"Tästä tulee hyvä päivä,” sanoo
poikalapsi aina välillä, ja tämä oli sellainen. Aamupäivä pakattiin ja
siivottiin ja syötiin. Kerrankin osasin olla stressaamatta aikatauluista ja
annoin piut paut sille, päästäänkö liikkeelle tunti tai kolme aikaisemmin.
Päästiin liikkeelle suhteellisen
vähällä tavaramäärällä ja suunnattiin hakemaan koirakaveria mukaan lomailemaan.
Ennätettiin laskemaan mäkeä ihanassa auringonpaisteessa, mikä oli erittäin
hauskaa. Pääsin itsekin kokeilemaan jälkikasvun kanssa, ja tällä kertaa saatiin
eilisenkin edestä pitkiä pellavia. Päälle hyviä herkkuja – kiitos kestityksestä! – ennen kuin
käynnistettiin auto kohti itää.
Sain ajella suurimman osan matkaa
kauniissa auringonpaisteessa, takapenkin nukkuessa käytännössä koko matkan.
Kääntyessäni kioskilta kohti ”mummolaa” tulivat mieleen menneet vuodet, jolloin
kioskin ohi ajettiin kohti omaa mummolaa. Koirulaisen kanssa käytiin
iltakävelyllä ihailemassa kirkasta tähtitaivasta ja kimaltavaa hankea. Mikähän siinä
on, että täällä molemmat tuntuvat niin paljon selkeämmiltä, vaikka täälläkin
(pikku)kaupungissa ollaan?
Olisikohan jälkikasvu kohta valmis
nukkumaan? Kun vetää päiväunia kolmesta kuuteen, niin kymmeneltäkään ei väsymys
vielä vaivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti