Leiriltä kotiuduttu

Tänään on palattu parin päivän leiriltä, jonne tietokonekaan ei päässyt mukaan. Leireily on aina vaihtelua arkeen, mutta tällä kertaa kokemus ei aivan vastannut odotuksia. Kun leirin nimi oli huili-viikonloppu ja se oli suunnattu erityisesti yksinhuoltajaperheille, odotin hieman lepoa ja rauhaa. Aikuisten aikaa ja lisää virtaa, jonka avulla jaksaa taas paremmin arjessa. Toki leirissä oli hyvät puolensa: valmiit ruoat, mukavia yhteisleikkejä, saunomismahdollisuus, oikein mukava grillausilta järven rannalla ja kaikki aurinkoisen lämpimässä kevätsäässä. Tahti oli kuitenkin liian tiivis ja aikuisille ei ollut suunniteltu mitään omaa lapsivapaata kivaa. Niin kuin toinen osanottaja totesi, tämä oli perheaktiviteettiloma, ei huili-viikonloppu. Jos leirille olisi lähtenyt viettämään aktiivista perhelomaa lepäämisodotuksen sijaan, ei sieltä ehkä olisi poistunut väsyneempänä kuin sinne meni. Ja kun lapset ovat koko ajan läsnä, ei vertaistukielementtikään oikein toimi niin kuin sen pitäisi. Sitä ei ole se, kun toiset yhtä väsyneet yh-äidit huutavat omille lapsilleen pää punaisena.

Tulipahan ainakin nukuttua. Olin ajatellut lukea yhtä opusta teologian kurssia varten iltaisin, kun lapset ovat nukahtaneet. Ekana iltana en saanut mitään tolkkua kirjasta ja toisena en edes yrittänyt. Tänään pitää vielä saada saksan käännökset tehtyä, mutta sitten voisi yrittää nukkumaan suhteellisen järkevissä ajoin.