Tänään on ollut kaunis talvinen päivä. Kaupasta tullessa
leijaili maahan isoja lumirättejä, ja kerhoon ajaessa oli hämärtyvässä iltapäivässä hyvin
tunnelmallisen näköistä. Talvi on huomattavasti nautittavampi, kun auringon
valoa ehtii nähdä useammin. Eihän me toki joka päivä ulkoilla, mutta lähes joka
päivä ollaan kuitenkin valoisan aikaan liikkeellä. Tunsin tänään ihan itseni
talvi-ihmiseksi.
Luin tänään artikkelin, jossa kehotettiin lopettamaan
huolehtiminen ja toivomaan itselleen sitä, mitä haluaa. Tai keskittämään
ajatukset siihen tyyliin ”olen vailla keittiönpöytää, suo minulle maailmankaikkeus
keittiönpöytä”. En siis tarvitse pöytää, mutta ehkä voisin ryhtyä toivomaan
ylimääräistä tulonlähdettä ja inspiraatiota minulle sopivimman työn suhteen.
Tänään oli ensimmäinen kerhokerta uudessa paikassa.
Tyttölapsi nukahti menomatkalla, minkä vuoksi pyörii vieläkin hereillä.
Poikalapsi tuhisee sen sijaan jo iloisesti unessa. Lapset oli tällä kertaa
jaettu isoihin ja pieniin, minkä toimivuus jää nähtäväksi. Poikalapsi oli
ilmeisesti toisella puolella kuin hänen leikkikaverinsa ja väitti, että olisi
halunnut isojen puolelle. Näin tällä kertaa. Pari kertaa on sanonut, ettei
halua koko kerhoon, kun isot pojat on niin rajuja. Poikalapsi, joka itse koko
nelivuotiaan murisevalla energialla hyppii isojen poikien kimpussa aina kerhon
loputtua. Ota noista selvää.
Kello on melkein yhdeksän. Eilen melkein nukahdin yhdeksän
jälkeen luettuani jonkin aikaa kirkkohistoriaa. Päätin kuitenkin lukea vielä
hetken fantasiaa sängyssä ja kun tarina oli niin jännässä paikassa, niin
laitoin valot pois vasta lähempänä yhtä. Kertaakaan ei ole vielä mennyt näin
pitkään, mutta pitihän se kirja saada loppuun. Onneksi sarjaa on vielä kahdeksan
osaa jäljellä, joten tätä menoa ihanuutta kestää vielä pitkään kevääseen. Pikkuisen
täytyy kyllä ryhtyä katsomaan nukkumisaikojen perään, koska lievää väsymystä on
ilmassa. Tänään ei esimerkiksi huvittaisi yhtään opiskelu, vaan mieli tekisi
kaivaa se seitsemäs osa esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti