Uskosta Marianpäivän kunniaksi

Juha Pihkalan Uskoa tiedosta, tietoa uskosta on erinomainen kirja uskon epäloogisuuksia pohdiskelevalle rationaalisen mielen osalle. Jumala onkin transsendenttinen eli toimii tämän meidän (immanentisen) maailmamme sekä meidän olemassaolomme ja tietoisuutemme rajojen ulkopuolella. Jumalan olemuksesta on mahdotonta tietää kaikkea. Jos ihminen pystyisi käsittämään Jumalan kokonaisuudessaan, ei kyseessä enää olisi ääretön ja kaikkivoimainen Jumala vaan ainoastaan jumalankuva. Tieteellisin ja filosofisin menetelmin todistettava Jumala ”menettäisi transsendenssinsä ja tulisi osaksi tätä maailmaa”. Epäloogisuus ei olekaan siten perusteltu syy epäuskoon vaan Jumalan olemassaolon välttämätön edellytys. Ei todiste – koska tieteelliset menetelmät EIVÄT päde – mutta edellytys.

Tämä kirja puhuu niin minun kieltäni. Ja osoittaa myös kuinka mielenkiintoista tiede (tässä tapauksessa dogmatiikka) voi olla. Oikeustiede on vähän pseudotiede. Sillä ei ole täysin selkeää metodiikkaa, koska hyvin monilta piirteiltään se on käytännöllistä oppia oikeuden harjoittamisesta. Jurisprudentia, ei juris scientia. Se korostuu – tai ainakin korostui omana opiskeluaikoina – alan oppikirjoissa, joissa kerrotaan, kuinka tulkitaan pykälää 3 eikä useinkaan pohdita esimerkiksi sitä, kuinka erilaisten oikeudellisten lähtökohtien ja suuntausten valossa pykälää 3 mahdollisesti voisi tulkita. Oma kriittinen ajattelu ei opiskeluaikana pahemmin päässyt kehittymään, kun kirjoja luki siinä sävyssä, että tämä on nyt auktoriteettien ilmoittama totuus. Hyppy oli liian suuri, kun välillä yritin käydä Renvall-instituutissa suorittamassa monialaisia opintoja.

Tämä kirja kertoo myös siitä, kuinka tärkeää on, että uskosta puhutaan oikealla kielellä. Uskon äidinkieli on jotain ihan muuta kuin tieteen kieli. MUTTA tämän eron aukaiseminen tieteen kielellä ja käsitteillä on siitä huolimatta olennaista. Jehovan todistajat kävivät eilen taas ovellani jättämässä lehtensä. He puhuvat uskosta omalla kieliopillaan, mutta heidän kanssaan keskustellessani en ole koskaan löytänyt sitä yhteistä kieltä. Heidän kielestään puuttuu Raamatun arvioiminen tieteellisin keinoin (dogmaattisesti, eksegeettisesti, historiallisesti jne.), mikä on hyvin vahvasti läsnä esimerkiksi Pihkalan kirjassa. Jehovilla usko ja ilmoitus ottavat myös tieteen paikan. Kun kielet eroavat, ei muodostu dialogia – diskurssia – joka voi johtaa yhteisymmärrykseen.

Tieteestä riippumatta on sykähdyttävä ajatus, että voi olla olemassa transsendenttinen olemassaolo, jotain logiikan ja ymmärryksemme ulkopuolella. Yhtäältä se tietysti tarkoittaa, että luottamus Jumalan olemassaoloon on luottamusta rakastavaan olemassaoloon, siihen, että Universumi tai Jumala tai miksi sitä kutsuukaan, pitää sinun puoliasi. Toisaalta se tarkoittaa, että kosmos on maagisempi kuin tämä arkinen maailma. Jos emme ymmärrä transsendenssiä, melkein mikä tahansa on mahdollista.

Nuukailun ihanuus

Ennätin eilen illalla lukemaan Voi hyvin -lehden. Universumi on nyt näköjään tämän nuukailuprojektini puolella. Olin ajatellut pitää lehden tilauksen voimassa, kun siinä on ollut paljon hyviä henkiseen hyvinvointiin liittyviä juttuja. Nyt lehteä oli kuitenkin uudistettu ja ilmeisesti päätoimittajakin vaihtunut. Henkisen hyvinvoinnin sijaan fokusta oli siirretty liikuntaan, ravintoon ja jopa ulkonäköön. Nyt lehti kosiskelee selvästi samaan lukijakuntaa kuin Hyvä Terveys ja Kauneus ja Terveys, mikä on vähän harmi, kun henkiseen hyvinvointiin keskittyvää tarjontaa ei Suomessa nyt niin hirveästi ole. Menestystä lehdelle, mutta minä peruutin tilaukseni.  

Samalla täytyy sanoa, että tämä nuukailu on aika kivaa. Ensinnäkin huomaa, että vähemmälläkin selviää. Ja omalla kohdalla ei nyt vielä niin kauhean vähällä, kun kuitenkin maksan lainaa omistusasunnosta, edullisesta paritalokolmiosta kohtuullisen hyvällä alueella Helsingissä, ja ajelen omalla autolla. Nuukailu luo toivoa siitä, että tulevaisuudessakin selviää. Kun menot ovat pienemmät, ei hirveän suuria tuloja tarvitsekaan. Ja kun nuukailee, elämä ei olekaan vellomista siinä, etten saanut tuota tai tätäkään. Tilalle tulee päinvastoin ylpeyttä ja onnistumisen kokemusta siitä, etten tarvinnut tuotakaan ja tähänkin onnistuin kehittämään halvemman vaihtoehdon. Elämä ei myöskään ole tulevaisuuden varakassan jatkuvaa kasvattamista. Nuukaillen ei kuukaudessa kulu niin suuria summia, jolloin on mahdollista elää tuloilla eikä säästöillä. Tämä tosin liittyy paitsi nuukailuun, niin myös siihen oivallukseen, että työtä tekevälle löytyy aina toimeentulon mahdollisuuksia. Usein näköjään myös mukavia ja mieluisia eikä vain työtä palkan vuoksi.

Tiedon tarpeellisuus?

Olen jonkin aikaa pohtinut, pitäisikö lopettaa Hesarin tilaus. Laitoin sen katkolle poikalapsen ollessa noin vuoden ikäinen ja tilasin uudestaan vasta viime syksynä. Lehdessä on niin paljon huonoja uutisia, että sen tekeminen saa perimmäisen maailmankuvani muuttumaan kyynisemmäksi, pelokkaammaksi ja negatiivisemmaksi. Olen paljon tyytyväisempi, kun en tiedä kaikista maailman kauheuksista. Ainoa keino selvitä niistä on kovettaa itsensä kärsimykselle, eikä se tee minulle hyvää.

En myöskään pidä lehdessä esiintyvästä talouskasvun jumaloinnista, tehokkuuden ja kulutusmyönteisyyden korostamisesta, kaupungistumisen ja teknologian riemuvoiton ylistyksestä. Toki ne ovat aikamme kuva – ja toki soraääniäkin lehdessä silloin tällöin esiintyy – mutta en pidä siitä, millainen lehden (ja vallitsevan käsityksen) mukaan on nykyaikamme vastuullinen kansalainen.

Tilausjaksoni on katkeamassa piakkoin, mutta päätin antaa lehdelle vielä mahdollisuuden. Lehti tuli vielä tänään, mutta huomisesta alkaen pidän parin viikon tauon ja arvioin, olenko tyytyväisempi ilman lehteä vai sen kanssa. Aikaa ainakin säästyy.

Mielenkiintoista kyllä tänä aamuna lehti taas yllätti. Viime aikoina Anna-Stina Nykänen on ollut ainoa, jonka on voinut luottaa tuovan hieman valoa pimeyteen. Tänään myös Reetta Meriläinen teki positiivisen vaikutuksen myötätuntoisella kolumnillaan. En ole varma, riittääkö se houkuttelemaan minut pidempiaikaiseksi kestotilaajaksi.