Televisiossa menee joku
vaalitentti. Nykyään ei enää nolota yhtä paljon haastattelijoiden ja haastateltavien
puolesta, mutta kyllä tämä yhä hieman ahdistavaa myötähäpeää aiheuttaa. Välillä
tuntuu, että näissä on kyse jostain kolmannen asteen kuulusteluista. Tai no
käytännössä aina tuntuu siltä, joten en oma-aloitteisesti katso koskaan
vaalikeskusteluja. Toimittajat jostain syystä kokevat roolikseen esiintyä
mahdollisimman hyökkäävinä, mikä on hyvin epämiellyttävää.
Teologian kurssissa on seuraavana
vuorossa toisten esseiden kommentointi. Sekin on ahdistavaa. Uskon kieli on
tunteen ja kokemuksen kieltä, mutta teologista keskustelua on kuitenkin käytävä
tieteen kielellä. Huomaan hyvin selvästi tällä alueella, että minulla ei ole
riittävästi pohjatietoja päteviin tieteellisiin kannanottoihin. Ja vaikka kyse
on tieteestä, niin teologiaan sekoittuu niin paljon arvoja ja tunteita, ettei
kirjoittajien taustalla vaikuttavaa maailmankatsomusta, joka heijastuu helposti
kirjoituksissa, voi ottaa kritiikin kohteeksi. Ylipäätään tuntuu mahdottomalta
kommentoida sellaisen henkilön kirjoitusta, joka esimerkiksi tulkitsee Raamattua
kovin konservatiivisesti, koska kommentoinnin kohteeksi valikoituvat helposti
epäolennaiset tulkintaerimielisyydet. Jostain on löydettävä teksti, jossa on
riittävästi tarttumapintaa johonkin erilaiseen tulkintaan, mutta joka kuitenkin
edustaa samankaltaista maailmankatsomusta, ettei kommenttiani voi kokea
hyökkääväksi vaan keskusteluksi. Edellisen kurssin kommentointitehtävä oli tässä
mielessä paljon helpompi, koska kurssi käsitteli historiaa, ei arvoja ja uskoa
sinänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti