huhtikuuta 01, 2015

Töitä, töitä

Sain vihdoin aamulla varattua auton huollon. Selvisi, että edessä on yksi isommista määräaikaishuolloista ja hintakin on sitten sen mukainen. Näistä molemmista saksan käännösprojekteista saatava summa uppoaa huoltoon ja vakuutuksiin. Autoilta autolle. Ehkä se on sopivaa, mutta ei erityisesti motivoi kääntämistä. Rahat on jo saatu, käyttökohdekin tiedossa, mutta töitä pitää tehdä projektin loppuunsaattamiseksi vielä kaksi kuukautta.  

Tänään alkoi tuntua, että seuraavalle kuukaudelle on tiedossa liikaakin hommia. Täytyi ilmoittaa, etten pysty tekemään juhlakirja-artikkelia, jonka olin luvannut kirjoittaa. Eivät riitä tunnit, eivät sitten mitenkään. Lievää väsymystä ja stressiä ilmassa, ja sen seurauksena myös kiukuttelua lasten kanssa.

Pääsiäislomalle itään on nyt joka tapauksessa saavuttu, vaikka pelkkään lomailuun ei ennätäkään keskittyä. Ainakin lapset saavat enemmän huomiota sillä aikaa, kun minä naputan konetta.

Ei kommentteja: