Tänään oli viimeinen mahdollisuus äänestää. Sunnuntaina olen Tukholmassa, joten silloin ei numeroita rustailla lappuun. Se oli siis tänään, tai ei milloinkaan. Aamulla asemalla tuli vastaan nuori nainen, joka jakoi omia esitteitään ja ajattelin, että mikäpä ettei. Toinen jommasta kummasta oikeasta puolueesta, naispuolinen ja tietyt olennaiset mielipiteet kohdallaan. Kun en ollut löytänyt itselleni otollista ehdokasta, niin miksei yhtä hyvin hän. Menisipä ääneni ainakin kasvattamaan puolueen äänipottia.
Olin ajatellut jossain vaiheessa päivää käydä etsimässä ennakkoäänestyspaikan, viimeistään töistä lähtiessä. Päivä meni kuitenkin niin nopeasti opetuksen valmistelussa, etten enää ennättänytkään paluumatkalla. Hain siis poikalapsen tarhasta ja suuntasimme paikalliseen postiin, jossa oli netin mukaan edellisvuonna ollut ennakkoäänestyspiste. Tämän vuoden tietoja en lähtöhötäkässä löytänyt. Viime vuoteen verrattuna tilanne oli kuitenkin muuttunut sen verran, että varsinainen posti oli kadonnut ja postipiste siirtynyt läheiseen kauppaan. Niissä tiloissa ei mitään ennakkoäänestystä mahtunut suorittamaan.
Jäi siis tällä kertaa äänestäminen. Ei harmita muutoin kuin siinä mielessä, että äänestämättömyyteni auttaa pienen pieneltä osaltaan vastapuolta. Muutoin en jaksanut laisinkaan kiinnostua näistä vaaleista. Olisi tietysti pitänyt, koska kuntatasollahan ne monet olennaiset jokapäiväiseen elämään vaikuttavat päätökset tehdään. Mutta ei voi mitään, kun ei politiikka kiinnosta, niin se ei kiinnosta.
Jätettiin siis äänestäminen, käytiin kaupassa ja lähdettiin kotiin katsomaan Pikku Kakkosta ja tekemään omena-kaurapaistosta. Nyt on sokeripöhnäinen ja väsy olo. Täytyy toivoa, että ensi yöhön sisältyy vähemmän sekoja unia, työasioiden vatvomista ja levottoman poikalapsen kuulostelua kuin edelliseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti