toukokuuta 17, 2015

Ulkoilua ja mielenrauhan etsintää

Lapsiperhe-elämä takaa kyllä hyvin, ettei ihminen pääse ylpistymään liikaa. Joka päivä kun menettää hermonsa vähintään kertaalleen, niin voi todeta, että tulipa epäonnistuttua taas tänäänkin. Poikalapsen ensimmäisen viiden elinkuukauden aikana ärryin muistini mukaan vain kaksi kertaa, mutta sen jälkeen siitä on tullut käytännössä päivittäinen tapa. Viime vuoden Mindfulness-kurssin aikana saattoi jäädä väliin parikin päivää putkeen. Pitäisiköhän yrittää löytää päivästä taas aikaa niihin harjoituksiin? Kyllä varmaan pitäisi, koska mielenrauha, tyytyväisyys ja hyväksyminen ovat jälleen päässeet hippasen karkaamaan.

Kävin aamulla heittämässä yöpuvussa suodatinpussin kompostiin, ja päätin, että tänään ulkoillaan. Asuinalueellamme ulkoilu on omaan pirtaani vähän liikaa yhteisöllinen kokemus erityisesti näin viikonloppuisin. Naapuri on ihan seinän vieressä, ja joka toinen minuutti täytyy käydä kurkkimassa, miten tyttölapsi pärjää leikkipuistossa muiden lasten kanssa. Omalla pihallahan neiti ei pysy. Sain siitä huolimatta kaivettua puuöljyn esiin ja aloitettua terassin ”maalaamisen”. Mukavaa puuhaa erityisesti tyttölapsen päiväunien aikana, ja terassi näyttää entiseen verrattuna paljon siistimmältä. Tosin ideaalitapauksessa haluaisin aitaa selvästi matalammaksi tai ainakin yhden kolmasosan siitä nurin, koska terassilla istuskellessa ei käytännössä näe pihaa ollenkaan. Ulkona ollessani haluan nähdä vehreyttä, en puuaitaa.


Tyttölapsi ei ollutkaan vielä unessa. Inisi itsensä ylös sängystä, ja nyt melkein nukkuu seisaallaan olohuoneessa. Voihan sen niinkin tehdä.

Ei kommentteja: