Vaalipäivä

On se mukavaa, kun olo tuntuu suhteellisen normaalilta. Ei vielä ihan 100 prosenttiselta, mutta enää ei kuitenkaan heitä kovin montaa yksikköä. Asiaa auttoi varmasti se, että laitoin eilen valot pois puoli yhdeksältä ja nousin sängystä melkein 12 tuntia myöhemmin.

Tänään on käyty äänestämässä. Ei ole helppoa tämä äänestäminen, ei. Tein eilen vaalikoneita, mutta moneen tärkeään kysymykseen oli pakko vastata ”en osaa sanoa”, kun ei ole riittävästi tietoa arvioimaan asiaa. Kyllä siellä kärjessä silti olivat ne puolueet, joita voin kuvitella äänestäväni (vihr – SDP – vas), ja kauimpana sitten ne toiset (ps – kd). Mielelläni olisin ääneni antanut kaikille kolmelle harkitsemalleni puolueelle, mutta se ei nyt vaan ollut mahdollista. Päätin sitten äänestää ihmistä, joka ei ole aikaisemmin ollut eduskunnassa, siinä toivossa että eduskuntaan pääsisi ihminen, joka ei ole elänyt kansanedustaja-kuplassa jo pitkään. Sillä vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvät aikomukset, kun elää kansanedustajan kaltaisessa varakkaassa ja vaikuttamaan kykenevässä maailmassa, ei voi enää todella tajuta sitä toisenlaista arkea. Sitä ei voi käsittää teoreettisesti, se täytyy elää todeksi. Ei näytä kyllä ehdokkaani menevän läpi, mutta varasijalle päässee.

Äänestämässä käyminen oli silti mukavaa. Liikkeellä oli huomattavan paljon iloista väkeä perhekunnittain ja äänestyspaikalla joutui jopa odottamaan. Tyttölapsi jaksoi kävellä koko (lyhyen) matkan äänestyspaikalle ja juoksi kädet ojossa tervehtimään kaikkia vastaantulevia koiria. Poikalapsi halusi loppumatkalla leikkiä saalistavaa dinosaurusta, ja ennen kuin ehdin reagoida, hän oli syöksynyt lähellä seisovan miehen jalkaan kiinni. Onneksi ei setä hermostunut, ja saatiin sovittua, että jatkossa hyökkäillään vain puiden kimppuun. Vähän kyllä poikalapsi protestoi, että lihansyöjät syövät vain lihaa eivätkä puut sovi tähän tarkoitukseen.