Tänään on ollut
keittiöpäivä. Mustikkapiirakkaa vieraita varten, limettibroileripataa ruoaksi
ja lankkuleipää. Tuoksut olivat jossain vaiheessa päivää herkulliset. Padasta tuli hyvää. Kun yleensä kanan kanssa mausteiden puute on ollut ongelma, niin tällä kertaa
tuli ehkä jopa hitusen liikaa. Vähän huuhdottuna versiona kelpasi silti
tyttölapsellekin. Poikalapsi söi kaksi pientä murusta, mikä on häneltä suuri
saavutus.
Tyttölapsi ilmoitti
jälleen, ettei halua päiväunille. Hyvin kyllä jaksoi koko päivän. Pientä
väsymyksen oiretta alkoi ilmestyä vasta seitsemän maissa, kun alkoikin olla jo
aika ryhtyä iltapuuhiin. En kyllä tykkää, jos meinaa luopua päiväunista jo
vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä. Poikalapsi sentään nukkui
kolmivuotiaaksi asti.
Poikalapsen leikkikaveri
kävi taas vierailulla. Leikkiä riitti joksikin aikaa, sen jälkeen söivät
herkkuja, katselivat Autot 2:sta ja kinastelivat. Sellaista se pojan elämä on.
Jääkaapissa oleva
mustikkapiirakka yrittää vaimeasti kutsua minua. Heti kun on herkkuja tarjolla,
niin syöminen on mielessä. Ei edes oikeasti tee mieli syödä, mutta silti ajatus
on päässä. Ainakin tämä vahvistaa sitä strategiaa, että kaapit on paras pitää
tyhjänä kaikesta makeasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti