Carpe diem

Onpahan ollut kiireinen päivä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni en meinannut viime yönä saada unta ja pyörin hereillä vielä kolmen aikaan. Hammaskin vähän vihoitteli ja päätin sitten jossain vaiheessa pyörimisen sijaan lukea romaania. Nukahdin onneksi lopulta, mutta yhdeksän maissa herätessä oli kyllä melkomoisen tokkurainen olo.

Aamupäivällä ehdittiin kauppaan, ja lounaan jälkeen vietiin poikalapsi kerhoon. Tyttölapsi ei nukahtanut, mutta sain silti vähän töitä tehtyä. Ja kaksi viikkoa lisäaikaa saksan käännösprojektiin, mikä tuli ehdottomasti tarpeen. Varsinkin, kun pienempiä käännöstöitä pukkaa tällä hetkellä enemmänkin. Kolmekymmentä päivää nyt kirjautuneena palveluun ja ansaittuna 96 dollaria, mikä tämän päivän kurssiin tekee 84 euroa. Tarjolla olisi ollut yksi vähän isompikin työ, mutta siitä oli pakko kieltäytyä, koska aika ei enää yksinkertaisesti riitä.

Kerhon jälkeen pyörittiin hetki pihalla kevättä tekemässä. Kevätkukat ovat työntäneet jo lehtiään maan pinnalle ja pihakivetys on lumesta sula. Aikaisin tulee kevät tänä vuonna tätä vauhtia, mutta yhtään en valita.

Iltapäivällä huristeltiin serkkutytön kanssa HopLoppiin. En ole aikaisemmin käynytkään Vantaalla, mutta hieno oli paikka ja jälkikasvu tykkäsi aivan täysillä. Hyvin punaposkiset lapset olisivat viihtyneet sulkemisaikaan saakka. Itsekin tykkään kiipeillä ja ryömiä labyrinteissa, mutta täytyy myöntää, että välillä sain tehdä töitä pysyäkseni yksivuotiaan perässä. Ei ole kunto ihan paras mahdollinen.    

Lomailua

Tänään olen ulkoillut valoisan ja pimeän aikaan. Auringonpaiste ja lämpimät toppahousut tekevät minustakin suorastaan talvenrakastajan. Vaikka lievä flunssa on taas iskenyt, niin sekään ei menoa haittaa.

Tänään otin melkein päiväunet, kun väsytti niin. Yritin saada tyttölapsen nukahtamaan päiväunille sisälle lukemalla kirkkohistoriaa sen vieressä sängyssä. Eihän se siinä pysynyt, vaan karkasi olohuoneeseen, jossa poikalapsi katseli ”mammuttielokuvaa”, ja piirteli itseään tussilla naamaan. Minä jäin lukemaan kirjaa ja sitten jossain vaiheessa melkein nukahdin siihen.

Huomenna on pakko laittaa tyttölapsi ulos päiväunille. Tänään en viitsinyt painostaa nukkumaan, kun ajattelin, että ainakin vältyttäisiin nukkumaanmenolta yhdentoista aikaan. Jälkiviisaana olisi pitänyt, sillä tyttölapsi veti sellaiset nukahtamisraivarit, ettei koskaan aikaisemmin. Hetken kiukuttelin takaisin, mutta sitten iski tyyneys. Muistin ”tämäkin menee ohi” -ajatuksen ja että johdonmukaisuus reagoinnissa kannattaa. Ei siirtymistä hyssyttelystä kanniskeluun, istumisesta makuuasentoon, vaan yksi linja. Puoli tuntia neiti varmaan pyristeli vastaan ja huusi itseään uneen, mutta menihän se ohi – suhteellisen lyhyessä ajassa jopa – ja kun pysyin ajasta viimeiset 95 prosenttia tyynenä, niin nyt olen tyytyväinen itseeni sen sijaan, että kiroaisin itseäni kuilun pohjalle huonosta äitiydestä.

Oikein erinomainen lomapäivä, vaikka olenkin toimittanut yhden artikkelin loppuun, tehnyt yhden käännöstyön ja saanut lähes 50 sivua kirkkohistoriaa luettua. Ja sukkakin on edennyt. Onhan se helppoa näin, kun äitimuori viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa.

Pitkiä pellavia - vaiko olemattomia?

Kirjauduin yhteen uuteen netin työsivustoista. Elance on niitä, joilla töistä pitää kilpailla ja tehdä tarjouksia. Vaikeampi siis saada töitä, mutta jos jalkansa saisi oven väliin, niin töistä maksettaisiin paremmin. Käännöshommia suomeen ei ole hirveästi tarjolla mutta parisen kymmentä kuitenkin. Jos olisi nuori ja lapseton ja asuisi jossain alkeellisessa bungalowissa Intian valtameren äärellä, niin näillä käännös- ja kirjoitushommilla varmaan pystyisi elättämään itsensä.  

Tuolla voisi surffailla tarjouksia loputtomiin, mutta tältä illalta täytyy laittaa stoppi. Tänään on lepopäivä ja haluan päästä vielä kirjan ääreen ja toivottavasti vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan.

Päivä meni mukavan kiireettömästi hyvän ruoan äärellä. Serkkutyttö oli hyvä yövieras ja keksi poikalapselle leikin jos toisenkin, vaikka suurin osa aikaa menikin nenä kiinni töllössä. Mikähän siinä muuten on, että lapset ovat toistensa kanssa niin erilaisia kuin aikuisten seurassa? Poikalapsella esimerkiksi on hyvin valikoiva kuulo, kun käsken häntä tekemään jotain, ja jos oikeasti haluaa tuloksia aikaan, on hyvin usein turvauduttava äänen korottamiseen. Sen sijaan kun serkkutyttö sanoo, että konttaa lattialla tai vahdi pehmoeläimiäni tai hae tuo ja vie tämä, niin poikalapsi hyppää sekunnissa. Toivottavasti on koulumaailmaan mennessä oppinut, ettei ihan aina tarvitse tehdä sitä, mitä kaverit käskevät. Se ei tosin haittaisi, jos oppisi samalla, että äitin käskyt voisi välillä täyttääkin ihan mukisematta.

Vatsa valittaa. Sukulounas tädin luona oli sen verran runsas ja monipuolinen, että sillä eläisi pari päivää. Kotiin tuomisiksi saatu vajaa kokispullo on tyhjentynyt huolestuttavaa tahtia, mikä ei parantane vatsan tilaa lainkaan. Sukulounaat ovat silti parhaita.

Nukutuspuuhia

Istun pimeässä lastenhuoneen lattialla ja odotan kuopuksen nukahtamista. Huudatusunikoulu ei meillä toimi, koska neiti vetää itsensä sellaiseen raivoon, että oksentaa. Paijailu ei meillä toimi, koska neiti vain kampeaa ylös ja huutaa yrittäen samalla kivuta laidan yli. Tämä on toivottavasti vain nopeasti ohimenevä vaihe, mutta siihen asti istutaan taas lattialla koneen kanssa.

Tänään oli jo hivenen keväinen olo. Aurinko kävi näyttäytymässä, ja pikkulinnut lauloivat. Hetken aikaa tehtiin lumitöitä sen jälkeen, kun oli viety poikalapsi omaan kerhoonsa. Plussaa oli varmaan asteen verran ja lievää sulamisilmiötä oli havaittavissa, joten heiteltiin vähän lumia sulamaan. Tyttölapsen mielestä oli huisin hauskaa, ja minusta on aina ilo auttaa kevättä lähemmäs. Tosin yritän vielä kovasti malttaa ja olla laskematta päiviä potentiaaliseen kevääntuloon.

Haukotus. Tämä pimeässä istuminen tekee väsyneeksi eikä unissaan tuhiseva poikalapsi auta asiaa. Tyttölapsi vain höpöttelee ja nauraa kihertää. Nyt, kun istun tässä – sänkyyn laitettaessa nauru oli kyllä hyvin kaukana. Pitäisiköhän laittaa kone kiinni, jos se auttaisi asiaa ja saisi neidin uskomaan, ettei tänään tapahdu enää mitään jännittävää.