Mielen liikkeitä

Tänään oli auringossa jo lämmintä – ainakin farkut ja pitkähihainen päällä. Istuin jonkin aikaa aurinkotuolissa, ja vain nautin lämmöstä, lintujen laulusta ja tuulen suhinasta lehdissä ajattelemattakaan mitään tekemistä. Oli mukavaa. Ja sitten otin tyttölapselta takin pois päältä, ja hän kuvitteli, että ulkona voi saman tien olla yhtä hyvin myös ilman kenkiä ja hattua. Saimme tästä aikaan sotatilan, ja kärhämää on riittänyt myös loppupäivään. Ehkä tämä on juuri niitä hetkiä, jolloin pitäisi harjoitella mielenhallintaa ja näkökulman vaihtamista. Keskittyä niihin päivän hyviin hetkiin eikä antaa huonojen määrittää koko päivää. Kyllä, se juuri on ehdottomasti tarpeen ja yllättävää kyllä tuntuu jopa auttavan.

Kesä on saapunut

Tänään on ollut kesän ensimmäinen oikeasti lämmin päivä. Käytiin hankkimassa vähän lisää kesäkukkia ja poikalapselle uimalasit. Imuroin auton katsastusta silmällä pitäen, ja totesin, että ruohonleikkurissa ei olekaan pelkäämääni vikaa, vaan johdossa on jonkin asteinen kosketushäiriö. Imuroiminen onnistui ongelmitta, kun jatkojohto oli koko ajan maassa paikallaan, mutta ruohoa leikatessa johtoa täytyi välillä pitää tietyssä asennossa. Parempi näin, koska uusi johto maksaa huomattavasti vähemmän kuin uusi ruohonleikkuri. Tosin sain kyllä pihan leikattua, vaikka se olikin hivenen rasittavaa, joten en ehkä hyökkää johtokaupoille aivan välittömästi.

PayPal ilmoitti, että varat tililläni on toistaiseksi jäädytetty, koska olen ylittänyt vuosittaisen 2500 euron tulorajan. Piti laittaa sinne menemään kuvaa passista ja osoitetiedoista henkilötietojen varmistamiseksi joidenkin EU-säännösten edellytysten mukaan, jotta tilin saa taas käyttöön. Aktivoidessani PayPaliä muutama kuukausi sitten en uskonut, että mitenkään voisin päästä tuon rajan yli, mutta aika nopeastihan se kävi. Yhtäältä todella hieno summa ansaituksi pelkillä freelancer-käännöksillä, vaikka toisaalta vain pari sataa enemmän mitä ennen sai palkkana käteen yhdessä kuussa. Mutta olen tyytyväinen, hyvin hyvin tyytyväinen. Varsinkin kun en ole vielä tehnyt yhtään mitään muuta näiden töiden hankkimiseksi kuin ilmoittanut tietoni sinne Fiverr-sivustolle. En ole kilpaillut yhdestäkään työstä enkä lähestynyt yhtä ainoaa käännösfirmaa tai muutakaan potentiaalista työnantajaa.

Tänään on näköjään myös eläinpäivä. Katselimme lasten kanssa ikkunasta pari tuntia sitten jänistä, joka istui nurmikolla pesemässä takakäpäläänsä ja syömässä ruohoa. Juuri nyt puolestaan vieressäni olevasta avoimesta takaovesta yritti kävellä sisään valkoinen kissa. Verhot vain heilahtivat ja kun käännyin katsomaan, niin verhojen välistä kurkkasi pörröinen valkoinen naama. Kääntyi kyllä saman tien takaisin, kun huomasi minut. Onhan nuo kyllä aika söpöläisiä, mutta itse jos ottaisin vielä joskus kissan, niin sen pitäisi myös ehdottomasti päästä ulos. En kestä untani häiritsevää aamuöistä mouruamista ja leikkimistä enkä myöskään hiekkalaatikon hajua. Normaali yönsä ulkona viettävä ja siellä myös vessapuuhansa hoitava kissa sen sijaan olisi ihan mukava otus kotia jakamaan. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, jos kissat vaeltavat vapaana, mutta en ehkä kehtaisi itse antaa omani ulkoilla kaupungissa. 

Lisää töitä

Tänään on mieli virkistynyt – ja melko yllättävästä syystä. Sain saksankielisen käännöksen tarkistettua ja lähetin sen menemään. Mielialan kohoaminen ei seurannut tästä, vaan siitä kun rouva toisessa päässä kysyi, olisiko minulla nyt aikaa lisätöille. Viimeksikin keskustelun alla olleilla dokumenteilla ei ollutkaan niin kiire, joten lupasin tehdä ne nyt. Rahapyyntö ei ollut ongelma, ja kun englanninkielinen kääntäjä oli saanut omansa tehtyä tässä väliajalla, niin nyt voin kääntää englannista. Tack och lov, koska se nopeuttaa hommaa huomattavasti ja näin pystyn jopa saamaan nämä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.

Viimeksi ajatus lisätyöstä ahdisti, mutta tällä kertaa päinvastoin ilahdutti. Ehkä johtui siitä, että nyt on kaikesta huolimatta ollut vähemmän töitä kuin huhtikuussa ja meinasi tuleva tekemättömyys jo suorastaan ahdistaa. Mikä on hyvin hämmentävää, koska en ole koskaan erityisemmin pitänyt työnteosta. Nyt parin päivän jälkeen vain huomaa, että työnteko on paljon mukavampaa kuin nettisurffaus tai pelien pelaaminen. Niin kauan kuin kirjojakin ehtii lukea, niin kaikki on hyvin.

Tällaisia isompia töitä ei tietysti napsahtele ihan jatkuvalla syötöllä, mutta on sinänsä hyvin kutkuttava ajatus, että kaksi tällaista käännöstyötä kuussa riittäisi perheen elättämiseen. Itse asiassa yksikin helmikuun kaltaisina kuukausina niin kauan, kun minulla on vielä tuo toimitustyö.

Oli myös oikein rentouttavaa tehdä töitä pihakeinussa, kun tyttölapsi nukkui päiväunia ja poikalapsi katseli taas DVD:tä. Vuoden parin kuluttua voin istuskella kesällä näin käytännössä milloin vaan halutessani – tai juoda aamukahvia terassilla. Nyt ei voi vielä asettautua rentoutumaan tyttölapsen ollessa hereillä, kun häntä ei voi vielä päästää vapaasti juoksemaan pitkin pihoja ja mantuja. Mutta viimeistään kahden vuoden kuluttua voi.

Aloitin lukemaan taas Mark Williamsin ja Danny Penmanin kirjaa Tietoinen läsnäolo, jossa kerrotaan minut vakuuttavasti mindfulnessin ja siihen liittyvän harjoittelun hyödyistä. Löytyisiköhän minusta riittävästi tahdonvoimaa ja sitoutumiskykyä, että saisin kahdeksan viikon ohjelman vietyä tällä kertaa loppuun saakka?  

Maitoa ja mansikoita

Takaa kuuma hellekesä, heittäydy raskaaksi. Toivottavasti lämpötilat ovat tällaisia vielä siinäkin vaiheessa, kun pääsee järven rantaan. Tosin synnytyksen jälkeiset viikot ja uiminen eivät tainneet oikein olla sopiva yhtälö. Viime viikolla vielä kaivoin kasvimaata ja leikkasin ruohoa käsintyönnettävällä, mutta nyt en enää ole uskaltanut. Puuhailun rajoittuneisuus vähän vähentää iloa lämpimistä päivistä.

Kuuma terassin lattia jalan alla toi äskeen mieleen lapsuuden mummolan. Jostain syystä sinne ovat vieneet erilaiset mielleyhtymät useampaankin otteeseen viime aikoina. Mielikuvia mansikoista ja maidosta tuvan penkin ääressä.

Vauva potkii. Pesukone hurisee. Yritän selvittää, onko mahdollista pestä turvakaukalon päällysteistä homepilkkuja pois. Kävin kysymässä lastentarvikeliikkeestä ja uuden kankaan ostaminen maksaa saman verran kuin kokonainen uusi kaukalo. Samoin runko-osa vaunuihin maksaisi saman verran kuin uudet vaunut. Jotain on liikahtanut oikeaan suuntaan päässäni, kun en ajatellut vain lompakkoani, vaan ennen kaikkea kaatopaikkoja, kun päätin olla investoimatta kumpaankaan. Nykypäivän esineiden elämänkaaren lyhyys on aika kauhea. Olen miettinyt sitä viime päivinä, kun pesukoneeni on alkanut temppuilla. Sillä alkaa olla ikää lähemmäs kymmenen vuotta, mikä nykypäivänä lienee paljon, mutta ennen aikaan koneet kestivät paljon kauemmin. Ensimmäinen opiskeluaikojen pesukoneeni oli vähintään kaksikymmentävuotias ja sukulaistäti valitteli jokunen vuosi sitten, kun viisikymmentä vuotta vanha jääkaappi (tai pakastin) alkoi osoittaa vanhenemisen merkkejä. Ammattiylpeys meni kuluttamisen edelle. Ei olisi kehdattu myydä koneita tai kenkiä, joita ei ole tarkoitettukaan kestämään kuin vuosi pari. Pienyhteisössä ei varmasti olisi voinutkaan menettämättä mainettaan ja elantoaan.

Pitäisiköhän ottaa päiväunet? Vatsa täynnä italianpataa ja nyt väsyttää.