pienestä uudelleenjärjestelystä apua. Poikalapsi on yleensä hyvin muutosvastarintainen, mutta tällä kertaa oli heti innolla juonessa mukana. Siirrettiin hyllyä – todettiin, ettei se mahdu suunniteltuun paikkaan – poistettiin seinältä vinossa retkottanut hylly – siirrettiin uudelleen ja vielä kaveriksi viereen toinenkin. Tyttölapsen sänky saatiin pois ikkunan edestä ja lattiapinta-alaa enemmän leikkejä varten.

Tyttölapsi ponnisti pari iltaa sitten raivokkaana pois pinnasängystä, joten päätin kokeilla laidan poisottoa. Toistaiseksi vaikuttaa menestykseltä. Päiväunilta herättyään kiipesi sänkyyn heti eikä tullut pois ennen kerhoon lähtöä. Poikalapsi tarjosi oma-aloitteisesti matalaa irtolaitaa omasta sängystään, ja nukkumaan mennessä tyttölapsi kipusi taas vauhdilla omaan sänkyyn.  Eilen ei mennyt kirveelläkään, vaan nukahti jälleen sohvalle. Ilmeisesti ”ison tytön sänky” on nyt se taikasana – joka toivottavasti toimii vielä uutuudenviehätyksen haihduttuakin. Saa nähdä, kömpiikö sieltä pois yöllä tai ilmestyykö viereen kukonlaulun aikaan.

Eilisestä puuhailusta pieni osa sen sijaan meni harakoille. Ilta ei selvästi ole enää oikea aika puuöljyn levittämiselle. Ajattelin tehdä terassin lattian loppuun illalla lasten mentyä nukkumaan niin, että se ennättäisi kuivua ilman ylimääräisiä kengänjälkiä. Ajatus hyvä, mutta öljy on ehkä ilmankosteuden vuoksi imeytynyt huonosti ja laikukkaan epätasaisesti. Toivottavasti toinen kerros saa sen näyttämään siltä kuin pitääkin.  

Herkuttelu jatkuu ja housut pienenee

Onpas ollut taas mukava päivä – ja mennyt nopeasti. Selvittiin vauvakutsuille lastenhoito-ongelmista huolimatta, kun lapset pääsivät mukaan. Käyttäytyivätkin vielä ihan kiitettävästi. Oli kiva nähdä taas tuttuja pitkästä aikaa, ja tarjoilut olivat erinomaiset.

Kotiin tullessa leikkipuistossa oli joitain naapuruston lapsia, ja poikalapsi halusi käydä kurkkaamassa, keitä siellä oli. Tyttölapsi juoksi tietysti perään, ja sen seurauksena oltiin ulkona vielä tunti. Tyttölapsen sai lopulta sisään vain huudon kanssa. Vaikka monessa suhteessa ollaan päästy jo helpompaan, niin tässä tahtoiässä on kyllä omat rasittavat puolensa. Tänään on huudettu tahtoitkua ainakin väärästä hameesta, vaipan vaihdosta, autoon istumisesta ja siitä, ettei veljen hammasharjaa saa käyttää. En osaa vielä toisellakaan kertaa aina suhtautua aikuismaisesti tähän vaiheeseen. Hermostumista iltaa kohden lisäsi tietoisuus siitä, että seuraavat viisi iltaa menevät taas hyvin tiivisti toimitustyön parissa. Aivot ovat fiktiivisessä fantasiamoodissa eivätkä haluaisi siirtyä faktapuolelle.

Juurihoitoa, legoja ja käännöstöitä

Tänään vietin aamupäivän juurihoidossa, mikä ei ollut aivan niin rentouttavaa kuin etukäteen kuvittelin. Kymmenessä vuodessa on hammashoidonkin alalla kehitetty kaikenlaisia uusia apuvälineitä, jotka tekevät ainakin hammaslääkärin työstä helpompaa, mutta näin potilaan näkökulmasta kolme tuntia suu koko ajan auki on vähän liikaa. Silti, kyllä se jonkinlaista rentoutusta silti tuotti, koska iltapäivällä jaksoin leikkiä lasten kanssa lahjaksi saadulla ilmapallolla ja muutoinkin tunsin oloni virkistäytyneeksi. Sitä tosin varmasti edisti myös tunnin juttelutuokio hammaslääkärikeikan jälkeen. Poikalapsi on ollut kovasti ilahtunut hoitopaikasta; tyttölapsi ei vielä osaa sanoin ilmaista iloaan, mutta jäi hyvin nätisti aamulla leikkimään.  

Kotimatkalla käytiin kaupassa. Poikalapsi on haaveillut jo jonkin aikaa legon minihahmoesitteen äärellä ja toivonut niitä syntymäpäivälahjaksi. Kun synttäreihin on vielä yli kolme kuukautta, niin kaivettiin eilen säästöpossu kaapista ja tutkittiin, paljonko se on syönyt rahaa.  Miniukot eivät maksa ihan kauheasti (kaksi viitosella), joten käytiin sitten tänään kauppareissun yhteydessä ostamassa kaksi sellaista ”omalla rahalla”. Olen vähän pitänyt periaatteena, ettei leluja ostella muuten kuin juhlina, kun a) tavaraa on lapsilla muutenkin hirveästi ja b) poikalapsen kanssa ei sitten tarvitse jankuttaa joka reissulla siitä, miksei tällä kertaa osteta jotain. Näiden hahmojen huono puoli on se, että pussissa tulee yksi random-ukko valikoimasta. Yritettiin tunnustelemalla löytää se, johon poikalapsi oli iskenyt silmänsä, mutta ei oltu siinä hyviä. Toinen ukko oli ok (lännen seriffi), mutta toinen oli se lähes ainoa tyttömäinen figuuri koko kokoelmassa. Onneksi pettymys ei ollut aivan kauhea, mutta voi olla, että poikalapsen säästöpossusta täytyy tyhjentää loputkin rahat toista keikkaa varten.

Saksannokset olivat menneet perille. Ei tullut kritiikkiä, vaan tarjous uudesta käännöstyöstä. En ole vielä vastannut, mutta varmaan teen taas tarjouksen. Tosin saa nähdä, meneekö läpi, sillä aion pyytää vähän korkeampaa hintaa. Se ulkomaisen toimiston projektipäällikkö nimittäin tarjosi minulle alustavasti sopimusta ja vaikkei heidän maksamansa palkkio ole lähellekään oikeiden kääntäjien saamia summia, niin hinta on kuitenkin lähes kolme kertaa parempi kuin sen nykyisen jenkkisivuston. Tosin en tiedä, kuinka paljon heidän kauttaan tulisi käännöstoimeksiantoja. Enkä ole aivan varma, haluanko sitoutua mihinkään sopimuksiin. Olisin ehkä tyytyväisempi, jos saisin saksalaisfirmalta saman summan tästä uudesta käännöstyöstä ja sitten syksyllä voisin katsoa tilannetta uudelleen. Toisaalta tuntuu, että tässä tilanteessa pitäisi vastata myöntävästi kaikkiin tarjouksiin, kun ei tiedä, tarjotaanko hommia uudelleen, jos nyt kieltäytyy. Mutta sitten taas toisaalta – törkeän helpostihan näitä on tullut nyttenkin. Tai törkeän ja törkeän – törkeän paljonhan tässä itse asiassa tekee töitä palkkioon nähden. En tiedä, koko kesää en joka tapauksessa aio viettää käännöstöissä.

Oikeaa lomailua

Pääsiäismunat on piilotettu, ja huomisaamulla jahti voi alkaa. Päiviä tähän on jo laskettukin.

Aamupäivällä käytiin mökillä perinteisellä makkaranpaistokeikalla. Saimaa oli yhä pääosin jäässä, mutta lumi oli melko lailla sulanut ja aurinkokin pääsi välillä paistamaan. On mukavaa, kun mökillä on ääntä ja elämää. Tyttölapsi kasasi lunta yhdessä harvoista lumikasoista ja poikalapsi kokosi jotain omaa rakennelmaa. Päivään kuului tavallista enemmän leikkiä ja pelaamista lasten kanssa, hyvää ruokaa, iltapäivävieraita ja kahvittelua sekä mukava jutustelutuokio poikalapsen kanssa saunassa. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä.

Kärsivällisyyden ja ilon kutsuminen on saattanut hivenen auttaa jo näin nopeasti. Puhumattakaan viime vuorokausien pidemmistä yöunista. Minusta ei vaan saa seitsemän tunnin nukkujaa tekemälläkään.

Virvon varvon...

Tänään oli lasten päivä. Ensin käytiin virpomiskierroksella, mikä oli aikuisestakin mukavan jännittävää, kun ei itse tarvinnut soittaa ovikelloa. Omassa lapsuudessa virpomisperinne jäi ohueksi, kun vieraiden ovilla käyminen ei ollut tapana. Kun muutettiin lähemmäksi sukua, olin jo niin vanha, etten enää kehdannut lähteä virpomaan. Poikalastakin oli etukäteen jännittänyt virpominen ja erityisesti kuulemma se, muistaako hän ”ne sanat”. Hienosti muisti ja tomerasti esitti. Tuomio oli, että tämä on oikein kivaa. Tyttölapsi vaikutti lähinnä ihmettelevän, miksi tässä nyt soitellaan ovikelloja, muttei kuitenkaan mennä kenellekään sisään. Suklaa kelpasi, mutta kun ymmärrys ei vielä ole suuren suuri, niin verottaja iski väliin ja yksi suffeli katosi minun suuhuni. Ensi vuonna ei onnistu enää.

Vieläkin kivempaa oli poikalapsen mielestä iltapäivällä alkanut uimakoulu. Siitä huolimatta, ettei hän olisi ensin halunnut lähteä ollenkaan. Virpominen kuulemma jännitti, mutta uimakoulu suorastaan pelotti. Käytiin läpi sitä, mitä oletin siellä tapahtuvan ja reippaasti hävisi poikalapsi lopulta pukuhuoneiden suuntaan. Asiaa ehkä auttoi, että serkkutyttökin oli samalla kurssilla. Tyttölapsi oli nukahtanut ajomatkalla autoon, joten istuskelin sitten uimakoulun ajan autossa ja luin romaania. Kivoista kivointa, sanoi poikalapsi silmät säihkyen tunnin jälkeen, ja päänkin oli uskaltanut laittaa veden pinnan alle.

Mitä tästä opimme? Ensinnäkin, että lapsia ei kannata aina uskoa, kun ne sanovat, etteivät halua tehdä jotain. Toisekseen, että itsekin olisi välillä hyvä muistaa, että jokin juttu voi olla kivoista kivointa, vaikka sen kokeileminen alkuun pelottaisi.

Niin että hyvää palmusunnuntaita vaan!   

Ajassa

Kävin eilen illalla kurkkimassa revontulia useampaan otteeseen, mutta vasta puolenyön aikaan näin ne kunnolla. Komeat olivatkin. Istuskelin yöpaidassa takaoven rappusilla ja tiirailin pää kenossa taivaalle.  Täytyy muistaa käydä katsomassa ulkona tänäänkin, kun niitä voisi ilmeisesti vielä nähdä. Tosin en kyllä ajatellut olla hereillä enää puolelta öin, kun tänään ei ole pakko tehdä enää enempää käännöstöitä. Sen sijaan teologian kirja pitäisi avata, ettei esseen kirjoittamisen kanssa tule liian kiire. Juha Pihkalan Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta on lukulistalla ensimmäisenä, ja se vaikuttaa sisällysluettelon perusteella hyvin mielenkiintoiselta.

Saksan käännöstyö on taas aikataulussaan, ja olin jo odotellut huhtikuun puoliväliä, jolloin pääsen siitä eroon. Pari päivää sitten kuitenkin sama firma tarjosi uutta käännöstyötä. Vähän aikaa piti miettiä, otanko sen vastaan, mutta kun ne pari isompaa englanninkielistä juttua ilmeisesti menivät ohi, niin päätin tänään vastata myöntävästi. Tai esitin tarjouksen: kaksi kertaa se summa rahaa per sivu kuin ensimmäisestä hommasta ja yhtä pitkä työskentelyaika, vaikka uusi työ on reilusti puolet lyhempi. Tarjous meni läpi välittömästi, joten olisin ilmeisesti voinut pyytää vieläkin enemmän. En edes halua ajatella, kuinka paljon enemmän olisin voinut saada tästä nykyisestä käännöstyöstä. Oppia ikä kaikki. Nyt elän sitten saksankielistä autoilumaailmaa toukokuun loppuun asti.

Pitänee soittaa joku päivä verottajalle ja selvittää, missä menee se raja, että näitä töitä varten tarvitsee freelancer-verokortin. Ei näillä rahoilla vieläkään itseään elättäisi, mutta lisättynä kaikkeen muuhun – hoitovapaatukiin, lapsilisiin ja elatustukiin sekä toimitussihteerin palkkioon – pääsen kuitenkin jo kummasti työtätekevän ansioihin. Niin kyllä pitääkin, koska kyllä tässä työtunteja myös kertyy. Ja työt pyörivät mielessä niin, ettei sinne mitään muuta oikein edes mahdu. Paitsi tietysti kevättä ja puutarhaa. Jotkin eläimen pahalaiset ovat taas käyneet syömässä osan kevätkukista. Murrr.

Päivän positiivisin kokemus oli keskustelu poikalapsen kanssa lempijutuista. Välillä vähän muutakin kuin dinosauruksia, hirviöitä ja mielikuvitusmaailmaa. Hyvä havainto itselle oli, että muuttamalla omaa käytöstään saa aikaan muutoksia myös toisessa.

Hyvää yötä

Jäipäs tämä myöhään. Saa nähdä, ennättääkö keskiviikon puolelle vai tuleeko torstaille kaksi kirjoitusta.

Sain lapset nukkumaan tuntia tavallista myöhemmin, kun käytiin taas serkkutytön kanssa pyörimässä HopLopissa. Eikä taaskaan omalla kustannuksella. Henkilökohtainen syntymähoroskooppi oli sitä mieltä, että minun pitäisi oppia olemaan elämättä muiden kustannuksella, mutta ihan täydellisesti en ole ehkä vielä sisäistänyt sitä. Hauskaa joka tapauksessa oli. Tyttölapsi otti vähän viime kertaista rauhallisemmin, mutta poikalapsi juoksi posket punaisina. 

Illalla piti taas edistää käännöstöitä. Sain juuri valmiiksi näytetyön, joka toivottavasti muuttuu isommaksi tilaukseksi. Kyse on nimittäin lyhyestä kirjasesta tai oppaasta, jonka suomentamisessa sai käyttää ihan mielikuvitustakin. Tuntui melkein enemmän kirjoittamiselta kuin kääntämiseltä. Kaunokirjallisuuden kääntäminen olisi varmaan juuri tällaista, eikä sekään olisi lainkaan hassumpi ammatti.

Ihana elämä

Tänään olen nauranut enemmän kuin pitkään aikaan, viihtynyt Helsingissä (vai Vantaalla? potato, potatoe) paremmin kuin ehkä koskaan, nauttinut kodistani ja löytänyt itsestäni varasäiliön äidillistä kärsivällisyyttä.

Päivä alkoi herätyksellä kello kuudelta, mitä ei ole tapahtunut varmaankaan vuosiin. Selvisimme ovesta ulos eikä siinä vaiheessa kärsivällisyys ollut vielä käynyt tervehtimässä. Kiire, kiire on mantra, joka saa minut tärisemään. Tosin yksi päivän muistutuksista oli, että kiire on pään sisäistä eivätkä pienen myöhästymisen seuraukset yleensä ole katastrofaalisia. ”Onko meillä kiire?” kysyi poikalapsi myöhemmin päivällä käveltäessä kerhoon. ”Kuule äiti, ne ottaa lapsia vielä sisään sinne, vaikka kerho on jo alkanut.” Niinpä. 

Päivän vähemmän henkevä opetus oli, ettei navigaattoriin voi aina luottaa. Se on kone, joka tietää kyllä, missä menee tie ja missä on mikin talon numero. Sen sijaan se ei ymmärrä, ettei jalkakäytävän läpi voi ajaa parkkipaikalle tai että sairaalakompleksin sisäänkäynti on toisella puolella rakennusta. Ensimmäisestä ongelmasta seuraus oli se, että olin hivenen myöhässä lasten tiputtamisesta hoitoon. Toinen myöhästytti minua pari minuuttia lisää hammashoitolaan selviämisestä.

Loppujen lopuksi olin kuitenkin Ruskeasuolla viisi minuuttia yli kahdeksan, mikä oli ehkä aivan täydellinen aika. Olin nimittäin saanut takin pois päältäni ja täytettyä pari kohtaa jostain potilasselvitteestä, kun nuori mies tuli huutamaan nimeltä ja kysyi, suostuisinko hammaslääkäriopiskelijan potilaaksi puoleen hintaan, opettajat tietysti tarkistavat työn. Universumi on yhä nuukailuprojektini puolella. Tosin nuukailua olisi edesauttanut enemmän se, jos olisin hoidattanut hampaan heti sen lohjettua ja selvinnyt paikkauksella. Nyt edessä on se juurihoito. Opiskelijat olivat erinomaisen kohteliaita ja osaavia, vaikka prosessi varmasti normaalia hitaampi olikin. Puudutteen vuoksi juurihoito on hammaslääkärikäynneistä kaikkein mukavinta, joten mikäs siinä oli makoillessa. Suorastaan rentouttavaa.

Lapset olivat myös viihtyneet erinomaisen hyvin. Kiitollisuuslistan kärkeen pääsee varmasti pitkäksi aikaa se, että sain lapset näin lyhyellä varoitusajalla ihanaan hoitoon. Kävin kerran paikkauttamassa hampaan, niin että poikalapsi oli mukana ja istui maksimissaan yksivuotiaan tyyneydellä rattaissa mutustamassa rusinoita. Näiden kahden vilpertin kanssa se ei toimisi edes hätätilanteessa.

Hurautimme yhdessä N:n kanssa kaupoille hammaslääkärin jälkeen ja opin, että Tikkurilasta pääsee Tammistoon muutenkin kuin Kehää pitkin. Keskustan ja ruuhkajunien lisäksi voisin ottaa välttelemisprojektiin mukaan Kehät. Vaikka nopeita ja tehokkaita niin ne ovat myös hyvin rumia. Kehää pitkin huristellessa pitää sulkea ajatuksistaan ja silmistään ympäristö, sen sijaan pienempiä reittejä ajellessa löytää kodikkuutta ja kauneutta. Jotenkin siinä huristellessa oivalsin, että voisin ottaa projektiksi myös pääkaupunkiseutuun tutustumisen ja tänne asettumisen. Tämä kaupungin valtavuus on hukuttanut minut, enkä ole osannut pilkkoa sitä pienemmiksi. Täälläkin voisi olla omat kulmat: oma kirjasto ja oma uimahalli ja oma elokuvateatteri.

Ihastellessani N:n kaunista uutta kotia näin myös jotenkin omani toisin silmin. Minun kotini ei ole uudenuutukainen, mutta se ei estäisi vetämästä vähän maalia pahimmin kuluneisiin oviin ja seiniin. Minunkin kodissani on makuuhuoneita yksi vähemmän kuin asujia, mutta se ei estä sitä, ettemmekö voisi asua tässä vaikka seuraavat 20 vuotta. Olohuoneessa voi aivan hyvin olla yksi sänky joskus muutaman vuoden kuluttua.

Tyttölapsi ei nukahtanut kerhomatkalla. Työnteosta ei oikein tullut mitään, kun tyttölapsi sai hervottoman kikatuskohtauksen ja halusi leikkiä kunnes väsähti. Kaiken kaikkiaan parempi niin. Töitä riittää, naurua mahtuisi maailmaan enemmänkin. Ja nukkuihan neiti sitten lopulta. Puoli kolmesta melkein viiteen, jolloin kävin herättämässä, ettei ilta menisi täysin valvomiseksi. Poikalapsellakin oli hyvä päivä ja iso halipula pitkästä aikaa.

Hyvä päivä, läsnäolon päivä. Tällaista enemmän.

Aktiivinen elämä jatkuu

Pitkästä aikaa ennätti aamupäivällä vähän siivotakin. On ollut niin kiireistä, että alkoi jo vähän tuntua, että kämppä kaatuu päälle. Pari kirjaa on myös varattu seuraavaa teologian kurssia varten ja artikkelien oikovedokset lähetetty tarkistettaviksi.

Viikonlopun lomamoodin jälkeen oli hetki sitten odottamassa jälleen yksi pikkukäännös. Tämä kotona työskentely on kivaa, vaikka lasten kanssa tietysti keskittyminen ei ole parasta mahdollista. Syyllisyys uhkaa myös vaivata, kun leikkimisen ja huomioimisen sijaan yrittää tehdä töitä. Mutta ilman lapsia ei työnteossa olisi mitään järkeä. Jos olisin lapseton sinkku, minulla olisi aikaa loputtomasti työnteolle, mutta se tuntuisi merkityksettömältä: ”minkä takia minä tässä raadan, kun elämässäni ei ole pointtia”. Vaikka välillä hyvin mielellään ottaisi siitä kuuluisaa omaa aikaa, lapsukaiset kuitenkin antavat elämälle tarkoituksen.

Tänään satoi enemmänkin, jopa räntää, mutta ensi viikoksi on luvassa auringonpaistetta ja yhtenä päivänä seitsemän astetta plussaa. Pian pääsee oikeasti istumaan terassin rappusille kirjan ja kahvikupin kanssa. Odotan sitä jo kovasti. 

Nyt pitäisi saada vielä yksi Saksan teksti käännettyä. Jarruletkujen iloiseen maailmaan siis. Toivottavasti se sujuu kohtuuajassa, koska haluaisin tänään vielä viettää hivenen aikaa joko Voi hyvin -lehden tai fantasian parissa.

Carpe diem

Onpahan ollut kiireinen päivä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni en meinannut viime yönä saada unta ja pyörin hereillä vielä kolmen aikaan. Hammaskin vähän vihoitteli ja päätin sitten jossain vaiheessa pyörimisen sijaan lukea romaania. Nukahdin onneksi lopulta, mutta yhdeksän maissa herätessä oli kyllä melkomoisen tokkurainen olo.

Aamupäivällä ehdittiin kauppaan, ja lounaan jälkeen vietiin poikalapsi kerhoon. Tyttölapsi ei nukahtanut, mutta sain silti vähän töitä tehtyä. Ja kaksi viikkoa lisäaikaa saksan käännösprojektiin, mikä tuli ehdottomasti tarpeen. Varsinkin, kun pienempiä käännöstöitä pukkaa tällä hetkellä enemmänkin. Kolmekymmentä päivää nyt kirjautuneena palveluun ja ansaittuna 96 dollaria, mikä tämän päivän kurssiin tekee 84 euroa. Tarjolla olisi ollut yksi vähän isompikin työ, mutta siitä oli pakko kieltäytyä, koska aika ei enää yksinkertaisesti riitä.

Kerhon jälkeen pyörittiin hetki pihalla kevättä tekemässä. Kevätkukat ovat työntäneet jo lehtiään maan pinnalle ja pihakivetys on lumesta sula. Aikaisin tulee kevät tänä vuonna tätä vauhtia, mutta yhtään en valita.

Iltapäivällä huristeltiin serkkutytön kanssa HopLoppiin. En ole aikaisemmin käynytkään Vantaalla, mutta hieno oli paikka ja jälkikasvu tykkäsi aivan täysillä. Hyvin punaposkiset lapset olisivat viihtyneet sulkemisaikaan saakka. Itsekin tykkään kiipeillä ja ryömiä labyrinteissa, mutta täytyy myöntää, että välillä sain tehdä töitä pysyäkseni yksivuotiaan perässä. Ei ole kunto ihan paras mahdollinen.    

Talven iloja ja töitä

Olen vasta viime aikoina tajunnut, että talviulkoilu – tai siitä nauttiminen – on aivan selkeä välinelaji. Ensinnäkin ne toppahousut ovat aivan mainiot, mutta myös esimerkiksi potkukelkka. Toissapäivän kylmän talvisesta lumimaailmasta on yhtäkkiä siirrytty vesilammikoihin ja jäähän; katolta tuli viime yönä lumi alas hirveän rytinän kanssa. Ulkoilu yhden energisen koirulin kanssa jääteillä on tuskaa, sen sijaan ulkoilu energisen koirulin ja potkukelkan kanssa on huisin hauskaa. Vedettiin suoraa tietä minkä ehdittiin, koira juoksi ja minä potkin vauhtia, ja me suorastaan kiisimme. Ihan kuin jossain Astrid Lindgrenin romaanissa.

Lisää hauskuutta haettiin tänään Kylpylästä. Syömässä olen käynyt siellä kerran, mutta en koskaan kylpylän puolella. Tyttölapsi panikoi taas tavalliseen tapaansa suihkua, mutta onneksi tykkäsi kovasti altaista, varsinkin kun siellä oli varattu tosi kivasti lapsille erilaisia vesileluja. Poikalapsi painoi menemään uimarenkaallaan ja olisi jatkanut paljon pidempäänkin. Mukavaa oli kaikilla, vaikka ei olisi haitannut, jos vesi olisi ollut pari astetta lämpimämpää.

Eilinen tiedustelu on muuttunut tilaukseksi. Mitähän olen mennyt tekemään? Olen luvannut kääntää yli 40 000 sanaa autoalaan liittyviä tekstejä maaliskuun loppuun mennessä – ja haastavuusastetta lisää hippasen se, että käännökset ovat saksasta suomeen, eivät englannista. Hiihoo, eipä ainakaan ole vapaa-ajan ongelmia ensi kuussa. Toisaalta yksinumeroisista summista siirryttiin kolmenumeroisiin, ja tämä tasoittaa budjettiongelmat yli kuukauden osalta, vaikka tulosta menisi verotkin täysimääräisinä. Tätä menoa voin halutessani jatkaa hoitovapaata aivan ongelmitta siihen asti, kunnes tyttölapsi täyttää kolme.

Leppoisaa elämää

Saunanpesässä roihuava tuli on yksi maailman ihanimpia elementtejä. Liekkien leikkiä on kaunis katsella, palavan puun tuoksu on yksi parhaimmista, mitä olemassa on, puiden rätinä on musiikkia korville ja lämpö hivelee ihoa. Makuaistille ei jää mitään, mutta kaikki muut sitten saavatkin osansa.

Käytiin tänään kirjastossa, jossa olin kouluaikoina työharjoittelussa. Poikalapsi suuntasi lasten puolen DVD-hyllylle, ja minä fiilistelin hyllyjen välissä hyviä muistoja. Kirjastot ovat mahtavia paikkoja, ja tässä kyseisessä on jotain erityistä tunnelmaa.

Kirjaston jälkeen käytin ruokakaupoilla, ja poikalapsi sai jo etukäteen valita nimipäivälahjansa. Niitä toivottuja legoja tarttui matkaan, ja niitä väkerrettiin loppupäivä. Poikalapsi lähinnä väkersi, mutta välillä sain auttaa. Paketti oli itse asiassa suunnattu 8–12-vuotiaille, mutta hyvin poikalapsi siitä selvisi, vaikka ikää onkin vasta neljä ja puoli. Hieman ehkä yläkanttiin mitoitettu nämä ikärajat, vaikka tällainen pieni näpräys onkin herralle juuri omiaan.

Iltapäivällä kävin koiran ja tyttölapsen kanssa lenkillä, ja totesin, että tällaisella leppoisella loma-aikataululla koiran ja lasten yhdistelmä sujuu oikein hyvin. Koiruli pelästyi takaa tulevaa kävelijää, joka jäi juttelemaan pienistä, energisistä koirista. Sattumanvaraisia kohtaamisia. Taisi olla entisen luokkakaverini äiti. Pihaan kärryteltäessä tyttölapsi oli nukahtanut, ja koiruli halusi piehtaroida lumessa. 

Astrologinen kalenterini ilmoitti päivä pari sitten, että alkamassa on kahden vuoden ajanjakso, jolloin tapahtuu muutoksia asumiseen ja kotiin liittyvissä asioissa. Ehkä saan vihdoin potkaistua itseäni takamukseen ja tehtyä jotain muuttamisen suhteen. Kaksi vuotta on suunnilleen vielä aikaa, ennen kuin poikalapsi menee kouluun, ja siihen mennessä haluaisin päätökseni tehdä, ettei poikalapsen tarvitsisi vaihtaa koulua ja kaveripiiriä. Maaseudussa on omat ihanat puolensa, mutta ehkä pikkukaupungin leppoisampi elämänrytmi, joka kuitenkin sisältää aktiviteetteja, olisi kuitenkin se oikea ratkaisu. Ehkä kahden vuoden transiittini jälkeen minulla on se oma omakotitalo, takka, puusauna ja mahdollisesti jopa oma karvaturri vetämässä minua päivittäisille lenkeille.

Lomailua

Tänään olen ulkoillut valoisan ja pimeän aikaan. Auringonpaiste ja lämpimät toppahousut tekevät minustakin suorastaan talvenrakastajan. Vaikka lievä flunssa on taas iskenyt, niin sekään ei menoa haittaa.

Tänään otin melkein päiväunet, kun väsytti niin. Yritin saada tyttölapsen nukahtamaan päiväunille sisälle lukemalla kirkkohistoriaa sen vieressä sängyssä. Eihän se siinä pysynyt, vaan karkasi olohuoneeseen, jossa poikalapsi katseli ”mammuttielokuvaa”, ja piirteli itseään tussilla naamaan. Minä jäin lukemaan kirjaa ja sitten jossain vaiheessa melkein nukahdin siihen.

Huomenna on pakko laittaa tyttölapsi ulos päiväunille. Tänään en viitsinyt painostaa nukkumaan, kun ajattelin, että ainakin vältyttäisiin nukkumaanmenolta yhdentoista aikaan. Jälkiviisaana olisi pitänyt, sillä tyttölapsi veti sellaiset nukahtamisraivarit, ettei koskaan aikaisemmin. Hetken kiukuttelin takaisin, mutta sitten iski tyyneys. Muistin ”tämäkin menee ohi” -ajatuksen ja että johdonmukaisuus reagoinnissa kannattaa. Ei siirtymistä hyssyttelystä kanniskeluun, istumisesta makuuasentoon, vaan yksi linja. Puoli tuntia neiti varmaan pyristeli vastaan ja huusi itseään uneen, mutta menihän se ohi – suhteellisen lyhyessä ajassa jopa – ja kun pysyin ajasta viimeiset 95 prosenttia tyynenä, niin nyt olen tyytyväinen itseeni sen sijaan, että kiroaisin itseäni kuilun pohjalle huonosta äitiydestä.

Oikein erinomainen lomapäivä, vaikka olenkin toimittanut yhden artikkelin loppuun, tehnyt yhden käännöstyön ja saanut lähes 50 sivua kirkkohistoriaa luettua. Ja sukkakin on edennyt. Onhan se helppoa näin, kun äitimuori viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa.

Pitkiä pellavia - vaiko olemattomia?

Kirjauduin yhteen uuteen netin työsivustoista. Elance on niitä, joilla töistä pitää kilpailla ja tehdä tarjouksia. Vaikeampi siis saada töitä, mutta jos jalkansa saisi oven väliin, niin töistä maksettaisiin paremmin. Käännöshommia suomeen ei ole hirveästi tarjolla mutta parisen kymmentä kuitenkin. Jos olisi nuori ja lapseton ja asuisi jossain alkeellisessa bungalowissa Intian valtameren äärellä, niin näillä käännös- ja kirjoitushommilla varmaan pystyisi elättämään itsensä.  

Tuolla voisi surffailla tarjouksia loputtomiin, mutta tältä illalta täytyy laittaa stoppi. Tänään on lepopäivä ja haluan päästä vielä kirjan ääreen ja toivottavasti vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan.

Päivä meni mukavan kiireettömästi hyvän ruoan äärellä. Serkkutyttö oli hyvä yövieras ja keksi poikalapselle leikin jos toisenkin, vaikka suurin osa aikaa menikin nenä kiinni töllössä. Mikähän siinä muuten on, että lapset ovat toistensa kanssa niin erilaisia kuin aikuisten seurassa? Poikalapsella esimerkiksi on hyvin valikoiva kuulo, kun käsken häntä tekemään jotain, ja jos oikeasti haluaa tuloksia aikaan, on hyvin usein turvauduttava äänen korottamiseen. Sen sijaan kun serkkutyttö sanoo, että konttaa lattialla tai vahdi pehmoeläimiäni tai hae tuo ja vie tämä, niin poikalapsi hyppää sekunnissa. Toivottavasti on koulumaailmaan mennessä oppinut, ettei ihan aina tarvitse tehdä sitä, mitä kaverit käskevät. Se ei tosin haittaisi, jos oppisi samalla, että äitin käskyt voisi välillä täyttääkin ihan mukisematta.

Vatsa valittaa. Sukulounas tädin luona oli sen verran runsas ja monipuolinen, että sillä eläisi pari päivää. Kotiin tuomisiksi saatu vajaa kokispullo on tyhjentynyt huolestuttavaa tahtia, mikä ei parantane vatsan tilaa lainkaan. Sukulounaat ovat silti parhaita.

Ruokaa, juomaa ja kirjoja

Tänään käytiin kaupungissa – palauttamassa pari kirjaa ja lounaalla ”tosi kivan tätin” kanssa poikalapsen sanoja lainatakseni. Tarjoilijakin oli tosi kiva täti. Tuli ottamaan tilauksen pöydästä, vaikka se piti periaatteessa tehdä tiskiltä, ja oli hyvin ystävällinen. Kranttu poikalapsi sanoa paukautti tarjoilijalle, ettei jäätelöannos kermavaahtoineen ollut hyvää, ainoastaan siinä olleet vaahtokarkit eivätkä nekään olisi saaneet koskettaa jäätelöä. Tarjoilijatätipä toi sitten meidän herra nirsolle lasillisen vaahtokarkkeja ihan ilmatteeksi. Piti käydä laittamassa Amarillon sivuilla kiittävää palautetta, jos se vaikka jotain kautta kulkeutuisi tämän toisen kivan tätin korviin. Ainakin mielellään menee takaisin, kun kerrankin lapsiystävällisyys oli katossaan.

Kotimatkalla käytiin omassa kirjastossa hakemassa toinen kirkkohistorian tenttikirjoista ja poikalapselle lisää Barbapapaa ja Dinosaurus-DVD. Molemmat ovat kovasti suosiossa. Tyttölapsi nukahti matkalla kirjastosta kotiin, mikä antaa toivoa siitä, etteivät päiväunet ehkä vielä olekaan menneen talven lumia. Eilenkin laitoin päiväunille, koska lauantai-iltapäivä oli ulkoilun jälkeen totaalista raivoamista eikä nukahtamisestakaan meinannut tulla mitään.

Luin eilen vanhasta Suomen Kuvalehdestä juttua intuition harjoittelemisesta. Yhdessä tehtävässä piti miettiä kysymystä, johon on kaksi vastausvaihtoehtoa. Sitten asetetaan toinen vaihtoehto toiselle kämmenelle ja tunnustellaan sen aiheuttamia tuntemuksia, sitten sama toisen vaihtoehdon ja toisen kämmenen kanssa. Eilisen ohjelman inspiroimana mietin tietysti taas maallemuuttoa. Ensimmäisellä kerralla ei tuntunut oikein mitään selkeitä eroja, mutta toisella kerralla käsi, jossa oli maallemuutto-vaihtoehto, muuttui niin kevyeksi, etten tuntenut koko käden olemassaoloa. Sen sijaan pääkaupunkiseutu-vaihtoehdon käsivarsi tuntui hyvin raskaalta ja painavalta. Varmasti toiveajattelullakin on vaikutusta, mutta ero oli hyvin selvä.

Jaa’a, mitähän sitä sitten. Mukava ilta eikä Radler varmaankaan sitä pahenna. Ostin muutama kuukausi sitten kolme CityMarketista, kun eurolla sai tölkin. Yhden join ennen joulua, kun kävin omassa saunassa ensimmäistä kertaa lähes pariin vuoteen. Tänä iltana päätin avata toisen, kun terveellinen elämä on taas parin päivän ajan karannut jostain ovesta pakkaseen ja samaa linjaa voi sitten jatkaa loppuillankin. Sen kunniaksi kuva juhannukselta 2004 – minipullot tosin taisivat olla edellisen vuoden rapukesteiltä.

Sanoja ja paikkoja

Iltapalapöydässä on hoettu ”kakka, kakka” ja naurettu remakasti päälle. Tyttölapsi ei ole pitänyt kiirettä sanojen opettelussa. Tähän mennessä on tullut epämääräisesti ”va’pa” (vaippa), ”nna” (anna) sekä ”tää’tä” (nopeasti kuiskaten), joka tarkoittaa joko poikalasta tai tämän unikaveria Taataa – ja syvällä nenä-äänellä lausuttu ”n’nä” (nenä) ja ”ätä”, joka saattaa joskus tarkoittaa äiti, mutta todennäköisemmin on vain yleinen joka paikan äännähdys. Ensimmäinen tunnistettava ja oikealta kuulostava sana on nyt sitten kakka, ja ilo oli suuri, kun mekin tajusimme hänen toistavan sitä. Tosin en ole varma, tarkoittaako se sitä itseään vai yleistä sotkua, kun on välillä tullut hoettua kakkaa erityisesti pöydässä tapahtuvalla ylenmääräiselle sotkemiselle.

Sain tänään hivenen siivottua vaatehuonetta ja lasten vaatekaappeja. Muutos ei ollut suuren suuri, mutta ajattelin edetä taas periaatteella ”vähän kerrallaan” ja ”pienistä pisaroista suurempi puro”. Villasukkakin eteni jonkin verran.

Televisiosta tulee ohjelma Ruotsin maaseudusta. Vaikuttaa aika realistiselta: maalaisromantiikan lisäksi korostetaan rutiineja ja yksitoikkoisuutta – yllätyksettömyyttä, mikä toisaalta tarkoittaa turvallisuutta. No, ehkä”negatiiviset” kommentit olivat vain yritys neutraaliuteen. Kyllähän tuo kylä vaikuttaa sellaiselta onnelalta, että ihmetellä täytyy, kun tuollaisia paikkoja vielä löytyy maan päältä. Kirkonkylä, jota ei ole pilattu uusilla rakennuksilla ja ostoskeskuksilla. Tosin tuollakin näköjään nuoret haikailevat Mc’Donaldsin ja nettikahvilan perään. Kirkossa kastetaan 13:tta polvea saman paikallisen suvun jäsentä. Kateeksi käy ihmiset, joilla on tukevat juuret jossain ja konkreettisestikin maata, jossa ne ovat kiinni.  

Kunhan tämä loppuu, taidan yrittää kirjoittaa taas jotain. Pitkästä aikaa. Eilisessä Upeaa työtä -kirjassa kehotettiin pitämään viikoittain tai kuukausittain power hour: tekemään jotain pelottavaa tunnin ajan. Kirjoittamisen kynnys on noussut viime aikoina. Jossain piileksii epävarmuus siitä, etten kuitenkaan osaa tuottaa mitään hyvää. Power hour on siihen omiaan, koska sen aikana on lupa epäonnistua.

*****

Paria tuntia myöhemmin. Ihana power hour. Olenko koskaan muistanut mainita, kuinka ihanaa kirjoittaminen on. Ehkä yritän tästä lähin lähestyä kaikkea tällä asenteella: epäonnistuminen on sallittua. 

Lapsellista arkea

Tänään tapahtui pienimuotoinen ihme. Tyttölapsi nukahti ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella kärryteltäessä kohti poikalapsen iltapäiväkerhoa. Pieni nuhanenä tarvitsi ilmeisesti ylimääräistä lepoa, mutta niin tarvitsin minäkin. En olisi voinut vielä viisi vuotta sitten ymmärtää, kuinka rentouttavaa voi olla syödä lounasta hiljaisuudessa ja rauhassa lehteä lukien. Hesari on tauolla ja pysyy, mutta tänään tuli Käsikädessä-lehti.

Lounaan jälkeen sain tehtyä uusimman käännöstyön. Tähänastisista kaikkein helpoin ja nopein. Kääntäminen on todella kivaa, mutta samalla oppii myös uutta sanastoa. Nyt tiedän esimerkiksi, mitä on neilikka (clove), maustepippuri (allspice), meirami (marjoram) ja potka (hock) englanniksi. Aikaisemmat käännöstyöt ovat käsitelleet pelimaailmaa, luottokortteja ja nettikasinoita. Kaikkea siis laidasta laitaan ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä paljon muuta.

On se hämmentävää, miten paljon oma aika vaikuttaa. Olisin varmaan tehnyt lähes samat asiat, vaikka tyttölapsi olisi ollut hereilläkin, mutta tulos oli silti aivan eri. Päivä on hymyillyt, ja olen jaksanut leikkiä ja olla paljon kärsivällisempi.

Reilu tunti sitten ovikello soi. Yksi naapureista kysyi, voisivatko hänen tyttärensä ja poikalapsi joku kerta leikkiä yhdessä. Nyt kun Pikku Kakkonen on katsottu, ne bondaavat lastenhuoneessa ja tutkailevat meidän leluja ja vaatekaapin sisältöä. Tästä minä tykkään. 

- Kuinka vanha sun äiti on?

- Se on jo tosi vanha. Se ei kasva enää tosta pidemmäksi.