"lohdutus, lempeä valo"

Eilinen iloharjoitus toimi, vaikkei se ihan yksinkertaista ollutkaan. En meinannut ensin keksiä millään, mitä voisin tehdä. Päädyin lopulta meditoimaan hetkeksi ja sen jälkeen ajauduin käymään läpi vanhoja blogitekstejäni. Erityisesti 2007 loppuvuoden Saksan reissulla kirjoitetut jutut saivat minut vihdoin ja viimein piristymään. Olin silloin hahmottanut joitain asioita, jotka ovat hyvin tärkeitä minulle. En varsinaisesti ollut unohtanut niitä, mutta tajusin taas paljon konkreettisemmin, mitä tarvitsen ja että voin todellakin tarvittaessa muuttaa asioita.

Blogin lukeminen katkaisi viikon mittaiseksi venyneen harmaamman kauden. Tänään päivä sitten jo hymyilikin täydellä teholla. Sää oli ihana, kylmyydestä huolimatta aurinkoinen ja syksy näytti parhaita puoliaan. Kaikennäköinen liikunnoiminen kävelemisestä alkaen on viime aikoina jäänyt vähiin, mutta tänään halusin nauttia ulkoilmasta edes jonkin aikaa. Jätimme siis auton kotiin ja suuntasimme rattaiden kanssa kohti asemaa. Vaikka junamatka oli lyhyt, niin poikalapsi oli innoissaan.

Jäimme pois Tikkurilassa ja kävimme pikaisesti Maalaismarkkinoilla ja vähän pidemmän kaavan mukaan kirkolla myyjäisissä. Herkuttelimme lohikeitolla - tai minä herkuttelin, poikalapsi keskittyi kaikesta houkuttelusta huolimatta leipiin - ja kiertelimme myyntipöytiä. Tarjolla olisi ollut myös kasvo- ja käsimaalausta, mutta ensi-innostuksen jälkeen poikalapsi kieltäytyi kategorisesti tarjolla olleesta auton kuvasta käsivarteen. On tullut äitiinsä siinä, ettei syöksy asioihin suunnapäännä.

Viimeiseksi ennen lähtöä kävimme ostamassa hyvän mielen arvan. Voittojen ilmoittaminen jäi myöhempään ja vaikka onni osuisikin kohdalle, niin voitto voi mennä sivusuun. Lupasivat näet ilmoittaa puhelimitse enkä ole viime aikoina vastaillut tuntemattomiin numeroihin, kun ne 99 prosentissa tapauksia ovat puhelinmyyjiä. Hyvä mieli lähti kuitenkin mukaan, kun arpoja myymässä ollut vanha rouva supatti ystävällisesti hymyillen, että kun hän on antanut, niin ei häneltä ole koskaan mitään puuttunut. Että sen hän aina haluaa nuorille ihmisille sanoa. Ehkä se juuri niin on: kun antaa - eikä halua niin ihmeellisiä - ei ihmiseltä myöskään tule puuttumaan mitään tärkeää.