Tänään on onneksi käännösten tahti
pikkaisen parantunut, ja alan uskoa, että urakka on kuitenkin saatavissa
valmiiksi eräpäivään mennessä. Tosin kotona odottavat myös toimitustyöt,
opiskelu, mahdolliset muut käännöstyöt, puhumattakaan arjesta ja enemmän
huomiota vaativista lapsista. Kyllä tämä silti valmiiksi saadaan, vaikka
pitäisi henkilökohtaisesti tutustua niiden tuttujen työtapoihin, jotka
viestittävät naamakirjassa kello kolme aamuyöllä, että päivän työt on vihdoin
tehty.
Alan ymmärtää niitä ihmisiä, jotka
saavat väitöskirjansa valmiiksi äitiyslomalla ja kirjoittavat tusinan
artikkeleita. Tosin itse en kykenisi öitä myöten toimintaan, joka vaatii suurta
luovuutta. Käännös- ja toimitustyöt ovat asia erikseen, koska koko ajan
ruudulla on teksti, jonka suuntaviivojen mukaan työtä tehdään. Työskentely on
paljon helpompaa näin kuin silloin, kun vastaan tuijottaa tyhjä paperi, joka
pitäisi täyttää jollain kriittisen arvostelun läpäisevällä.
Olen myös havainnut, että koen hirvittävän
tyydyttäväksi sen, että palkan suuruus riippuu tehdyn työn määrästä. Se saa
tuntemaan, että tekemälläni työllä on merkitystä. Jos palkka on yhtä suuri
riippumatta siitä, teenkö paljon vai vähän, hyvää vai huonoa, niin minulla
vaikuttaa olevan ikävä taipumus mennä siitä, missä rima on matalin. Jos palkkio
tulee kuitenkin, niin miksi raataa ylimääräistä. Sehän olisi vain tyhmää. Sen
sijaan tässä mallissa tehty työ korreloi suoraan palkkaan. Teen jotain,
tietokoneen oikeassa yläkulmassa luku nousee (vähintään jälkikäteen), ja tällä
kertaa se ei edustakaan pelimerkkejä tai pisteitä, vaan ihka oikeaa rahaa. Kyllä
vain, hyvin tyydyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti