Lomailua

Tänään olen ulkoillut valoisan ja pimeän aikaan. Auringonpaiste ja lämpimät toppahousut tekevät minustakin suorastaan talvenrakastajan. Vaikka lievä flunssa on taas iskenyt, niin sekään ei menoa haittaa.

Tänään otin melkein päiväunet, kun väsytti niin. Yritin saada tyttölapsen nukahtamaan päiväunille sisälle lukemalla kirkkohistoriaa sen vieressä sängyssä. Eihän se siinä pysynyt, vaan karkasi olohuoneeseen, jossa poikalapsi katseli ”mammuttielokuvaa”, ja piirteli itseään tussilla naamaan. Minä jäin lukemaan kirjaa ja sitten jossain vaiheessa melkein nukahdin siihen.

Huomenna on pakko laittaa tyttölapsi ulos päiväunille. Tänään en viitsinyt painostaa nukkumaan, kun ajattelin, että ainakin vältyttäisiin nukkumaanmenolta yhdentoista aikaan. Jälkiviisaana olisi pitänyt, sillä tyttölapsi veti sellaiset nukahtamisraivarit, ettei koskaan aikaisemmin. Hetken kiukuttelin takaisin, mutta sitten iski tyyneys. Muistin ”tämäkin menee ohi” -ajatuksen ja että johdonmukaisuus reagoinnissa kannattaa. Ei siirtymistä hyssyttelystä kanniskeluun, istumisesta makuuasentoon, vaan yksi linja. Puoli tuntia neiti varmaan pyristeli vastaan ja huusi itseään uneen, mutta menihän se ohi – suhteellisen lyhyessä ajassa jopa – ja kun pysyin ajasta viimeiset 95 prosenttia tyynenä, niin nyt olen tyytyväinen itseeni sen sijaan, että kiroaisin itseäni kuilun pohjalle huonosta äitiydestä.

Oikein erinomainen lomapäivä, vaikka olenkin toimittanut yhden artikkelin loppuun, tehnyt yhden käännöstyön ja saanut lähes 50 sivua kirkkohistoriaa luettua. Ja sukkakin on edennyt. Onhan se helppoa näin, kun äitimuori viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa.