Uni kutsuu

Väsyttää. Pitäisi vielä lukea loppuun ”Eevan tie alttarille” ja ehkä ryhtyä kirjoittamaan harjoitustyötäkin. Pesukoneessa hurisee päivän toinen koneellinen pyykkiä – lähes puhtaita pyyhkeitä – koska poikalapselle sattui pieni sihtausonnettomuus vessassa. Matto pitäisi pestä huomenna.  

Tänään on tehty lumitöitä ja imuroitu, laitettu mannapuuroa ja vihersmoothieta ja aurajuustopastaa. Jälkimmäisistä kumpikaan ei kelvannut jälkikasvulle, mutta minulle maistui. Olen myös tyytyväinen, kun tajusin, että saan smoothieen upotettua ylikypsän banaanin ja kerhoeväästä jäljelle jääneet puolimuussaantuneet omenalohkot. Ensimmäinen ajatus oli ryhtyä väsäämään taas banaanikakkua, mutta paljon parempi näin. Ei tuhota terveellistä elämää sen ollessa vielä alkusuoralla. 

Aamun kerho oli virkistävä. Tyttölapsi kiipesi myös ilahduttavasti lasten puolella kerhotätin syliin eikä jäänyt itkien niin kuin vielä ennen joulua. Itku tuli vasta siinä vaiheessa, kun piti lähteä pois ja ryhtyä vetämään haalaria päälle. Olemme taas siinä ikäkaudessa, kun lapselle saa painia ulkovaatteet päälle. Onneksi stressaan siitä tällä kertaa vähemmän ja painin tyynesti vaan. Johtuu tosin varmasti siitä, että nyt olen yhä hoitovapaalla, poikalapsen kanssa oli aamun pimeydessä kiire tarhaan. Kiire, kiire, se huutaa vieläkin hätääntyneesti, jos jonnekin täytyy lähteä nopeasti. 

Haukotus. Ehkä luen vain sen kirjan loppuun ja jätän harjoitustyön aloittamisen huomiseksi. Näin väsyneenä ei ajattelusta tule kuitenkaan mitään. Unohdin nimittäin äsken ”puhdas” -sanankin. ”Siisti, vai mikä se on?” Piti naputella googleen ”likainen antonyymi” ennen kuin tästä hetkellisestä muistikatkoksesta selvittiin.