Ajelehtimista

Huristelin tänään autolla keskustaan toimitusneuvoston kokoukseen. Oli hauska nähdä vanhoja, tuttuja naamoja, mutta huomasin samalla jälleen kerran, että oikeus tai oikeustiede ei todellakaan ole minun intohimoni. Valitsin aikoinaan väärin, eikä sille enää mitään voi.

Huh huh, väsymys ja ähky. Nukuin huonosti viime yönä, ja tyttölapsi ei meinannut nukahtaa tänään ollenkaan. Kun viimein hiljeni, niin piti huoahtaa muutaman mustikkahilloleivän ja puolikkaan saunapalvikinkkupaketin kanssa. Luovuin tästä iltaruokailusta joulun jälkeen, ja huomenna palaan taas terveelliseen päiväjärjestykseen. Mutta tänään on ähky.

Eilen tajusin, että olin unohtanut kokonaan tammikuun hyvinvointikalenterin. Yli viikko viimeisestä kerrasta. On ollut taas liikaa puuhaa: töitä ja opiskelua ja tulevaisuuden miettimistä. Tänään unohdan ne kaikki ja lähden sänkyyn lukemaan. Joku toinen päivä mietin ja teen päätöksiä. Huomaan nimittäin, että jollain tasolla odotan, että joku tulee ja kertoo minulle, mitä pitää tehdä tai tarjoaa työtä. Ja se on väärä toimintamalli. Ei siksi, että se olisi epärealistisen mahdoton. Niin on tapahtunut tähän asti aina ennenkin, MUTTA se johtaa siihen, että vain jatkan ajelehtimista. Ajelehdin virran mukana, enkä ohjaa purttani siihen satamaan, jonka olen itse valinnut.