Tänään on taas taiteiltu, kahteenkin otteeseen. Maalattu mielen liikkeitä ja ihmetelty värejä, painettu lehdillä kuvia tyynyliinalle. Havahduttu siihen, että negatiiviset tunteet eivät ole kiellettyjä, että onni, ilo ja rakkaus kuuluvat kaikille.Tässä kurssissa on pointtia, vaikka alkuun tuntui, ettei asiassa edetä minnekään. Maalaamisen sijaan olisin halunnut enemmän keskustelua, mutta tämä on juuri oikein. Keskustelu on älyllistä, maalaaminen päästää syvemmälle. Se pakottaa hyväksymään epätäydellisyyden. Se paljastaa ihmisen sisimmän ja näkee pinnan taakse. Kun ensimmäistä kertaa valitsin värejä, jotenkin hölmösti kuvittelin, että kaikkien töistä tulisi aivan samannäköisiä. Jos kerran annettaisiin alitajunnan ohjata kätten liikkeitä, niin kaikki tekisivät suunnilleen samanlaista, ehkä vähän eri väreillä. Kuvat ovat kuitenkin kaikki täysin erilaisia, eikä kyse ole maalaustaidoista. Kyse on harmoniasta ja sekasorrosta, kokonaisvaltaisuudesta ja pirstaloituneisuudesta, surusta, vihasta, toivosta, uteliaisuudesta, liikkeestä, voimasta, tunteista ja tarpeista.
Minun kuvani ovat värikkäitä - eivät kirjavia, mutta värikkäitä - levottomia, koko ajan liikkeessä. Värit vaihtuvat viikoittain, mutta joka kerta haluan maalata käsin, täyttää koko paperin, vetää sormilla paperille viivoja ja ympyröitä, alle isompaa, päälle pienempää. Vaikka kokonaisuudesta on tullutkin suhteellisen harmoninen, niin kuvien levottomuus on häirinnyt minua ja olen toivonut, että pystyisin yhtä tasapainoisiin kuviin kuin jotkut ryhmäläisistä. Tänään kuitenkin pystyin hyväksymään, että minulla on levoton olo ja se on okei. Että jonain päivänä pystyn maalaamaan rauhallista ja vakaata, mutta se hetki ei ole nyt.
Ihanaa, että tällaisia ryhmiä on olemassa. Lukupiirejä, vertaisryhmiä, kursseja... Niissä on mieltä ja merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti