Tänään on mieli virkistynyt – ja
melko yllättävästä syystä. Sain saksankielisen käännöksen tarkistettua ja
lähetin sen menemään. Mielialan kohoaminen ei seurannut tästä, vaan siitä kun
rouva toisessa päässä kysyi, olisiko minulla nyt aikaa lisätöille. Viimeksikin
keskustelun alla olleilla dokumenteilla ei ollutkaan niin kiire, joten lupasin
tehdä ne nyt. Rahapyyntö ei ollut ongelma, ja kun englanninkielinen kääntäjä
oli saanut omansa tehtyä tässä väliajalla, niin nyt voin kääntää englannista.
Tack och lov, koska se nopeuttaa hommaa huomattavasti ja näin pystyn jopa
saamaan nämä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.
Viimeksi ajatus lisätyöstä ahdisti,
mutta tällä kertaa päinvastoin ilahdutti. Ehkä johtui siitä, että nyt on
kaikesta huolimatta ollut vähemmän töitä kuin huhtikuussa ja meinasi tuleva
tekemättömyys jo suorastaan ahdistaa. Mikä on hyvin hämmentävää, koska en ole
koskaan erityisemmin pitänyt työnteosta. Nyt parin päivän jälkeen vain huomaa,
että työnteko on paljon mukavampaa kuin nettisurffaus tai pelien pelaaminen.
Niin kauan kuin kirjojakin ehtii lukea, niin kaikki on hyvin.
Tällaisia isompia töitä ei tietysti
napsahtele ihan jatkuvalla syötöllä, mutta on sinänsä hyvin kutkuttava ajatus,
että kaksi tällaista käännöstyötä kuussa riittäisi perheen elättämiseen. Itse
asiassa yksikin helmikuun kaltaisina kuukausina niin kauan, kun minulla on
vielä tuo toimitustyö.
Oli myös oikein rentouttavaa tehdä
töitä pihakeinussa, kun tyttölapsi nukkui päiväunia ja poikalapsi katseli taas
DVD:tä. Vuoden parin kuluttua voin istuskella kesällä näin käytännössä milloin
vaan halutessani – tai juoda aamukahvia terassilla. Nyt ei voi vielä asettautua
rentoutumaan tyttölapsen ollessa hereillä, kun häntä ei voi vielä päästää
vapaasti juoksemaan pitkin pihoja ja mantuja. Mutta viimeistään kahden vuoden
kuluttua voi.
Aloitin lukemaan taas Mark
Williamsin ja Danny Penmanin kirjaa Tietoinen läsnäolo, jossa kerrotaan minut
vakuuttavasti mindfulnessin ja siihen liittyvän harjoittelun hyödyistä.
Löytyisiköhän minusta riittävästi tahdonvoimaa ja sitoutumiskykyä, että saisin
kahdeksan viikon ohjelman vietyä tällä kertaa loppuun saakka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti