helmikuuta 12, 2015

Ruusuja ystävänpäiväksi

Poikalapsi kysyi eilen, että mihin me seuraavana päivänä mennään ja ilmoitti, että hän haluaisi kirjastoon.  Käytiin sitten siellä ja tyttölapsi jaksoi tepastella käytännössä koko noin kymmenen-viidentoista minuutin matkan perille asti. Hän on liikunnalliselta innoltaan ihan eri maata kuin poikalapsi, joka valitti vielä kolmevuotiaanakin, ettei jaksa kävellä. Tai no, valitti vielä tänä aamunakin ja toivoi lyhintä mahdollista reittiä kirjastoon.

Poikalapsi löysi Ice Age 4 -DVD:n, ja minun mukaani tarttui Päivi Alasalmen Loistava yksinhuoltajuus -opus. Ensimmäisessä kahdessakymmenessä sivussa on päästy vasta yksinhuoltajuuden haasteisiin, mutta ehkä se kirjassa vetoaakin. Että ne haasteet ovat niin tuttuja muillekin. Parisuhteissa on aivan taatusti omat haasteensa, joista yksinhuoltaja ei välittämättä tiedä mitään – useimmat eronneet kyllä varmasti aivan liikaakin – mutta yksinhuoltajuuden kokonaisvaltaisuus ja jakamaton vastuu aukeavat helpoiten samaa arkea itse pyörittäville. Tekisi mieleni lukea kirja tänään loppuun, mutta pitää ainakin ensin tehdä vähän töitä.


On myös raportoitava, että olen tänään tehnyt jauhelihapihvejä – 700 gramman jauhelihasta riittää neljän päivän ateriaksi, kaksi pakkaseen odottamaan myöhempiä aikoja – ja sämpylöitä (sämpyläjauhopaketin perusohjeella, johon lisäsin vain hunajaa), joita poikalapsi kehui paremmiksi kuin eiliset pullat. Täytyy sanoa, että olen samaa mieltä. Poikalapselta tuli kannatusta myös Oivariinin vaihdolle Flooraan, joka on kuulemma parempaa. Ainakin se on halvempaa ja toivottavasti myös terveellisempää – ainakin sen vuoksi, että sitä tullee syötyä vähemmän, koska se ei oikeasti ole yhtä hyvää kuin Oivariini.

Ei kommentteja: