Ihana viikko

Ulkona tuulee ja pikkulinnut laulavat. Olen saanut koko pehtorintalon itselleni seuraavaksi yöksi, vaikka käytävillä joku vielä kulkeekin. Ikkunasta näkyy Palmsen kartanon rakennuksia Itä-Virossa.

Aamulla kävin katsomassa upeaa kartanoa sisältä päin. Hetken mietin, pitäisikö vierailu jättää myöhemmäksi, kun linja-autosta purkautui samaan aikaan lastillinen nuorisoa. Ehkä joku ystävyyskaupunkivierailu, sillä osa nuorista tuntui puhuvan viroa, osa saksaa. He tekivät vierailusta kuitenkin vielä erikoisemman, sillä joku tytöistä soitti upeasti pianolla useita kappaleita jotain etäisesti keskiaikaan vivahtavaa ja yläkerrassa oli varattu heille huoneellinen vanhoja vaatteita, joita kokeilivat ja harhailivat sitten saleissa hienoina rouvina ja munkkeina. 

Vähän teki mieli itsekin kokeilla, mutta olisin halunnut päälle jotain todella näyttävää, jonka pukemiseen olisi mennyt tunti parin palvelijan avustamana. Olen aina pitänyt kartanoista, mutta tässä oli jotain sellaista ”olen ollut täällä entisessä elämässäni” -tyyppistä tunnelmaa. Juuri sitä mitä tulin täältä etsimään. Seuraava Sagadin kartano oli isompi ja ympäristöltään komeampi, mutta sisältä pelkistetympi ja jopa nuhjuisempi. Palmsen jälkeen oli vaikea yltää samoihin mittoihin. Kävin syömässä kartanon hotellissa ja ajoin sen jälkeen vielä kolmannen, Vihulan kartanon pihaan. Kartanorakennuksissa näytti olevan hotellia, kylpylää, kauppaa ja ties mitä keskusta, joten en mennyt sisälle ollenkaan, vaan kiertelin hetken katselemassa hienoksi laitettua aluetta. Jos ei olisi sataa tihuttanut ja tuullut, niin olisin voinut jäädä vähän pidemmäksikin aikaa.

Paluumatkalla kävin kaupassa ostamassa illaksi vähän herkkuja, katsastamassa merenrannan ja Tavernassa kahvilla. Koko päivää ei jaksa olla menossa, joten sitten olen lepäillyt ja kuunnellut tuulta (– ja vähän tehnyt töitä). Levätäkin täytyy, kun nyt kerran on päivä kokonaan omassa käytössä. Lapset kotona hyvässä hoidossa eikä kukaan vaadi minulta mitään. Voisikohan tästä tehdä tavan? Kerran vuodessa tai joka toinen vuosi jonnekin omalle pikkulomalle? Se olisi kyllä ihanaa. 

On tämä aikamoinen viikko. Ensin viikonloppuna pari yötä suvun kanssa kesäparatiisissa, mikä on aika täydellistä – paitsi etten osaa täysin keskittyä vain olemiseen, vaan päässä alkaa aina jauhaa sama ”pitäisikö minun kuitenkin muuttaa tänne” -virsi. Sitten oma loma eli yhtäältä lepoa, rauhaa ja omaa aikaa, toisaalta virikkeitä, kulttuuria ja ravintoloita. Lauantaina ovat vielä edessä kaverin vauvakutsut eli sosiaalista toimintaa. Ja kesä – lämmintä ei vielä ole, mutta luonto on taas muuttunut sen väriseksi kuin sen pitääkin olla. Stressitaso alkaa selvästi laskea ja elämä hymyilee.