Vettä, kalaa ja vettä

Tänään satoi vettä koko aamupäivän, mutta siitä ja kiukkuisen työteliäästä aamusta huolimatta jaksoimme lähteä kello 14:n perhekirkkoon läheiselle seurakuntakodille. Hyvin pienimuotoinen ja lapsille suunnattu tilaisuus, jossa oli hartaushetken jälkeen tarjolla ilmaista lohikeittoa ja lapsille ongintaa ja käsimaalausta. Oli muuten erittäin mukava tilaisuus, paitsi että oma aamuinen kiukkuisuuteni oli tarttunut poikalapseen. Hänen tuulensa parani vasta, kun hän sai käteensä terävähampaisen piraijan kuvan. Kalat kun olivat tilaisuuden teema, mutta poikalapselle ei ihan sellainen tavannomainen versio kelvannut. Onginnastakin tuli kala-koru (sillä perinteisellä kristillisellä symbolilla) ja kun se oli aika kiva, niin omin sitten poikalapsen korun itselleni. Tai tyttölapsen. Jomman kumman kuitenkin.

Ehdimme olla kotona hetken ennen kuin oli aika lähteä poikalapsen uimakouluun. Sinne ei tarvitse houkutella tai käskeä vaan sinne ”on päästävä”. Hyvä, että on löytynyt mieluinen harrastus.Tyttölapsi nukahti taas autoon, mutta ei malttanut autossa nukkua kuin reilun puoli tuntia. Koska viime yö meni tavallista vähemmillä unilla, niin olikin sitten väsyneen kiukkuinen koko illan. Haukotukset tuntuvat olevan illan teema, joten heti, kun artikkelit on saatu lähtemään taittoon, on aika laittaa itsekin piste tälle päivälle.

Uskosta Marianpäivän kunniaksi

Juha Pihkalan Uskoa tiedosta, tietoa uskosta on erinomainen kirja uskon epäloogisuuksia pohdiskelevalle rationaalisen mielen osalle. Jumala onkin transsendenttinen eli toimii tämän meidän (immanentisen) maailmamme sekä meidän olemassaolomme ja tietoisuutemme rajojen ulkopuolella. Jumalan olemuksesta on mahdotonta tietää kaikkea. Jos ihminen pystyisi käsittämään Jumalan kokonaisuudessaan, ei kyseessä enää olisi ääretön ja kaikkivoimainen Jumala vaan ainoastaan jumalankuva. Tieteellisin ja filosofisin menetelmin todistettava Jumala ”menettäisi transsendenssinsä ja tulisi osaksi tätä maailmaa”. Epäloogisuus ei olekaan siten perusteltu syy epäuskoon vaan Jumalan olemassaolon välttämätön edellytys. Ei todiste – koska tieteelliset menetelmät EIVÄT päde – mutta edellytys.

Tämä kirja puhuu niin minun kieltäni. Ja osoittaa myös kuinka mielenkiintoista tiede (tässä tapauksessa dogmatiikka) voi olla. Oikeustiede on vähän pseudotiede. Sillä ei ole täysin selkeää metodiikkaa, koska hyvin monilta piirteiltään se on käytännöllistä oppia oikeuden harjoittamisesta. Jurisprudentia, ei juris scientia. Se korostuu – tai ainakin korostui omana opiskeluaikoina – alan oppikirjoissa, joissa kerrotaan, kuinka tulkitaan pykälää 3 eikä useinkaan pohdita esimerkiksi sitä, kuinka erilaisten oikeudellisten lähtökohtien ja suuntausten valossa pykälää 3 mahdollisesti voisi tulkita. Oma kriittinen ajattelu ei opiskeluaikana pahemmin päässyt kehittymään, kun kirjoja luki siinä sävyssä, että tämä on nyt auktoriteettien ilmoittama totuus. Hyppy oli liian suuri, kun välillä yritin käydä Renvall-instituutissa suorittamassa monialaisia opintoja.

Tämä kirja kertoo myös siitä, kuinka tärkeää on, että uskosta puhutaan oikealla kielellä. Uskon äidinkieli on jotain ihan muuta kuin tieteen kieli. MUTTA tämän eron aukaiseminen tieteen kielellä ja käsitteillä on siitä huolimatta olennaista. Jehovan todistajat kävivät eilen taas ovellani jättämässä lehtensä. He puhuvat uskosta omalla kieliopillaan, mutta heidän kanssaan keskustellessani en ole koskaan löytänyt sitä yhteistä kieltä. Heidän kielestään puuttuu Raamatun arvioiminen tieteellisin keinoin (dogmaattisesti, eksegeettisesti, historiallisesti jne.), mikä on hyvin vahvasti läsnä esimerkiksi Pihkalan kirjassa. Jehovilla usko ja ilmoitus ottavat myös tieteen paikan. Kun kielet eroavat, ei muodostu dialogia – diskurssia – joka voi johtaa yhteisymmärrykseen.

Tieteestä riippumatta on sykähdyttävä ajatus, että voi olla olemassa transsendenttinen olemassaolo, jotain logiikan ja ymmärryksemme ulkopuolella. Yhtäältä se tietysti tarkoittaa, että luottamus Jumalan olemassaoloon on luottamusta rakastavaan olemassaoloon, siihen, että Universumi tai Jumala tai miksi sitä kutsuukaan, pitää sinun puoliasi. Toisaalta se tarkoittaa, että kosmos on maagisempi kuin tämä arkinen maailma. Jos emme ymmärrä transsendenssiä, melkein mikä tahansa on mahdollista.

Viikko taas takana

Kotityöpäivä. Ensi viikon opetuksen valmistelua, mutta samalla myös imurointia ja pientä siivousta. Yleistä hengähdystä työpaikan pitkistä valkoisista käytävistä. Vaikka päivä oli sinänsä hyvä, niin huomaan, että alan tuntea selvää loman tarvetta. Keväällä lomia tulee automaattisesti. Pääsiäisloma joka vuosi, hiihtoloma yleensä, välillä matka eteläänkin, viimeistään toukokuussa viikonloppuja mökillä. Syksylle sen sijaan en osaa samalla lailla aikatauluttaa pidempää lomaa ja yksittäiset päivät eivät riitä virkistämään.

Olin poikalapsen mielestä tänään liian aikaisessa hakemassa häntä tarhasta. Tarhalaiset olivat myöhässä aikatauluistaan eivätkä olleet vielä ehtineet ulos. Aikaisemmin tällä viikolla ajattelin yhtenä päivänä olla kiltti ja käydä hakemassa poikalapsen vähän aikaisemmin. Poikalapsi notkui muiden poikien kanssa tarhan portilla odottelemassa, että loputkin lapsista saavat vaatteet päälleen. Vaikka hän ilahtui suuresti äidin näkemisestä, niin kohta seurasi pettymys, kun ei päässytkään pihalle muiden kanssa leikkimään. Ulos, ulos, hoki samoin kuin tänäänkin. Huojentavaa, kun tietää, ettei siellä ikävissään odotella.

Kävimme tänään kirkolla katsomassa lastennäytelmän. Se kesti yli puoli tuntia, mutta poikalapsi jaksoi aika hyvin mukana, vaikka välillä olisikin halunnut lauleskella mukana ja karjua dinosaurus-huutoja. Hetkellisesti uhkasi itselläni mennä hermostumisen puolelle, mutta näytelmän pituuden huomioon ottaen poikalapsi pysyi sylissä ja hiljaisena ihan riittävän esimerkillisesti. Oma hermostuminen oli varmasti osittain seurausta myös siitä, että jouduimme lähes juoksemaan paikalle. Vähän ennen lähtöämme ovikello soi ja pari jehovantodistajaa halusi jutella kanssani. Jehovantodistajat ovat käyneet joskus aikaisemminkin, ja minähän tykkään väitellä uskonnosta heidän kanssaan. Vaikka olenkin henkistä puoltani tässä pyrkinyt viime aikoina huomattavasti vahvistamaan, niin en ole vieläkään täysin vakuuttunut persoonallisen Jumalan olemassaolosta enkä usko moniin tärkeisiinkään kristinuskon opinkappaleisiin, jehovantodistajien melko patriarkaalisesta ja konservatiivisesta tulkinnasta puhumattakaan. Heidän kanssaan on silti hauska väitellä, ja niinpä pääsimme lähtemään kirkolle ihan viime tingassa. Paikalla oltiin hikisinä, hengästyneinä ja hivenen hermostuneina. Tai minä olin. Poikalapsi istui rattaissa digestive-keksiä kädessään puristaen eikä puuskuttamisilmiö häntä vaivannut.

Tänään olen myös nautiskellut tomaattiviljelmieni tuotannosta. Olen useampana kesänä yrittänyt kasvattaa tomaatteja, mutta onni ei ole ollut myötä. Viime kesänä tuli paljon vihreitä, jotka homehtuivat, ennen kuin sain aikaiseksi tehdä niille mitään. Tänä vuonna tomaatinvarret kasvoivat aivan järjettömän suuriksi ja tekivät tomaatteja todella runsaasti. Punertuneet kuitenkin halkeilivat ja mätänivät heti väriä saatuaan, vihreät paleltuivat ja homehtuivat. Ainoa syötäväksi kelpaava paistattelee kuvassa tuossa oikealla. Voittajaksi selviytyi purkkiin koko kesäksi unohtunut varsi, jota en koskaan saanut maahan. Nostin sen sisälle, kun siinä oli pitkä varsi, jo käppyröiksi kuivuneet lehdet ja kaksi pientä tomaatin alkua, joista toinen alkoi nyt näyttää valmiilta. Söin siis sen ja totesin maukkaaksi. Ei olisi hassumpaa, jos ne tomaattiviljelykset joskus saisi onnistumaankin.