Talousviidakko

Tänään on juhlittu lasten pikkuserkkujen synttäreitä. Aika rientää ja välillä sitä aina muistaa, ettei itsekään ole enää niin nuori. Herkkuja on myös vedetty koko tammikuun edestä. Kotiin palatessa ei ollut yhtään nälkä, vaan iltapala meni teekupillisen voimalla. Onneksi terveellinen elämä sujuu tällä hetkellä hyvin, ja pahimmasta jouluajan mässäyksestä on kohta tippunut kolme kiloa. 

Sain eilen harjoitustehtävän kirjoitettua, ja sisareni opastamana päätin jättää opettajan paikkojen mahdollisen haun myöhempään kevääseen ja sijaisuuksiin. Tänä iltana otetaan siis rennosti. En ole vielä varma, tarkoittaako se sukan neulomista ja televisiota, fantasiaa, pikkuserkuilta saatua (lasten) puutarhakirjaa vai netin downshiftaus-blogeja. 

Googlasin aamupäivällä ”downshiftaus blogi” ja päädyin leppoisan maalla elämisen sijaan jonkun miehen kirjoittamaan blogiin ja siitä eteenpäin toisiin yhtä miehisiin. Niissä on jännällä tavalla toisenlainen näkökulma, joka tuntuu tiivistyvän ajatuksiin ”kuinka sijoitan niin järkevästi, että kykenen elämään tuotoilla” ja ”kuinka teen lisää rahaa sivutöillä”. Rahanteko muutoin kuin yhdeksästä viiteen palkkatyöllä toisin sanoen. Hyvin toisenlainen näkökulma kuin naisten blogeissa – eikä välttämättä kaikilta osin sitä, mitä itse ymmärrän downshiftauksella – mutta nämä tuovat realismia oikeaan elämään. Kirjoituksissa on myös hyvin selkeää järkeä, mutta valitettavasti niissä on kyse talouden ja osakkeiden ja sijoittamisen maailmasta, jonka koen vieraaksi ja pelottavaksi. Siinä maailmassa ei selviä mutu-tuntumalla. Ei selviä todellakaan, ei, mutta hemuli vieköön ajatuksissa on järkeä. 

Sivutöissä ei ainakaan ole kyse sijoitusmaailmasta ja riskeistä. Säästöillä eläminen ei auta lähemmäksi riippumatonta elämää. Pitäisi kehittää sivutyö. Tai siis toinen tämän nykyisen homman lisäksi. Tässä kuussa katsoin, mihin kulutin, mutta menot tulevat silti olemaan noin 400 euroa suuremmat kuin tulot. Täytyy ryhtyä pitämään budjettia säännöllisesti, mutta luulen, että se on aika tyypillinen tulos. Säästöjä onneksi on, mutta järkevyyden vuoksi pitäisi hankkia se sivutyö ja saada budjetti tasapainoon.    

Sisäistä kulinaristia - tai ainakin kokkia - etsimässä

Hohhaa, ensi viikon ruokalista tehty ja kauppalappu laadittu. Tämän terveellisen elämän kunniaksi aion jättää herkkuja ostamatta ja kokeilla sen sijaan joitain uusia ruokalajeja. Poikalapsi ei tule pitämään aurajuustopastasta tai chili sin carnesta, mutta eipä tuo toisaalta pidä paljon muustakaan. Kotona olossa on se hyvä puoli, että ennättää välillä laittaa ruokaa. Tai leipoa – ajattelin tehdä taas peltileipää, kun vanha puuro ja viili pitää piilottaa jonnekin, ja kokeilla lankkuleipää.

Ajatus ruoanlaitosta ei ole mitenkään äärettömän kiehtova, mutta itse tekeminen on kyllä ihan hauskaa. Kunhan muistaa ennakoida. Yleensä ryhdyn ajattelemaan ruokaa vasta, kun minulla on nälkä. Sen seurauksena olenkin alkanut opetella ruoanlaittoa vasta lasten syntymän jälkeen. 

Tänään on tehty lumitöitä ja käyty vieraisilla poikalapsen leikkikaverin luona, mikä oli mukavaa. Riidelty vähän poikalapsen kanssa, mikä ei ollut niin mukavaa. Siitä huolimatta päivän – tai ainakin illan – saldo tukevasti plussan puolella.  

Pieniä, hyviä muutoksia

Tein kevennettynä hesarin lyhyen tehojumpan. Ei ollut pitkä eikä kovin vaativa, mutta askelkyykkyjen jälkeen jalat ilmoittavat suureen ääneen, ettei tällaisia liikkeitä ole tehty pitkään aikaan.

Olen kyllä tyytyväinen itseeni. Pitkästä aikaa lyhytkin jumppa. Tavaran pois heittäminen yhdistettynä puuhaamiseen alkaa näkyä siistimpänä kotina - ja vähempänä vatvomisena. Banaanijugurttikakun tekemisen sijaan heitin viilin loput possusuikaleiden joukkoon ja lämmitin cocktailpiirakoita. Tauko kahvista ja veden juominen puolisen tuntia ennen ja jälkeen aterioita, muttei aterioiden yhteydessä tekee hyvää vatsalle. 

Ai jai, koti on kyllä maailman paras paikka. 

Voi olla, että hylkään kuitenkin ajatuksen seikkailemisesta ensi vuonna. Harkinnassa oli asunnon laittaminen vuokralle, keväällä pari kuukautta jossain lämpimässä, puoli vuotta maalla ja mökillä, pari kuukautta esimerkiksi Berliinissä ja joulu Suomessa. Asunnon vuokraaminen kalustettuna kuitenkin epäilyttää, ja tyhjentäminen ja tavaran varastointi ei ole ihan ilmaista. 

Lasten kanssa matkustaminen ei ole myöskään ihan sama kuin reissaaminen omin päin. Eilisessä Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli juttua Wittenbergistä, joka sijaitsee alle tunnin junamatkan päästä Berliinistä. Juuri sellainen keskiaikainen kaupunki – ja jopa hyvin sodasta säilynyt – jollaisissa rakastin vierailla Frankfurtin aikoina. Lasten kanssa hidas hiljainen haahuilu keskiaikaisissa kaupungeissa ei kuitenkaan onnistu.

Ehkä lähdenkin vaikka toukokuussa pariksi päivää itse jonnekin Keski-Eurooppaan, ja heittäydyn syksyllä vastuulliseksi aikuiseksi. Haen töitä ja jatkan opintoja. No, sitä on turha miettiä tänään. Muutan kuitenkin mieleni vielä sata kertaa.  

Eteenpäin elävän mieli

Hyvinvointihaasteessa piti tänään tehdä kymmenen minuutin ohjattu kehoharjoitus.  Kylläpäs tuntui mukavalta, kun ei ole pitkään aikaan tehnyt mitään vastaavaa. Selkä ja hartiat naksuivat oikein kunnolla. Olen yrittänyt jatkaa myös haasteen tehtävää, jonka mukaan pitäisi juoda päivittäin kaksi litraa vettä.  Tiukkaa kyllä tekee. Puolitoista litraa olen saanut vähintään juotua, kun olen kaatanut veden aamuisin valmiiksi. Iho ainakin kiittää, jos ei muuta.

Tänään korjattiin joulukuusi pois. Olohuoneessa on taas tilaa, ja mielikin valmiimpi katsomaan eteenpäin. Poikalapsi on asettanut odotukset pääsiäiseen, mutta itsellä siintää tähtäimessä ehkä enemmänkin tammikuun loppu. Teologian kurssia varten pitää kirjoittaa lyhyt essee, mikä ei ole ongelma. Sen sijaan pitää harkita, onko minulla aikaa ja energiaa kirjoittaa yksi lyhyehkö juhlakirja-artikkeli, jonka olen periaatteessa luvannut tehdä. Tässä suhteessa parannusta on onneksi tapahtunut. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja sanomaan ei – myös perumaan jälkikäteen asioita – jos koen, että minulla ei tietyllä hetkellä ole voimavaroja johonkin. 

Nyt ainakin on rento, vaikka fyysisesti väsynyt olo. Olen nukkunut – tai nukahtanut – vähän huonosti viime öinä, mutta rentoutustehtävä toimi ja tänään alkoi taas ihana torstaikerho. Illaksi ei ole enää velvoitteita, vaan saan käpertyä kirjan viereen. Ei hassumpaa, ei hassumpaa.  

Kuninkaallista arkea

Tänään olen miettinyt, kuinka onnekas ihminen oikeastaan onkaan, että lautaselta löytyy monipuolista ruokaa. Jos katsoo historiaa tai tämän päivän globaalia maailmaa, niin se ei suinkaan ole itsestäänselvyys. On tammikuu, pakkasta kymmenen astetta ja sadonkorjuukausi jo kaukana takana, mutta kaapeista löytyy kurkkua ja tomaattia, salaattia ja perunaa, mustikoita ja puolukoita. Täällä pohjan perukoilla sieltä löytyy jopa mozzarellaa, kvinoaa ja soijakastiketta sekä nuudeleita, joihin sorruin heräteostoksena kaupassa käydessä.

Elän kuin monien aikojen kuninkaalliset konsanaan.

Se on aika kiitollisuutta herättävä tunne.

Tyytyväinen puolestaan olen siihen, että kaapeistani ei tällä hetkellä löydy herkkuja. Suklaakeksit ja viimeisetkin kuivakakun murenat on syöty pois. On jälleen kerran aika aloittaa terveellinen elämä. Viime vuonna huoahdin helpotuksesta aina lasten nukahdettua ja kaivoin jotain hyvää esiin. Sen seurauksena kiloja on kymmenen enemmän kuin vuosi sitten ja talven rasvavarastoa riittää. Koska lähes kaikki housuni alkavat jo protestoida tätä vastaan, on aika tehdä jotain.