Viikko taas takana

Kotityöpäivä. Ensi viikon opetuksen valmistelua, mutta samalla myös imurointia ja pientä siivousta. Yleistä hengähdystä työpaikan pitkistä valkoisista käytävistä. Vaikka päivä oli sinänsä hyvä, niin huomaan, että alan tuntea selvää loman tarvetta. Keväällä lomia tulee automaattisesti. Pääsiäisloma joka vuosi, hiihtoloma yleensä, välillä matka eteläänkin, viimeistään toukokuussa viikonloppuja mökillä. Syksylle sen sijaan en osaa samalla lailla aikatauluttaa pidempää lomaa ja yksittäiset päivät eivät riitä virkistämään.

Olin poikalapsen mielestä tänään liian aikaisessa hakemassa häntä tarhasta. Tarhalaiset olivat myöhässä aikatauluistaan eivätkä olleet vielä ehtineet ulos. Aikaisemmin tällä viikolla ajattelin yhtenä päivänä olla kiltti ja käydä hakemassa poikalapsen vähän aikaisemmin. Poikalapsi notkui muiden poikien kanssa tarhan portilla odottelemassa, että loputkin lapsista saavat vaatteet päälleen. Vaikka hän ilahtui suuresti äidin näkemisestä, niin kohta seurasi pettymys, kun ei päässytkään pihalle muiden kanssa leikkimään. Ulos, ulos, hoki samoin kuin tänäänkin. Huojentavaa, kun tietää, ettei siellä ikävissään odotella.

Kävimme tänään kirkolla katsomassa lastennäytelmän. Se kesti yli puoli tuntia, mutta poikalapsi jaksoi aika hyvin mukana, vaikka välillä olisikin halunnut lauleskella mukana ja karjua dinosaurus-huutoja. Hetkellisesti uhkasi itselläni mennä hermostumisen puolelle, mutta näytelmän pituuden huomioon ottaen poikalapsi pysyi sylissä ja hiljaisena ihan riittävän esimerkillisesti. Oma hermostuminen oli varmasti osittain seurausta myös siitä, että jouduimme lähes juoksemaan paikalle. Vähän ennen lähtöämme ovikello soi ja pari jehovantodistajaa halusi jutella kanssani. Jehovantodistajat ovat käyneet joskus aikaisemminkin, ja minähän tykkään väitellä uskonnosta heidän kanssaan. Vaikka olenkin henkistä puoltani tässä pyrkinyt viime aikoina huomattavasti vahvistamaan, niin en ole vieläkään täysin vakuuttunut persoonallisen Jumalan olemassaolosta enkä usko moniin tärkeisiinkään kristinuskon opinkappaleisiin, jehovantodistajien melko patriarkaalisesta ja konservatiivisesta tulkinnasta puhumattakaan. Heidän kanssaan on silti hauska väitellä, ja niinpä pääsimme lähtemään kirkolle ihan viime tingassa. Paikalla oltiin hikisinä, hengästyneinä ja hivenen hermostuneina. Tai minä olin. Poikalapsi istui rattaissa digestive-keksiä kädessään puristaen eikä puuskuttamisilmiö häntä vaivannut.

Tänään olen myös nautiskellut tomaattiviljelmieni tuotannosta. Olen useampana kesänä yrittänyt kasvattaa tomaatteja, mutta onni ei ole ollut myötä. Viime kesänä tuli paljon vihreitä, jotka homehtuivat, ennen kuin sain aikaiseksi tehdä niille mitään. Tänä vuonna tomaatinvarret kasvoivat aivan järjettömän suuriksi ja tekivät tomaatteja todella runsaasti. Punertuneet kuitenkin halkeilivat ja mätänivät heti väriä saatuaan, vihreät paleltuivat ja homehtuivat. Ainoa syötäväksi kelpaava paistattelee kuvassa tuossa oikealla. Voittajaksi selviytyi purkkiin koko kesäksi unohtunut varsi, jota en koskaan saanut maahan. Nostin sen sisälle, kun siinä oli pitkä varsi, jo käppyröiksi kuivuneet lehdet ja kaksi pientä tomaatin alkua, joista toinen alkoi nyt näyttää valmiilta. Söin siis sen ja totesin maukkaaksi. Ei olisi hassumpaa, jos ne tomaattiviljelykset joskus saisi onnistumaankin.