Sataa sataa ropisee

Tänään paitsi satoi vettä, niin myös tuuli varmaankin lähes myrskylukemissa. En istuttanut kukkia, koska emme edes selvinneet ovesta ulos. Aika järkyttävää sinänsä. Sen sijaan voin tyytyväisenä todeta, että kolmasosa kuukauden käännöstyöurakasta on tehty, ja kahdesta dokumentista ensimmäinen lähetetty takaisin firmalle. Toinen on teknisempää asiaa, ja sen takia kääntäminen tulee olemaan varmaankin vähän hitaampaa. Myöskin sen takia, että jälkimmäisen dokumentin englanninkielinen käännös ei suoraan sanottuna ole kovin hyvä. Sanoisinpa melkein, että surkea. Vaikka oma saksasta suomeen käännöksenikään ei ole kaikkein sujuvinta ja monivivahteisinta kieltä, niin kyllä se tuon voittaa helposti.

Horoskooppi käski tehdä tänään olostani niin nautinnollista kuin kehtaan, jolloin elämä palkitsisi minut iloisilla yllätyksillä. Pitäisiköhän aloittaa nyt ja kaivaa romaani esiin. Tosin luulen, että iloisia yllätyksiä varten olisi pitänyt siirtyä nautinto-osastolle jo vähän aikaisemmin. Tai selvisihän lastenhoito ensi viikon hammaslääkärikeikkaani varten tänään. Se oli iloinen ja huojentava yllätys. Kiitos E!

Kesä on saapunut

Tänään on ollut kesän ensimmäinen oikeasti lämmin päivä. Käytiin hankkimassa vähän lisää kesäkukkia ja poikalapselle uimalasit. Imuroin auton katsastusta silmällä pitäen, ja totesin, että ruohonleikkurissa ei olekaan pelkäämääni vikaa, vaan johdossa on jonkin asteinen kosketushäiriö. Imuroiminen onnistui ongelmitta, kun jatkojohto oli koko ajan maassa paikallaan, mutta ruohoa leikatessa johtoa täytyi välillä pitää tietyssä asennossa. Parempi näin, koska uusi johto maksaa huomattavasti vähemmän kuin uusi ruohonleikkuri. Tosin sain kyllä pihan leikattua, vaikka se olikin hivenen rasittavaa, joten en ehkä hyökkää johtokaupoille aivan välittömästi.

PayPal ilmoitti, että varat tililläni on toistaiseksi jäädytetty, koska olen ylittänyt vuosittaisen 2500 euron tulorajan. Piti laittaa sinne menemään kuvaa passista ja osoitetiedoista henkilötietojen varmistamiseksi joidenkin EU-säännösten edellytysten mukaan, jotta tilin saa taas käyttöön. Aktivoidessani PayPaliä muutama kuukausi sitten en uskonut, että mitenkään voisin päästä tuon rajan yli, mutta aika nopeastihan se kävi. Yhtäältä todella hieno summa ansaituksi pelkillä freelancer-käännöksillä, vaikka toisaalta vain pari sataa enemmän mitä ennen sai palkkana käteen yhdessä kuussa. Mutta olen tyytyväinen, hyvin hyvin tyytyväinen. Varsinkin kun en ole vielä tehnyt yhtään mitään muuta näiden töiden hankkimiseksi kuin ilmoittanut tietoni sinne Fiverr-sivustolle. En ole kilpaillut yhdestäkään työstä enkä lähestynyt yhtä ainoaa käännösfirmaa tai muutakaan potentiaalista työnantajaa.

Tänään on näköjään myös eläinpäivä. Katselimme lasten kanssa ikkunasta pari tuntia sitten jänistä, joka istui nurmikolla pesemässä takakäpäläänsä ja syömässä ruohoa. Juuri nyt puolestaan vieressäni olevasta avoimesta takaovesta yritti kävellä sisään valkoinen kissa. Verhot vain heilahtivat ja kun käännyin katsomaan, niin verhojen välistä kurkkasi pörröinen valkoinen naama. Kääntyi kyllä saman tien takaisin, kun huomasi minut. Onhan nuo kyllä aika söpöläisiä, mutta itse jos ottaisin vielä joskus kissan, niin sen pitäisi myös ehdottomasti päästä ulos. En kestä untani häiritsevää aamuöistä mouruamista ja leikkimistä enkä myöskään hiekkalaatikon hajua. Normaali yönsä ulkona viettävä ja siellä myös vessapuuhansa hoitava kissa sen sijaan olisi ihan mukava otus kotia jakamaan. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, jos kissat vaeltavat vapaana, mutta en ehkä kehtaisi itse antaa omani ulkoilla kaupungissa. 

Luovuuden ja vapauden kutsu

Tänään yritin olla luova, koska poikalapsen kerhossa oli vappunaamiaiset. Alun perin harkinnassa oli jo kertaalleen syksyllä toteutettu merirosvo, mutta sitten poikalapsi päättikin, että hän haluaa olla hirviö. En aikonut lähteä ostamaan hirviöasua, joten kotoa löytyvällä varustuksella piti selvitä. Poikalapsi tuntui olevan sitä mieltä, että pelkässä dinosauruspaidassa on hirviöainesta, mutten ollut yhtä vakuuttunut. Koristeltiin sitten (taloyhtiön roskakatokseen syksyllä tyrkylle jätetty ja sieltä käyttöön nappaamani) pyöräilykypärä viime vuonna syntymäpäivälahjaksi saaduilla käärmeillä ja muilla vähänkään pelottavamman puoleisilla otuksilla. Tai no ylipäätään niillä otuksilla, jotka vielä lelukaaoksen keskeltä löydettiin. Poikalapsi oli tyytyväinen lopputulokseen.

Poikalapsen kerhoillessa istuttiin tyttölapsen kanssa hiekkalaatikolla. Tai tyttölapsi istui ja minä luin teologian kirjaa. Yritin lukea sitä eilen illallakin, mutta en saanut silmiä millään pidettyä auki, vaikka kello oli vasta puoli kymmenen. Annoin sitten periksi ja lähdin lukemaan romaania. Se ei vaadi keskittymistä vaan heittäytymistä tarinaan, joten ei aiheuttanut lainkaan samanlaista nukahtamisreaktiota.

Sain myös englanninkielisen käännöksen lähtemään eteenpäin ja alustavasti oli puhetta, että samasta osoitteesta voisi tulla uusiakin käännöstöitä. Mikä olisi hienoa, koska sitä kirjaa oli oikeasti mukava kääntää. Rahatkin napsahtivat paypal-tilille. Laskeskelin, että saksankielinen vielä kesken oleva käännös mukaan luettuna olen tässä kevään aikana ansainnut käännöksillä bruttona vähän reilut 1500 euroa. Alussa epäilemäni 60 euron kuukausipalkkio on siten napsahtanut yli keveästi, ja budjetin tasapainottamisnäkökulma toteutunut kivasti.

Elämiseen tämä tahti ei vielä riittäisi, mutta toisaalta olen joutunut kieltäytymään viimeisen parin viikon aikana kaikista uusista tarjouksista. Jos päivän voisi käyttää työntekoon, niin kyllähän sitä ennättäisi tehdäkin enemmän. On nimittäin ollut taas sellainen päivä, jolloin ajatus kotoa suoritettavasta freelancer-elämästä on tuntunut hyvin houkuttelevalta. Hidasta elämää -sivulla muistuteltiin tänään siitä, ettei kaikkien tarvitse kulkea elämässä samoja polkuja. Se kuiskutteli hiljaa kysymystä, onko freelancer-tyyppinen elämä mahdotonta, koska se on a) epärealistista (ei riittävästi rahaa elämiseen) vai b) koska se on epätyypillistä eikä yleisesti tallattu polku. Koska jos vastaus on b, niin silloinhan se ei olekaan mahdotonta vaan vaatii vain rohkeutta ja hyppäämistä. Ja epävarmuuden sietämistä.

Juurihoitoa, legoja ja käännöstöitä

Tänään vietin aamupäivän juurihoidossa, mikä ei ollut aivan niin rentouttavaa kuin etukäteen kuvittelin. Kymmenessä vuodessa on hammashoidonkin alalla kehitetty kaikenlaisia uusia apuvälineitä, jotka tekevät ainakin hammaslääkärin työstä helpompaa, mutta näin potilaan näkökulmasta kolme tuntia suu koko ajan auki on vähän liikaa. Silti, kyllä se jonkinlaista rentoutusta silti tuotti, koska iltapäivällä jaksoin leikkiä lasten kanssa lahjaksi saadulla ilmapallolla ja muutoinkin tunsin oloni virkistäytyneeksi. Sitä tosin varmasti edisti myös tunnin juttelutuokio hammaslääkärikeikan jälkeen. Poikalapsi on ollut kovasti ilahtunut hoitopaikasta; tyttölapsi ei vielä osaa sanoin ilmaista iloaan, mutta jäi hyvin nätisti aamulla leikkimään.  

Kotimatkalla käytiin kaupassa. Poikalapsi on haaveillut jo jonkin aikaa legon minihahmoesitteen äärellä ja toivonut niitä syntymäpäivälahjaksi. Kun synttäreihin on vielä yli kolme kuukautta, niin kaivettiin eilen säästöpossu kaapista ja tutkittiin, paljonko se on syönyt rahaa.  Miniukot eivät maksa ihan kauheasti (kaksi viitosella), joten käytiin sitten tänään kauppareissun yhteydessä ostamassa kaksi sellaista ”omalla rahalla”. Olen vähän pitänyt periaatteena, ettei leluja ostella muuten kuin juhlina, kun a) tavaraa on lapsilla muutenkin hirveästi ja b) poikalapsen kanssa ei sitten tarvitse jankuttaa joka reissulla siitä, miksei tällä kertaa osteta jotain. Näiden hahmojen huono puoli on se, että pussissa tulee yksi random-ukko valikoimasta. Yritettiin tunnustelemalla löytää se, johon poikalapsi oli iskenyt silmänsä, mutta ei oltu siinä hyviä. Toinen ukko oli ok (lännen seriffi), mutta toinen oli se lähes ainoa tyttömäinen figuuri koko kokoelmassa. Onneksi pettymys ei ollut aivan kauhea, mutta voi olla, että poikalapsen säästöpossusta täytyy tyhjentää loputkin rahat toista keikkaa varten.

Saksannokset olivat menneet perille. Ei tullut kritiikkiä, vaan tarjous uudesta käännöstyöstä. En ole vielä vastannut, mutta varmaan teen taas tarjouksen. Tosin saa nähdä, meneekö läpi, sillä aion pyytää vähän korkeampaa hintaa. Se ulkomaisen toimiston projektipäällikkö nimittäin tarjosi minulle alustavasti sopimusta ja vaikkei heidän maksamansa palkkio ole lähellekään oikeiden kääntäjien saamia summia, niin hinta on kuitenkin lähes kolme kertaa parempi kuin sen nykyisen jenkkisivuston. Tosin en tiedä, kuinka paljon heidän kauttaan tulisi käännöstoimeksiantoja. Enkä ole aivan varma, haluanko sitoutua mihinkään sopimuksiin. Olisin ehkä tyytyväisempi, jos saisin saksalaisfirmalta saman summan tästä uudesta käännöstyöstä ja sitten syksyllä voisin katsoa tilannetta uudelleen. Toisaalta tuntuu, että tässä tilanteessa pitäisi vastata myöntävästi kaikkiin tarjouksiin, kun ei tiedä, tarjotaanko hommia uudelleen, jos nyt kieltäytyy. Mutta sitten taas toisaalta – törkeän helpostihan näitä on tullut nyttenkin. Tai törkeän ja törkeän – törkeän paljonhan tässä itse asiassa tekee töitä palkkioon nähden. En tiedä, koko kesää en joka tapauksessa aio viettää käännöstöissä.

Maalaisunelmaa

Aurinko paistoi ja käytiin taas mökillä. Ajeltiin tyttölapsen kanssa mökille kaunista kylätietä (poikalapsi meni toisessa autossa), laulettiin ”käyn ahon laitaa” – minä siis lauloin pätkää kertosäteestä ja tyttölapsi hymisi – ja näin kevään ensimmäisen perhosen. Sitruunaperhonen, joten ennustaisi hyvää kesää. Lauantaisella mökkiretkellä muuten nähtiin, kun joutsen ja hanhi lensivät kahdestaan Saimaan yli. Lienevätkö eksyneet lajikumppaneistaan vai olivatko tarkoituksella liikkeellä susiparina.

Oli mukava haravoida ja tehdä pihatöitä, kävellä metsässä. Kyllä se olisi aika mahtavaa, jos mökki olisi niin lähellä, että sinne voisi vaan bongahtaa viikonloppuisin tai vaikka arki-iltaisin. Ja jos siellä olisi aina niin paljon tekemistä, ettei tarvitsisi erikseen miettiä, mitä voisi ulkona tehdä.

Käännösrintamalla sain viestin joltain naiselta, joka väitti olevansa ulkomaisen käännöstoimiston projektipäällikkö. Kyseli hintojani ja kiinnostustani liittyä kääntäjätiimiin. En nyt vielä usko, että tämä mihinkään johtaa, mutta pirskatti vieköön tällä kääntämiselläkin voisi ehkä elää. Varsinkin jos asuisi jossain tämän kaltaisessa unelmassa.

Paluu normiarkeen

Mamma lähti tänään ennen puoltapäivää ajelemaan kotiin päin ja jäimme taas parin päivän vierailun jälkeen kolmistaan. Kyllä se vaan on niin, että kahden aikuisen voimin arki on paljon helpompaa.

Tänään oli sateinen päivä, mutta sade alkoi onneksi vasta, kun olimme päiväunikärryttelyllä tyttölapsen kanssa. En ehkä olisi laittanut ulos nukkumaan, jos siellä olisi satanut, ja sitten olisivat tarvitut päiväunet jääneet väliin. Eipähän sateen vuoksi harmittanut myöskään se, että päivä meni käännöstöissä. 

Loppuilta pitää käyttää siihen, että saan Pihkalan luettua loppuun, koska tiistaihin mennessä pitää olla essee kirjoitettuna. Alan ymmärtää, miten jotkut ihmiset pystyivät aikanaan suoriutumaan opinnoistaan nopeasti. Tämänkin esseen pituusvaatimus on vain 5-6 sivua, mutta aikaisemmin olisin varmasti varannut sille koko viikon täysipäiväistä työskentelyä. Nyt meinaan selvitä parissa illassa. Toivottavasti. Vilkaisin nimittäin juuri tyyliohjeita, ja Pihkalan lisäksi vaaditaankin hieman oheislukemistoa. Töihin siis.

Oman ajan ilo

Yksinhuoltajakotiäidin lepoaikaa – hammaslääkärikäynnit. Hehee, olen aivan virkistynyt. Ensin päivällä tunti hammaslääkärikeikalla ja myöhemmin illalla toinen tunti siskon kotiinviennissä. Takaisin päin ajaessa mietin, että tältäkö perheenisistä mahtoi tuntua ennen vanhaan. Lapset voi jättää kotiin pikkuvaimon hellään huomaan, ja itsellä oli maailma auki ja menemisen vapaus aina käytettävissä.

Nappasin paluumatkalla itselleni ylimääräiset kymmenen minuuttia ja hurautin vanhan opiskelija-asuntoni parkkipaikan kautta, kun niillä nurkilla olin. Siitäkin on jo kaksikymmentä vuotta, kun siinä talossa asuin. Aika rientää.

Saksan käännöksille ei oikein jäänyt tänään aikaa, kun yksi englanninkielinen oli taas tipahtanut tehtäväksi. Hinnannosto ja toimitusajan pidentäminen on selvästi vähentänyt tilauksia, mutta toisaalta tehdyt tilaukset ovat sitten olleet pidempiä, joten tuotto ei ole kauheasti kärsinyt. On taas kielitaidosta hyötyä globaalissa maailmassa. Hieman kyyniseksi tämä homma kyllä tekee, kun huomaa, että kaikki nämä ”kuluttajakokemukset” ja nettitarjousten ”facebook-kommentit” ovat iloisesti markkinoijien kirjoituspöydällä syntyneitä. Onkohan se kuluttajakriittisyys jo oppiaine kouluissa?  

Ajassa

Kävin eilen illalla kurkkimassa revontulia useampaan otteeseen, mutta vasta puolenyön aikaan näin ne kunnolla. Komeat olivatkin. Istuskelin yöpaidassa takaoven rappusilla ja tiirailin pää kenossa taivaalle.  Täytyy muistaa käydä katsomassa ulkona tänäänkin, kun niitä voisi ilmeisesti vielä nähdä. Tosin en kyllä ajatellut olla hereillä enää puolelta öin, kun tänään ei ole pakko tehdä enää enempää käännöstöitä. Sen sijaan teologian kirja pitäisi avata, ettei esseen kirjoittamisen kanssa tule liian kiire. Juha Pihkalan Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta on lukulistalla ensimmäisenä, ja se vaikuttaa sisällysluettelon perusteella hyvin mielenkiintoiselta.

Saksan käännöstyö on taas aikataulussaan, ja olin jo odotellut huhtikuun puoliväliä, jolloin pääsen siitä eroon. Pari päivää sitten kuitenkin sama firma tarjosi uutta käännöstyötä. Vähän aikaa piti miettiä, otanko sen vastaan, mutta kun ne pari isompaa englanninkielistä juttua ilmeisesti menivät ohi, niin päätin tänään vastata myöntävästi. Tai esitin tarjouksen: kaksi kertaa se summa rahaa per sivu kuin ensimmäisestä hommasta ja yhtä pitkä työskentelyaika, vaikka uusi työ on reilusti puolet lyhempi. Tarjous meni läpi välittömästi, joten olisin ilmeisesti voinut pyytää vieläkin enemmän. En edes halua ajatella, kuinka paljon enemmän olisin voinut saada tästä nykyisestä käännöstyöstä. Oppia ikä kaikki. Nyt elän sitten saksankielistä autoilumaailmaa toukokuun loppuun asti.

Pitänee soittaa joku päivä verottajalle ja selvittää, missä menee se raja, että näitä töitä varten tarvitsee freelancer-verokortin. Ei näillä rahoilla vieläkään itseään elättäisi, mutta lisättynä kaikkeen muuhun – hoitovapaatukiin, lapsilisiin ja elatustukiin sekä toimitussihteerin palkkioon – pääsen kuitenkin jo kummasti työtätekevän ansioihin. Niin kyllä pitääkin, koska kyllä tässä työtunteja myös kertyy. Ja työt pyörivät mielessä niin, ettei sinne mitään muuta oikein edes mahdu. Paitsi tietysti kevättä ja puutarhaa. Jotkin eläimen pahalaiset ovat taas käyneet syömässä osan kevätkukista. Murrr.

Päivän positiivisin kokemus oli keskustelu poikalapsen kanssa lempijutuista. Välillä vähän muutakin kuin dinosauruksia, hirviöitä ja mielikuvitusmaailmaa. Hyvä havainto itselle oli, että muuttamalla omaa käytöstään saa aikaan muutoksia myös toisessa.

Hyvää yötä

Jäipäs tämä myöhään. Saa nähdä, ennättääkö keskiviikon puolelle vai tuleeko torstaille kaksi kirjoitusta.

Sain lapset nukkumaan tuntia tavallista myöhemmin, kun käytiin taas serkkutytön kanssa pyörimässä HopLopissa. Eikä taaskaan omalla kustannuksella. Henkilökohtainen syntymähoroskooppi oli sitä mieltä, että minun pitäisi oppia olemaan elämättä muiden kustannuksella, mutta ihan täydellisesti en ole ehkä vielä sisäistänyt sitä. Hauskaa joka tapauksessa oli. Tyttölapsi otti vähän viime kertaista rauhallisemmin, mutta poikalapsi juoksi posket punaisina. 

Illalla piti taas edistää käännöstöitä. Sain juuri valmiiksi näytetyön, joka toivottavasti muuttuu isommaksi tilaukseksi. Kyse on nimittäin lyhyestä kirjasesta tai oppaasta, jonka suomentamisessa sai käyttää ihan mielikuvitustakin. Tuntui melkein enemmän kirjoittamiselta kuin kääntämiseltä. Kaunokirjallisuuden kääntäminen olisi varmaan juuri tällaista, eikä sekään olisi lainkaan hassumpi ammatti.

Tehokkuutta ja ulkoilua

Tyttölapsi herätti ennen kuutta eikä rauhoittunut ennen kuin hain viereen nukkumaan. Emme kuitenkaan meinanneet mahtua samaan sänkyyn, joten hetken pyörimisen jälkeen päätin nousta ylös ja aloittaa työnteon varhain. Ei ollenkaan hassumpaa, vaikka valo olohuoneessa sai poikalapsen heräämään jo puoli seitsemältä. Yhdeksään mennessä olin jo päässyt hyvään alkuun päivän töissä.

Lähdimme tänään lähikerhoon autolla, koska parkkipaikka oli pyydetty tyhjentämään hiekan koneellista poistoa varten. Aamun teemaan sopivan tehokkaasti ehdimme käydä pankkiautomaatilla ja HongKongissa narsissi- ja multaostoksilla ennen kerhon alkua. Olin oikein tyytyväinen itseeni.

Kerhon jälkeen jäimme hetkeksi leikkimään puistoon ja kotiin tultua omalle pihalle ja omaan puistoon vielä pidemmäksi aikaa. Aurinko paistoi ylen kesäisesti ja ulkona vierähti puolitoista tuntia. Ei ole yhtään hassumpaa, kun työt voi tehdä aamun ja illan tunteina ja viettää lämpimät hetket ulkoilusta ja auringosta nauttien. Uskomattoman hieno ilma.

Laitoin pari päivää sitten käännössivuston lepotilaan, mutta tein silti tänään yhden ”vakioasiakkaan” työn. Kääntäminen on hieno juttu tietysti rahan kannalta, mutta vähintään yhtä hyväksi itsetunnolle. Palaute on niin positiivista, että alan tuntea itseni oikeasti päteväksi ja osaavaksi. Tosin vain englannista suomeen, koska siinä yhdistelmässä pystyn tekemään ”oikeita” tilannesidonnaisia käännöksiä enkä vain sanasta sanaan tökkökäännöksiä niin kuin saksasta käännettäessä. Kyllä minäkin jotain osaan – vaikka sainkin teologian kurssista arvosanaksi vain 4/5. Olen vähän pettynyt.

Ihana kevät

Todettiin poikalapsen kanssa yksimielisesti, että tänäänkin oli hyvä päivä. Käytiin kirjastossa ja leikkipuistossa, tyttölapsi nukkui pitkät päiväunet ja lämpömittari näytti auringossa yhdessä vaiheessa yli +17. Kuka olisi uskonut, että näin nopeasti päästäisiin siihen vaiheeseen, että kynsien alla on multaa ja kasvun etenemistä pääsee tiirailemaan nenä kiinni maassa?

Sain kirjastosta pari kirjaa teologian seuraavaa kurssia varten sekä Laura Honkasalon teoksen Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman. Kovasti odotan, että pääsen lukemaan sitä, mutta se ei tapahdu tänään. Englanninkieliseltä sivustolta on tänään tippunut käännöksiä yksi toisensa perään. Muistan kuinka luin blogista, josta löysin tiedon tästä sivustosta, että kirjoittaja oli ansainnut sieltä kuukaudessa noin 60 euroa. Ensimmäisten parin viikon aikana mietin, pääsisinkö itse koskaan samaan, mutta nyt pelkästään tänään tuli tilauksia 47 euron edestä, yksi tiedustelu vähän isommasta projektista ja toinen projektista, josta tulee useampia pienempiä tilauksia. Ongelma tällä hetkellä ei ole se, ettei tilauksia olisi, vaan se, ettei minulla riitä aikaa niiden tekemiseen. Tänään pitäisi nimittäin vielä edistää saksankielistä työtä – huh hellettä, että sen tekeminen on raskaampaa kuin englanninkielisten – ja mahdollisuuksien mukaan saada vielä toimitustyötäkin etenemään.

Aktiivinen elämä jatkuu

Pitkästä aikaa ennätti aamupäivällä vähän siivotakin. On ollut niin kiireistä, että alkoi jo vähän tuntua, että kämppä kaatuu päälle. Pari kirjaa on myös varattu seuraavaa teologian kurssia varten ja artikkelien oikovedokset lähetetty tarkistettaviksi.

Viikonlopun lomamoodin jälkeen oli hetki sitten odottamassa jälleen yksi pikkukäännös. Tämä kotona työskentely on kivaa, vaikka lasten kanssa tietysti keskittyminen ei ole parasta mahdollista. Syyllisyys uhkaa myös vaivata, kun leikkimisen ja huomioimisen sijaan yrittää tehdä töitä. Mutta ilman lapsia ei työnteossa olisi mitään järkeä. Jos olisin lapseton sinkku, minulla olisi aikaa loputtomasti työnteolle, mutta se tuntuisi merkityksettömältä: ”minkä takia minä tässä raadan, kun elämässäni ei ole pointtia”. Vaikka välillä hyvin mielellään ottaisi siitä kuuluisaa omaa aikaa, lapsukaiset kuitenkin antavat elämälle tarkoituksen.

Tänään satoi enemmänkin, jopa räntää, mutta ensi viikoksi on luvassa auringonpaistetta ja yhtenä päivänä seitsemän astetta plussaa. Pian pääsee oikeasti istumaan terassin rappusille kirjan ja kahvikupin kanssa. Odotan sitä jo kovasti. 

Nyt pitäisi saada vielä yksi Saksan teksti käännettyä. Jarruletkujen iloiseen maailmaan siis. Toivottavasti se sujuu kohtuuajassa, koska haluaisin tänään vielä viettää hivenen aikaa joko Voi hyvin -lehden tai fantasian parissa.

Kevät ja terapisaatio etenevät

Tänään olen nauttinut kevään etenemisestä, kaivanut oksasakset esiin ja miettinyt, onko maailmassa mitään ihanampaa kuin puutarhatyöt. Tänään olen oppinut, että on olemassa sellaisia asioita kuin turboahdin ja syöttöilman jäähdytin. Olen syönyt paljon herkkuja ja vaihtanut kuulumisia. Aloittanut pakkauksen viikonloppumatkaa varten ja lähettänyt taittoon toimitettuja artikkeleita.

Olen myös lukenut Yliopisto-lehdestä lyhyen jutun terapisaatiosta. Medikalisaatiota olen miettinyt aiemminkin, sitä että nykyaika vääntää kaikki mahdolliset ylivilkkaudet, ujoudet, erilaiset luonteenpiirteet ja ”ongelmalliset” käyttäytymismallit sairauksiksi. Minua on välillä ärsyttänyt se, että jostain kuvitellusta ”normista” poikkeamiset luokitellaan heti persoonallisuushäiriöiksi tai sairauksiksi.

Terapisaatiosta sen sijaan en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Sillä tarkoitetaan terapeuttisen puheen ja terapian käytäntöjen leviämistä kaikkialle. Ihmiset tottuvat analysoimaan itseään ja kaipaavat terapeutin tukea ongelmiinsa. On tietysti ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat terapiaa, mutta ongelmaksi jutun mukaan terapian maailmanvalloitus nousee, kun ei pystytä enää erottamaan, ketkä oikeasti tarvitsevat apua ja ketkä eivät. Kun maailmasta tulee terapisoitunut, haavoittuvuudesta tulee normi, oletettu tila.

En ollut ajatellut kaikkea hyvinvointipuhetta tästä näkökulmasta aikaisemmin. Jos medikalisaatio tekee sairauksia sellaisesta, mikä on luonnollista ihmisten käyttäytymistä, terapisaatio tekee silloin vastaavasti haavoittuvuutta ja ongelmia sellaisesta, mikä yhtä lailla kuuluu ihmisen normaaliin tunnemaailmaan. Jos medikalisaatio ja terapisaatio riisutaan pois, lukemattomista ihmisistä tuleekin yhtäkkiä normaaleja, ”viattomia” – without fault.

Tämä varmaan palautuu siihen, että onnelliset ihmiset eivät analysoi itseään. He ovat välttäneet terapisaation ansan eivätkä ole alun perinkään kuvitelleet olevansa viallisia ja avun tarpeessa. Hyvää tarkoittava terapia voi muodostua valtaa käyttäväksi terapisaatioksi ja tehdä uhreja normaalin tunne-elämän puitteissa tempoilevista ihmisistä. Valtapuhe on aina armotonta, mutta rakenteen hahmottaminen vapauttaa sen kahleista. Mielenkiintoinen ja huojentava havainto.

Carpe diem

Onpahan ollut kiireinen päivä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni en meinannut viime yönä saada unta ja pyörin hereillä vielä kolmen aikaan. Hammaskin vähän vihoitteli ja päätin sitten jossain vaiheessa pyörimisen sijaan lukea romaania. Nukahdin onneksi lopulta, mutta yhdeksän maissa herätessä oli kyllä melkomoisen tokkurainen olo.

Aamupäivällä ehdittiin kauppaan, ja lounaan jälkeen vietiin poikalapsi kerhoon. Tyttölapsi ei nukahtanut, mutta sain silti vähän töitä tehtyä. Ja kaksi viikkoa lisäaikaa saksan käännösprojektiin, mikä tuli ehdottomasti tarpeen. Varsinkin, kun pienempiä käännöstöitä pukkaa tällä hetkellä enemmänkin. Kolmekymmentä päivää nyt kirjautuneena palveluun ja ansaittuna 96 dollaria, mikä tämän päivän kurssiin tekee 84 euroa. Tarjolla olisi ollut yksi vähän isompikin työ, mutta siitä oli pakko kieltäytyä, koska aika ei enää yksinkertaisesti riitä.

Kerhon jälkeen pyörittiin hetki pihalla kevättä tekemässä. Kevätkukat ovat työntäneet jo lehtiään maan pinnalle ja pihakivetys on lumesta sula. Aikaisin tulee kevät tänä vuonna tätä vauhtia, mutta yhtään en valita.

Iltapäivällä huristeltiin serkkutytön kanssa HopLoppiin. En ole aikaisemmin käynytkään Vantaalla, mutta hieno oli paikka ja jälkikasvu tykkäsi aivan täysillä. Hyvin punaposkiset lapset olisivat viihtyneet sulkemisaikaan saakka. Itsekin tykkään kiipeillä ja ryömiä labyrinteissa, mutta täytyy myöntää, että välillä sain tehdä töitä pysyäkseni yksivuotiaan perässä. Ei ole kunto ihan paras mahdollinen.    

Paluu arkeen

Kotona jälleen. Lunta ja jäätä oli selvästi kadonnut viikossa, ja linnut lauloivat hyvin iloisesti, vaikka kello oli jo yli kuuden, kun saavuttiin perille. Katsotaan, ennättääkö huomenna taas kevään tekoon. Tai ylihuomenna. Tai sitä seuraavana päivänä.

Paluumatka oli vähän rasittava, vaikka takapenkki nukkuikin koko matkan. Alkumatkasta paistoi aurinko menosuunnasta ja kun tie oli märkä, niin välillä häikäisi hyvin pahasti. Jouduin köröttelemään ehkä kolmisenkymmentä kilometriä poliisiauton perässä, ja hidas vauhti, joka ei vaatinut keskittymistä, meinasi saada nukahtamaan. Muutama yhteen asti valvottu yö näköjään oireilee jollain tasolla.

Hammaskin ryhtyi matkalla vähän kiukuttelemaan. Yhdestä alatakahampaastani lohkesi pala joitain kuukausia sitten. Yritin saada hammaslääkärille ajan, mutta kun en pystynyt vastaamaan kumpaankaan hammashoitolan vastasoittoon, niin en sitten enää kokeillut uudestaan. Ennätin siinä välissä nimittäin lukea, että särkemätön lohjennut hammas ei ole kiireisen hoitoajan saannin syy. Tarkastusaika oli silloin jo varauksessa ja aika on nyt saatu noin kuukauden päähän. Toivottavasti hammas taas rauhoittuu ja jaksaa odotella kuukauden päivät. Tosin en ole aivan varma, oliko kipuilun syynä lohjennut hammas vai sen yläpuolella läpi osittain puskenut viisaudenhammas.

Nyt pitäisi vielä tunti tai pari jaksaa tehdä käännöstöitä. Pienemmillä töillä on tänään ansaittu seitsemän euroa ja isossa työssä siirrytty kytkinjärjestelmästä pakoputkistoon.

Käännöksiä, käännöksiä

Tänään on onneksi käännösten tahti pikkaisen parantunut, ja alan uskoa, että urakka on kuitenkin saatavissa valmiiksi eräpäivään mennessä. Tosin kotona odottavat myös toimitustyöt, opiskelu, mahdolliset muut käännöstyöt, puhumattakaan arjesta ja enemmän huomiota vaativista lapsista. Kyllä tämä silti valmiiksi saadaan, vaikka pitäisi henkilökohtaisesti tutustua niiden tuttujen työtapoihin, jotka viestittävät naamakirjassa kello kolme aamuyöllä, että päivän työt on vihdoin tehty.

Alan ymmärtää niitä ihmisiä, jotka saavat väitöskirjansa valmiiksi äitiyslomalla ja kirjoittavat tusinan artikkeleita. Tosin itse en kykenisi öitä myöten toimintaan, joka vaatii suurta luovuutta. Käännös- ja toimitustyöt ovat asia erikseen, koska koko ajan ruudulla on teksti, jonka suuntaviivojen mukaan työtä tehdään. Työskentely on paljon helpompaa näin kuin silloin, kun vastaan tuijottaa tyhjä paperi, joka pitäisi täyttää jollain kriittisen arvostelun läpäisevällä.

Olen myös havainnut, että koen hirvittävän tyydyttäväksi sen, että palkan suuruus riippuu tehdyn työn määrästä. Se saa tuntemaan, että tekemälläni työllä on merkitystä. Jos palkka on yhtä suuri riippumatta siitä, teenkö paljon vai vähän, hyvää vai huonoa, niin minulla vaikuttaa olevan ikävä taipumus mennä siitä, missä rima on matalin. Jos palkkio tulee kuitenkin, niin miksi raataa ylimääräistä. Sehän olisi vain tyhmää. Sen sijaan tässä mallissa tehty työ korreloi suoraan palkkaan. Teen jotain, tietokoneen oikeassa yläkulmassa luku nousee (vähintään jälkikäteen), ja tällä kertaa se ei edustakaan pelimerkkejä tai pisteitä, vaan ihka oikeaa rahaa. Kyllä vain, hyvin tyydyttävää.

Geberzylinder

Tänään on tehty käännöstöitä. Yölläkin pyörii varmaan päässä työsylinterit ja kytkinakselin laakerit, männät ja hydraulinesteet. Tahti toivottavasti parantuu jossain vaihteessa, sillä tällä vauhdilla tarvitsisin lähes koko päivän joka ikinen päivä maaliskuun loppuun asti saadakseni urakan valmiiksi. Olen ehkä hieman yliarvioinut oman saksan kielen taitoni ja ennen kaikkea verkosta löytyvien sanakirjojen laajuuden, kun on kyseessä autoalaan liittyvä terminologia saksasta suomeen. Eli sen kummemmitta höpinöittä takaisin sylinterien ihmeelliseen maailmaan. Vielähän tässä on hyviä tunteja jäljellä ennen kuin pitää nukkumiseksi kutsuttua touhua harrastaa.

Talven iloja ja töitä

Olen vasta viime aikoina tajunnut, että talviulkoilu – tai siitä nauttiminen – on aivan selkeä välinelaji. Ensinnäkin ne toppahousut ovat aivan mainiot, mutta myös esimerkiksi potkukelkka. Toissapäivän kylmän talvisesta lumimaailmasta on yhtäkkiä siirrytty vesilammikoihin ja jäähän; katolta tuli viime yönä lumi alas hirveän rytinän kanssa. Ulkoilu yhden energisen koirulin kanssa jääteillä on tuskaa, sen sijaan ulkoilu energisen koirulin ja potkukelkan kanssa on huisin hauskaa. Vedettiin suoraa tietä minkä ehdittiin, koira juoksi ja minä potkin vauhtia, ja me suorastaan kiisimme. Ihan kuin jossain Astrid Lindgrenin romaanissa.

Lisää hauskuutta haettiin tänään Kylpylästä. Syömässä olen käynyt siellä kerran, mutta en koskaan kylpylän puolella. Tyttölapsi panikoi taas tavalliseen tapaansa suihkua, mutta onneksi tykkäsi kovasti altaista, varsinkin kun siellä oli varattu tosi kivasti lapsille erilaisia vesileluja. Poikalapsi painoi menemään uimarenkaallaan ja olisi jatkanut paljon pidempäänkin. Mukavaa oli kaikilla, vaikka ei olisi haitannut, jos vesi olisi ollut pari astetta lämpimämpää.

Eilinen tiedustelu on muuttunut tilaukseksi. Mitähän olen mennyt tekemään? Olen luvannut kääntää yli 40 000 sanaa autoalaan liittyviä tekstejä maaliskuun loppuun mennessä – ja haastavuusastetta lisää hippasen se, että käännökset ovat saksasta suomeen, eivät englannista. Hiihoo, eipä ainakaan ole vapaa-ajan ongelmia ensi kuussa. Toisaalta yksinumeroisista summista siirryttiin kolmenumeroisiin, ja tämä tasoittaa budjettiongelmat yli kuukauden osalta, vaikka tulosta menisi verotkin täysimääräisinä. Tätä menoa voin halutessani jatkaa hoitovapaata aivan ongelmitta siihen asti, kunnes tyttölapsi täyttää kolme.

Minustako yrittäjäksi?

Käännösrintamalla sain ensimmäisen tiedustelun, jossa olisi tarjolla enemmän kuin yksinumeroinen summa rahaa. Voi olla, että jää tiedusteluun, mutta sai aivot kehittelemään suunnitelmia koirulin kanssa lenkkeiltäessä. Mitä jos minä oikeasti voisin olla sekakaupan freelanceri – toiminimi ja verkkosivut pystyyn ja katsastamaan kysyntää. Voisin tarjota toimituspalveluita yksityisille, käännöksiä laidasta laitaan, hankkia auktorisoidun kääntäjän pätevyyden ja kääntää asianmukaisia dokumentteja. Voisin päivittää tietoni perhe- ja perintöoikeudesta – joka oli ainoa aineellisen oikeuden ala, joka minua opiskeluaikoina kiinnosti – ja katsoa, olisiko kysyntää sen puolen asiakirjoille periaatteella, ”jos et halua maksaa ylimääräistä vierailusta hienoissa toimistotiloissa ja asianajajasi kalliista jakkupuvusta, vaan mieluummin käyttäisit nekin rahat itseesi tai perillistesi hyväksi, istu kahville sohvapöydän ääreen ja kerro, mitä tarvitset”.

Olisi myös ihanaa käydä joku mindfulnessohjaajan kurssi tai vastaava, ja tarjota kursseja kohtuuhintaan. Minua ärsyttää suuresti, että hyvinvointiin – joka sinänsä on tosi mahtava juttu – liittyy niin paljon rahastusta. Ihmiset pitäisi ehdottomasti saada voimaan paremmin ja tarjota sitä kaipaaville keinoja muutokseen, mutta ei järjetöntä summaa vastaan.

Yksi tilaus sieltä, toinen täältä – niistä kasautuu puro. Pelkillä pikkukäännöksillä puro ei kasva riittävän suureksi, jotta se riittäisi elättämään. Tähän mennessä olen kolmessa ja puolessa viikossa ansainnut 45 euroa, josta menee vielä jonkin verran paypalin kuluja. Näin pienet tulot eivät käsittääkseni hirveästi heilauta verotusta, mutta oikeilla freelancereilla verot menevät tuloista melko lailla normaalisti. Hirveän montaa toimeksiantoa nuukailija ei silti tarvitsisi, jos mukana olisi niitä vähän enemmän tuottaviakin.      

Lomailua

Tänään olen ulkoillut valoisan ja pimeän aikaan. Auringonpaiste ja lämpimät toppahousut tekevät minustakin suorastaan talvenrakastajan. Vaikka lievä flunssa on taas iskenyt, niin sekään ei menoa haittaa.

Tänään otin melkein päiväunet, kun väsytti niin. Yritin saada tyttölapsen nukahtamaan päiväunille sisälle lukemalla kirkkohistoriaa sen vieressä sängyssä. Eihän se siinä pysynyt, vaan karkasi olohuoneeseen, jossa poikalapsi katseli ”mammuttielokuvaa”, ja piirteli itseään tussilla naamaan. Minä jäin lukemaan kirjaa ja sitten jossain vaiheessa melkein nukahdin siihen.

Huomenna on pakko laittaa tyttölapsi ulos päiväunille. Tänään en viitsinyt painostaa nukkumaan, kun ajattelin, että ainakin vältyttäisiin nukkumaanmenolta yhdentoista aikaan. Jälkiviisaana olisi pitänyt, sillä tyttölapsi veti sellaiset nukahtamisraivarit, ettei koskaan aikaisemmin. Hetken kiukuttelin takaisin, mutta sitten iski tyyneys. Muistin ”tämäkin menee ohi” -ajatuksen ja että johdonmukaisuus reagoinnissa kannattaa. Ei siirtymistä hyssyttelystä kanniskeluun, istumisesta makuuasentoon, vaan yksi linja. Puoli tuntia neiti varmaan pyristeli vastaan ja huusi itseään uneen, mutta menihän se ohi – suhteellisen lyhyessä ajassa jopa – ja kun pysyin ajasta viimeiset 95 prosenttia tyynenä, niin nyt olen tyytyväinen itseeni sen sijaan, että kiroaisin itseäni kuilun pohjalle huonosta äitiydestä.

Oikein erinomainen lomapäivä, vaikka olenkin toimittanut yhden artikkelin loppuun, tehnyt yhden käännöstyön ja saanut lähes 50 sivua kirkkohistoriaa luettua. Ja sukkakin on edennyt. Onhan se helppoa näin, kun äitimuori viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa.