Maalla ja kaupungissa

Eilinen meni käännöstöiden parissa, kun englanninkieliseltä sivustolta napsahti taas kolme työtä. Aktiviteettia on piisannut myös tänään, mikä on tietysti sinänsä hyvä, mutta stressittömästi ei pysty nyt enempää työtä hallitsemaan. Täytyy opetella sanomaan ei. Toisaalta jos jonain päivänä haluaisi asua jonkun pellon laitamalla lähellä mökkiä ja itäisen Suomen juuria, niin on hyvä tietää, että käännöstöillä saisi jo jonkin verran leipää pöytään.

Jäin miettimään sitä toissa yönä, ja ajatus pyöri mielessä paluumatkalla kotiinkin. Suomi on taas kaunis maa lumettomine peltoineen ja vanhoine puurakennuksineen. Olisinko vihdoin valmis muuttamaan jonkun pellon laitaan? Mökillä kantaessani haravoimisjätteitä metsään koin taas vahvasti, että kyllähän se ihminen kuuluu harppomaan saappaissa ryteikköön eikä korkokengissä betoniviidakkoon.

Mutta mikään ei voi tietysti taaskaan olla yksiselitteistä. Kaupunkiin palatessa kaksi nykyisen kodin etua muistutteli taas itsestään. Ensinnäkin se kevät on täällä oikeasti pidemmällä ja lumimättäiden sijaan vastassa olivat krookukset. Toiseksi – ja tärkeämpänä tekijänä – poikalapsi bongahti suoraan autosta taloyhtiön leikkipuistoon, jossa oli leikkimässä kolme tai neljä pari vuotta isompaa poikaa. Leikit olivat niin makeat, että ovikello soi vasta seitsemältä yli tunnin ulkoilun jälkeen. Ei onnistuisi ihan samalla tavalla tämä puoli, jos lähimmät leikkikaverit olisivat pahimmillaan jossain kilometrin parin etäisyydellä.