Onnea ja harmia

Tänään istuin pihakeinussa poikalapsen nukkuessa ja ajattelin, että tämä oli esimerkki täydellisestä kotisunnuntaista. Aamulla hitaan aamiaisen jälkeen onnistuin pitkästä aikaa siivoamaan hieman tavallista perusteellisemmin pikku apulaisen kulkiessa perässä oman pölyrättinsä kanssa. Vähän leikkimistä ja sitten jatkoa vuoden alusta alkaneelle, mutta hetkeksi jo unohduksiin jäänelle "valmista aina sunnuntaisin jokin uusi ruokalaji" -kampanjalleni. Päivän ruokalistalla oli coucous-kasvispannu, josta tuli oikeasti hyvää.

Lounaan jälkeen lähdimme hetkeksi ulos hiekkalaatikolle. Ajankohta ei ollut täydellinen, sillä aamusta alkaen paistanut aurinko vetäytyi uhkaavan tumman näköiseen pilveen. Pimentyminen oli kuitenkin vain hetkellistä, sillä lähtiessämme kärryttelemään kohti läheistä hevostilaa aurinko alkoi taas paistamaan. Poikalapsi oli jo lähes unessa, mutta halusi vielä nähdä kaksi heppaa. Olivat onneksi pihalla. Kävimme kurkkaamassa ja melkein heti käännettyäni kärryt takaisin kotia kohti tippui mukana ollut lelu soratielle ja poikalapsi nukkui. 

Parkkeerasin peiton alla nukkuvan jälkeläisen varjoon ja jatkoin eilistä kukkasipulien istutusta. Nyt on tulppaaneja ja krookuksia maassa odottamassa kevään tuloa. Kukkapenkeissä on digitaliksen ja kehäkukkien siemeniä ja maljakossa muutama puolivahingossa katkennut kukka.  Sain raivattua minipienen kasvimaani talvikuntoon ja toivon, että homehtuneista ja puolisyödyistä tomaateista ja kesäkurpitsan jätteistä on jotain iloa linnuille tai oraville. Hiiret saattavat kyllä olla se todennäköisin kohdeyleisö ja viimetalvisen metelöinnin jälkeen en niitä haluaisi syöttää.
 
Poikalapsi heräsi riittävästi nukkuneena ja iloisena päinvastoin kuin eilen. Keinuimme hetken ja puuhastelimme omalla pihalla. Hidas sunnuntai jatkui kahvin ja aiemmin viikolla leivottujen korvapuustien merkeissä. Kaivoin esiin oikein kermakon maitoa varten ja lasisen keksilautasen muutamalle muumikeksille. Mutta kyllä siinä sellaista ihanaa vanhojen aikojen sunnuntaitunnelmaa sitten olikin.

Aina siihen asti, kun kahvihetki läheni loppuaan ja aloimme silmäillä poikalapsen saamaa Nalle Puh -lehteä. Parin lukukerran jälkeen kaivoin kaapista uudet liidut väritystehtävää varten. Väritystulos ei ollut toivotun mukainen, joten naps, liitu poikki, jos se auttaisi. Minä siihen huudahtamaan, että "Ei" ja poika ihan säpsähti. Sitten iski suuri harmi - joko siitä, että äiti osallistui värittämiseen tai siitä, että oma väritys ei pysynyt rajojen sisällä. Väri olisi joka tapauksessa pitänyt saada pois, pois, pois. Lehti lähti hetken kuluttua jäähylle ja vaikka harmi meni suhteellisen nopeasti ohi, niin siihen uhkasi kaatua myös täydellinen kotisunnuntai. Varsinkin kun poikalapselle epätavallista kiukuttelua riitti vähän myös loppuillaksi.

Tahtoikä saattaa kolkutella kynnyksellä tai sitten minun täydellinen kotisunnuntaini ei ollut poikalapsen täydellinen sunnuntai. Minusta aamupäivä oli ihana, mutta lapsukainen olisi ehkä arvostanut leikkiseuraa enemmän kuin innoissaan siivoavaa ja kokkavaa äitiä. Ja on se myönnettävä, läsnäolosta lapselle ei tullut tänä viikonloppuna täysiä pisteitä, vaikka muutoin itsestä viikonloppu niin hyvältä tuntuikin. Ihan lähiaikoina luin jossain, että "onnellinen on se, joka pystyy tuottamaan onnea muille". Se ei nyt aivan täydellisesti toteutunut ja jäin vähän tunnontuskiin poikalapsen puolesta.

Onneksi kuitenkin päivällä oli onnellinen loppu. Poikalapsi hiipii usein sängystään ylös ainakin kerran, ennen kuin nukahtaa. Kääntyy kyllä aina kiltisti takaisin, kun ilmoittaa, että nyt on aika nukkua. Vaasan reissua seuraavana iltana otin kuitenkin hetkeksi vielä syliin sohvalle ja nyt se uhkaa jäädä tavaksi. Tänäänkin kapusi kylkeen ja vähän pidemmän hellittelyhetken jälkeen voi todeta, että ehkä tämä kuitenkin oli aika täydellinen kotisunnuntai.