Paluu nykyaikaan

Tänään lähdin aamiaisen jälkeen ajamaan kohti Tallinnaa. Sää oli muuttunut selkeästi paremmaksi – aurinko paistoi ja näytti hyvin kesäiseltä, vaikkei ulkona tuulessa kovin lämmintä vielä ollutkaan. Matkalla näin niin kauniin kirkon, että piti pysähtyä katsomaan sitä. Ovet olivat valitettavasti lukossa, joten otin ulkoa vain muutaman kuvan ja jatkoin matkaa.

Tallinnassa suuntasin ensimmäiseksi Kadriorgin taidemuseoon. Olen käynyt siellä joskus aikaisemminkin, mutta eipä tuo haitannut. Edellisen päivän kartanoihin verrattuna huomasi, että nyt oli tultu keisarilliseen residenssiin. Tallinnassa on kyllä niin eri tavalla läsnä historia ja menneisyyden loisto kuin Suomessa missään.

Vanhassa kaupungissakin ennätin pyörähtää pikaisesti. Olisin halunnut kahville Maiasmokkiin, mutta siellä oli niin täyttä, että käännyin ympäri. Ahtaudessa ei ole mukavaa. Kävin sen sijaan paluumatkalla kävelemässä kaupungin muureilla ja kaupassa ostamassa autoon vähän syömistä. Laivamatka meni kirjan parissa, kun vihdoin ja viimein löysin paikan itselleni. Lukusaldoksi matkalla tuli noin 550 sivua. Robert Jordan on kyllä vienyt niin mukanaan, että tulee vieroitusoireita, kun jossain vaiheessa on pakko luopua hänen mahtavasta maailmastaan. Nyt menossa kymmenes kirja, joten jäljellä enää neljä. 

Kotona oli mennyt kaikki hyvin. Tyttölapsi on oppinut uusia sanoja ja selkeästi siirtynyt tahto/uhmaikään. Poikalapsi oli erittäin hyvällä tuulella ja tyytyväinen lego-tuliaiseen. Parin päivän levon huomasi hyvin selvästi omassa suhtautumisessa lapsiin. Kyllä se vaan niin on, että äiditkin tarvitsevat välillä ihan omaa aikaa.

Lomasuunnitelmia

Syksyisistä 40-vuotissynttäreistä lähtien on ollut suunnittelulistalla, että lähtisin keväällä jonnekin lyhyelle omalle lomalle ihan itsekseni ilman lapsia. Keväällä, koska viime vuonna käytiin sukulaisvoimin kolmellakin matkalla: Virossa Muhulla ratsastusreissulla (vaikka itse pääsin lähimmäksi hevosta kärryn kyydissä), Tallinnassa kylpylässä sekä kotimaan hienolla pittoreskilla reissulla Fiskarsin ja Tammisaaren kautta Naantaliin. Keväällä myös sen vuoksi, että tyttölapsi on jo sen verran vanhempi, että voin olla pois yhden yön sijasta kaksi.

En vain ole saanut päätettyä, minne lähtisin. Yksi vaihtoehto oli Tallinna: lähellä, edullista ja mahdollistaisi nautiskelun sekä vanhan kaupungin kulttuurista että hemmottelun jossain kylpylähoidossa, ehkä visiitti Rocco al Maren ulkoilmamuseoon. Saksan keskiaikaretkien houkuttelemana mietin myös lentoa Berliiniin ja junaretkeä sieltä johonkin lähiseudun pikkukaupunkiin.

Tänä aamuna ryhdyin miettimään, mihin oikeasti haluaisin. Ei, mikä on helppoa ja turvallista, vaan mitä oikeasti haluan lomaltani. En halua jonnekin, missä olen jo ollut. En halua kaupunkien ihmisvilinään. Haluan pittoreskia historiaa ja rauhallisen vihreän nurmen, jolle voin kellahtaa hyvän kirjan kanssa auringon toivottavasti paistaessa. Kaikki tämä mahdollisimman edullisesti ja niin, ettei koko aika kulu matkustamiseen.

Olen tehnyt alustavan varauksen. Alustavan, koska päivämääriä ei ole vielä lastenhoidollisesti sovittu. Kohde on yhä Viro, mutta ei Tallinna, vaan komea barokkikartano lähellä Lahemaan kansallispuistoa. Pehtoorintaloon asumaan (ei televisiota ja jaetut kylpyhuoneet, mistä edullisuus), ja tarjolla on pittoreskia, historiaa ja luontoa paitsi sen nurmikon myös erilaisten luontopolkujen muodossa. Auto pitää saada mukaan, mutta kunhan saan lainaan Viron kartalla varustetun navigaattorin, niin luulen selviäväni vallan hyvin.

Olen vallan innostunut ja erittäin tyytyväinen itseeni. Riittävän pitkään kun jaksoi odottaa, niin joku ääni sisällä valpastui kuitenkin kertomaan, mitä minä lomaltani haluan.    

Juurihoitoa, legoja ja käännöstöitä

Tänään vietin aamupäivän juurihoidossa, mikä ei ollut aivan niin rentouttavaa kuin etukäteen kuvittelin. Kymmenessä vuodessa on hammashoidonkin alalla kehitetty kaikenlaisia uusia apuvälineitä, jotka tekevät ainakin hammaslääkärin työstä helpompaa, mutta näin potilaan näkökulmasta kolme tuntia suu koko ajan auki on vähän liikaa. Silti, kyllä se jonkinlaista rentoutusta silti tuotti, koska iltapäivällä jaksoin leikkiä lasten kanssa lahjaksi saadulla ilmapallolla ja muutoinkin tunsin oloni virkistäytyneeksi. Sitä tosin varmasti edisti myös tunnin juttelutuokio hammaslääkärikeikan jälkeen. Poikalapsi on ollut kovasti ilahtunut hoitopaikasta; tyttölapsi ei vielä osaa sanoin ilmaista iloaan, mutta jäi hyvin nätisti aamulla leikkimään.  

Kotimatkalla käytiin kaupassa. Poikalapsi on haaveillut jo jonkin aikaa legon minihahmoesitteen äärellä ja toivonut niitä syntymäpäivälahjaksi. Kun synttäreihin on vielä yli kolme kuukautta, niin kaivettiin eilen säästöpossu kaapista ja tutkittiin, paljonko se on syönyt rahaa.  Miniukot eivät maksa ihan kauheasti (kaksi viitosella), joten käytiin sitten tänään kauppareissun yhteydessä ostamassa kaksi sellaista ”omalla rahalla”. Olen vähän pitänyt periaatteena, ettei leluja ostella muuten kuin juhlina, kun a) tavaraa on lapsilla muutenkin hirveästi ja b) poikalapsen kanssa ei sitten tarvitse jankuttaa joka reissulla siitä, miksei tällä kertaa osteta jotain. Näiden hahmojen huono puoli on se, että pussissa tulee yksi random-ukko valikoimasta. Yritettiin tunnustelemalla löytää se, johon poikalapsi oli iskenyt silmänsä, mutta ei oltu siinä hyviä. Toinen ukko oli ok (lännen seriffi), mutta toinen oli se lähes ainoa tyttömäinen figuuri koko kokoelmassa. Onneksi pettymys ei ollut aivan kauhea, mutta voi olla, että poikalapsen säästöpossusta täytyy tyhjentää loputkin rahat toista keikkaa varten.

Saksannokset olivat menneet perille. Ei tullut kritiikkiä, vaan tarjous uudesta käännöstyöstä. En ole vielä vastannut, mutta varmaan teen taas tarjouksen. Tosin saa nähdä, meneekö läpi, sillä aion pyytää vähän korkeampaa hintaa. Se ulkomaisen toimiston projektipäällikkö nimittäin tarjosi minulle alustavasti sopimusta ja vaikkei heidän maksamansa palkkio ole lähellekään oikeiden kääntäjien saamia summia, niin hinta on kuitenkin lähes kolme kertaa parempi kuin sen nykyisen jenkkisivuston. Tosin en tiedä, kuinka paljon heidän kauttaan tulisi käännöstoimeksiantoja. Enkä ole aivan varma, haluanko sitoutua mihinkään sopimuksiin. Olisin ehkä tyytyväisempi, jos saisin saksalaisfirmalta saman summan tästä uudesta käännöstyöstä ja sitten syksyllä voisin katsoa tilannetta uudelleen. Toisaalta tuntuu, että tässä tilanteessa pitäisi vastata myöntävästi kaikkiin tarjouksiin, kun ei tiedä, tarjotaanko hommia uudelleen, jos nyt kieltäytyy. Mutta sitten taas toisaalta – törkeän helpostihan näitä on tullut nyttenkin. Tai törkeän ja törkeän – törkeän paljonhan tässä itse asiassa tekee töitä palkkioon nähden. En tiedä, koko kesää en joka tapauksessa aio viettää käännöstöissä.

Oman ajan ilo

Yksinhuoltajakotiäidin lepoaikaa – hammaslääkärikäynnit. Hehee, olen aivan virkistynyt. Ensin päivällä tunti hammaslääkärikeikalla ja myöhemmin illalla toinen tunti siskon kotiinviennissä. Takaisin päin ajaessa mietin, että tältäkö perheenisistä mahtoi tuntua ennen vanhaan. Lapset voi jättää kotiin pikkuvaimon hellään huomaan, ja itsellä oli maailma auki ja menemisen vapaus aina käytettävissä.

Nappasin paluumatkalla itselleni ylimääräiset kymmenen minuuttia ja hurautin vanhan opiskelija-asuntoni parkkipaikan kautta, kun niillä nurkilla olin. Siitäkin on jo kaksikymmentä vuotta, kun siinä talossa asuin. Aika rientää.

Saksan käännöksille ei oikein jäänyt tänään aikaa, kun yksi englanninkielinen oli taas tipahtanut tehtäväksi. Hinnannosto ja toimitusajan pidentäminen on selvästi vähentänyt tilauksia, mutta toisaalta tehdyt tilaukset ovat sitten olleet pidempiä, joten tuotto ei ole kauheasti kärsinyt. On taas kielitaidosta hyötyä globaalissa maailmassa. Hieman kyyniseksi tämä homma kyllä tekee, kun huomaa, että kaikki nämä ”kuluttajakokemukset” ja nettitarjousten ”facebook-kommentit” ovat iloisesti markkinoijien kirjoituspöydällä syntyneitä. Onkohan se kuluttajakriittisyys jo oppiaine kouluissa?  

Astrologiaa ja hyvinvointia - osa 2

Edellisen kirjoituksen inspiroimana päätin kaivaa esiin astrologisen luonnekuvaukseni ja lukea sen pitkästä aikaa (tuo edellinen lainaus on ”Sisäisestä soturista”, mikä on eri juttu). Koin lukiessani ahaa-elämyksen hyvinvoinnin suhteen. Itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei olekaan pelkästään itsekeskeistä, vaan sillä on vaikutusta myös muihin ihmisiin. Kun itse pääsee tasapainoon itsensä kanssa, ei tunne enää samanlaista tarvetta arvostella muita ihmisiä tai reagoida aggressiivisesti heidän tekemisiinsä. Hyvinvointi vähentää katkeruutta, kateutta ja ylipäätään negatiivisia tunteita. Kun voi hyvin, heijastaa positiivisia tunteita myös ulospäin. Kun elää omannäköistään elämää ja toteuttaa hyvää tekeviä muutoksia omassa elämässään, voi esimerkin avulla kannustaa muitakin uskomaan, että se on mahdollista.

Konkreettisemmin uskaltauduin myöntämään itselleni, että olen muutakin kuin äiti ja että elämäni ei tällä hetkellä ole kuitenkaan tasapainossa. Jossain naistenlehdessä tai muussa opuksessa kysyttiin, onko sinulla aikaa työlle, perheelle, ystäville, harrastuksille ja sinulle itsellesi. Jäin ensimmäiseksi kiinni siihen, mikä ero on harrastuksiin ja omaan itseen käytetyllä ajalla. En ole varma, osaanko vieläkään eritellä sitä. Varmaa joka tapauksessa on, että aikaa harrastuksiin ja omaan itseen ei tällä hetkellä ole riittävästi. Toki elän vielä pikkulapsiaikaa kiireisimmillään, mutta siitä huolimatta minun on löydettävä se aika (ja raha) omiinkin juttuihini. Venus Leijonassa vaatii elämääni ”kulttuuririentoja, matkustelua, tulevaisuuden suunnittelua ja harrastuksia”. Kyllä kiitos.

Hämmentävää muuten, kuinka moni asia on luonneanalyysissä toteutunut sitten viime lukemisen ja miten vaikutus on ollut juuri väitetyn kaltainen. Rivien välistä näen kartan kyllä kannustavan vieläkin suurempaan itsenäisyyteen ja vapauteen, luovaan toimintaan, mutta se toteutuu, minkä pitääkin. 

Soittolistalla: Rammstein, Los

Auringonpimennyksen päivä

Tänään oli perjantaikerhossa hyvä keskustelu hyvinvoinnista. Se sai miettimään omaa hyvinvointia, jonka tilaa ovat viime vuosina parantaneet hyväksymisen kokemukset, mielekäs tekeminen, elämänhallinnan parantuminen ja lisääntynyt usko tulevaisuuteen. Hyväksymisen kokeminen johti myös kysymykseen vastavuoroisuudesta: miten minä hyväksyn toiset, osaanko ottaa huomioon muiden tarpeet? Läheskään täysiä pisteitä ei siltä puolelta tule, mutta en suostu syyllistymään siitä enää ylenmääräisen kauheasti. Uskon tässäkin osittain syntymäkarttaani, jossa karttani erityiskuvioihin kuuluu ns. T-risti. Lainaan:

           Tällainen kuvio on vahva viesti edellisten elämiesi aikana tapahtuneesta itsesi unohtamisesta. Tällä kertaa olet vakaasti päättänyt keskittyä oman elämäsi henkiseen kehittämiseen, jotta pysyisit maailmanmenossa mukana. Jos edelleenkin otat velvollisuudeksesi huolehtia ensisijaisesti muista, niin eipä käy sinua kateeksi, sillä todella kurjaksi tulee elämäsi sitä kautta muodostumaan. Voimasi riittävät juuri ja juuri omista asioistasi huolehtimiseen ja kaikki muu on ikävyyksien kerjäämistä. Tämän ristin alta ei pysty muita auttamaan tai parantamaan vaan pikemminkin päinvastoin. Muiden asioita hoitaessasi ajat vain nuokin ihmiset samaan ahdinkoon kanssasi, joten kaikkien kannalta olisi korkea aika hyväksyä tämä karmallinen läksy ja pitää nyt huolta itsestäsi…

Astro.fi © Seppo Tanhua

Kyllä, vähän itsekäs elämänasenne, mutta ainakaan tällä hetkellä tuota energiaa muiden auttamiseen ei kauheasti ole. Päinvastoin mietin tänään, voisiko minullakin olla lapsille jonain päivänä tukiperhe vai meneekö minulla liian hyvin sellaisen hakemista varten. Minä en ole joutunut kärsimään eroa ja jäänyt yhtäkkiä yksin pienten lasten kanssa. Olen ihan vakaasti harkiten hankkinut lapset itse yksin, joten olen tiennyt hyvin alusta alkaen, mihin olen pääni pistänyt. Esiäidit nauraisivat räkäisesti haudassaan, jos kuulisivat jonkun kaipaavan omaa aikaa vain kahden lapsen kanssa, isossa lämpimässä talossa, jossa on jääkaappi ja pyykinpesukone ja astianpesukone, kun valtio sylkee satasia tilille joka kuukausi pelkästään siitä hyvästä, että hoitaa omat lapsensa. Mutta kyllähän sitä täytyy myöntää, että välillä sitä ei vertaa itseään esiäiteihin, vaan niihin nykyäiteihin, joilla on aikaa omiin menoihin ja harrastuksiin kuukausittain tai jopa viikoittain. Siihen verrattuna ottaisin kyllä tukiperheen ihan mielelläni.  

Hauuukotus....

Leivoin tänään peltileipää ja heittelin sinne vanhat puuronjämät, syömättömät keltuaiset, dippikastikkeen loput ja pakkasesta hileiseksi menneitä puolukoita. Keltuaiset saavat jatkossa jäädä tästä reseptistä pois, mutta puolukoita olisi voinut laittaa koko pussillisenkin. Peltileivän ainoa huono puoli on, että se on niin hyvää, että yksinään saa vedettyä puoli pellillistä hetkessä. Ja että se on erityisen hyvää Oivariinin kanssa, mikä johtaa voipurkin nopeaan tyhjenemiseen.

Huh hah heijaa. Tämä työskentely luo hienosti uskoa siihen, että jatkossakin tilille saa tipahtelemaan riittävästi rahaa toimeentulemiseen. Mutta tällä tahdilla ei kyllä enää jää aikaa hiljentyä ja ajatella – tai edes lukea mitään. Ne omat hetket sijoittuvat tässä mallissa päivään, lasten rinnalla elämiseen, ulkoilusta nauttimiseen. Erinomaista sekin, mutta haluan kyllä myös iltaan tunnin muuhun kuin työntekoon ja blogin kirjoittamiseen. Tänään se jopa onnistuu.  

Lapsellista arkea

Tänään tapahtui pienimuotoinen ihme. Tyttölapsi nukahti ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella kärryteltäessä kohti poikalapsen iltapäiväkerhoa. Pieni nuhanenä tarvitsi ilmeisesti ylimääräistä lepoa, mutta niin tarvitsin minäkin. En olisi voinut vielä viisi vuotta sitten ymmärtää, kuinka rentouttavaa voi olla syödä lounasta hiljaisuudessa ja rauhassa lehteä lukien. Hesari on tauolla ja pysyy, mutta tänään tuli Käsikädessä-lehti.

Lounaan jälkeen sain tehtyä uusimman käännöstyön. Tähänastisista kaikkein helpoin ja nopein. Kääntäminen on todella kivaa, mutta samalla oppii myös uutta sanastoa. Nyt tiedän esimerkiksi, mitä on neilikka (clove), maustepippuri (allspice), meirami (marjoram) ja potka (hock) englanniksi. Aikaisemmat käännöstyöt ovat käsitelleet pelimaailmaa, luottokortteja ja nettikasinoita. Kaikkea siis laidasta laitaan ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä paljon muuta.

On se hämmentävää, miten paljon oma aika vaikuttaa. Olisin varmaan tehnyt lähes samat asiat, vaikka tyttölapsi olisi ollut hereilläkin, mutta tulos oli silti aivan eri. Päivä on hymyillyt, ja olen jaksanut leikkiä ja olla paljon kärsivällisempi.

Reilu tunti sitten ovikello soi. Yksi naapureista kysyi, voisivatko hänen tyttärensä ja poikalapsi joku kerta leikkiä yhdessä. Nyt kun Pikku Kakkonen on katsottu, ne bondaavat lastenhuoneessa ja tutkailevat meidän leluja ja vaatekaapin sisältöä. Tästä minä tykkään. 

- Kuinka vanha sun äiti on?

- Se on jo tosi vanha. Se ei kasva enää tosta pidemmäksi.