On se mukavaa, että voi
kömpiä sängystä vasta lähempänä yhdeksää. Köllötellä sohvalla keskellä päivää
ja kuunnella kellon tikitystä, rapsutella karstaa kuopuksen päästä. Ettei
tarvitse saada aikaa mitään, kehittää itseään tai päästä tavoitteisiin. Voi
neuloa sukkaa ja katsella toisella silmällä Pikku Kakkosta. Istua nojatuolissa
illan hiljaisuudessa, katsella kynttilän liekin lepatusta ja odottaa
seikkailuja kirjan sivuilla.
Tänään on ollut taas
melkomoisen hyvä päivä – ja taustalla hyvin nukuttu yö. Jossain vaiheessa
matkalla kerhoon tai sieltä kotiin päin päätin, ettei ole mitään järkeä
stressata koko ajan tulevista työkuvioista. Eivät ne sillä kuitenkaan selviä.
Eivät selvinneet kuusitoista vuotta sitten, kun murehdin valmistumista ja
siirtymistä työmaailmaan, eivätkä ole selvinneet yksikään vuosi sen
jälkeenkään. On aika unohtaa asia hetkeksi, ja joko hakea loppukeväästä
opettajan sijaisuuksia tai syksyllä puutarhurikoulutukseen. Asiaa mietitään
taas sitten, kun se on ajankohtaista.
Muista Eckhart Tolle.
Mikä on ongelmasi juuri nyt? Jos sitä ei ole, ole tyytyväinen. Jos on, tee
sille jotain. Työ on asia, joka ei ole ongelma juuri nyt tällä sekunnilla. Eikä se ole asia, jolle voi tehdä
jotain juuri nyt. Siis unohda, ja ole tyytyväinen.
Vähän pidemmälläkin
perspektiivillä suurin ongelma on mielenrauhan puute ja hiljaisuus. Kumpikin
pääsääntöisesti pään sisäisiä asioita, joiden ratkaisu on myös pään sisällä.
Kummankin kannalta on oleellista unohtaa ongelmien vatvominen. Siksi on
hyvä aina välillä muistuttaa itseään, että pään sisäisestä tyyneydestä riippuu,
voiko nauttia niistä elämän tärkeimmistä asioista. Köllöttelemisestä sohvalla
ja kellon raksutuksen kuuntelemisesta. Kynttilöiden lepatuksesta ja kirjojen
lukemisesta. Tyttölapsen tiukoista halauksista ja poikalapsen höpötyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti